Tehottomia filmejä syntyy tehosteihin panostamalla, mutta joskus tehostepaukkukin pääsee yllättämään. Kun muinainen egyptiläinen kultainen kännykän etupaneeli herättää öisin henkiin museoesineitä, käsikirjoittaja on joko saanut alasimen päähänsä, tai sitten hän on juuri tehnyt virallisen lupauksen: tässä huumoriseikkailussa voi tapahtua ihan mitä tahansa. Night at the Museum 2 (Night at the Museum: Battle of the Smithsonian) lunastaa villin lupauksen, toisin kuin teki tuore Mustesydän, jossa luettiin satuhahmoja laiskasti ulos romaanien sivuilta. Smithsonian on kokoelma museoita Washington DC:ssä. Jos olet V2.fi:n ydinkohderyhmää, ehkä olet seikkaillut rakennusryppäässä Fallout 3:ssa. Smithsonianista löytyy kaikenlaisia taide-esineitä, vahanukkeja, täytettyjä eläimiä, fossiileja, todisteita tieteen saavutuksista ja jopa modernia populäärikulttuuria juhlivaa kamaa. Tänä yönä aivan kaikki herää eloon.

Ja jopa joka neljäs vitsi toimii. Peukkua pystyyn: hienoa kirjoittajapojat, jotka lahjoititte maailmalle myös Tuttisoturin ja viimeisimmän Riemukuplan. Eeppinen sekamelska on jutun juju ja tehosteet ovat pääosassa, vaan eipä tämä vähäisemmillä näyttelijälahjakkuuksilla toimisi. Ben Stiller käyttää yhtä osuvan epäuskoista ilmettä patsastellessaan toistamiseen yövartija Larryna. Larry on sitten viime näkemän vaihtanut ammattia, mutta kriisitilanteessa tutut, epäpyhästi henkiin manatut näyttelyesineet luonnonhistorian museosta (mm. Robin Williams, Owen Wilson ja Steve Coogan) kääntyvät hänen puoleensa. Ystävämme on kärrätty Smithsonianin arkistoihin mukanaan se egyptiläinen artefakti. Elämiseen jo tottuneet tavarat ovat ajautuneet törmäyskurssille paikallisten kanssa. Yksi Simpsonien tärkeimmistä ääninäyttelijöistä, Hank Azaria on elementissään lässyttävänä faaraona, joka aikoo käyttää artefaktia puhtaaseen pahuuteen.

Larry murtautuu maanalaiseen arkistoon. Sekoilu leviää pian näyttelytiloihin, muihin museoihin ja ulkosallekin. Touhussa ei ole päätä eikä persausta. Ensin Larry ja faarao tahtovat taikalaatan. Kun Larry on juossut pakoon faaraon kätyreitä kuten Iivana Julmaa ja Al Caponea, hänen on pakko tehdä sopimuksentapainen, mistä huolimatta takaa-ajosekoilu jatkuu loppuun saakka. Tällaisia teoksia ei kuulemma ole tarkoituskaan ajatella. Se on tavallista helpompaa, kun aivoille tarjotaan ajanvietettä siellä kuuluisassa narikassa. Bongaamista odottaville kulttuurihistorian kannalta tärkeille tavaroille tapahtuu jotain outoa koko ajan. Jos ampuminen yli sarjatulella ei aina nauratakaan, ihmiskunnan historian kohteleminen näin armottomalla epäkunnioituksella käy kyllä viihteestä.

Huumori on pääosin sitä tasoa, että kun Abraham Lincolnin patsas tekee jotain rehellistä, on kaikkien läsnäolijoiden sanottava, että ai niin, Lincolnin lempinimi on "rehti Abe". Osuvia vitsejä ja parodiaviritelmiä on riittävästi. Pidin myös hetkistä, joina kaksi näyttelijää pysähtyy riitelemään keskenään pidempään kuin on tarpeen. Kohtauksissa on improvisoinnin makua, mikä osaltaan rakentaa hyvää meininkiä. Kyse on vain leikistä. Museoesineet eivät ihmettele kaaosta ympärillään, kuten ei näin jatko-osassa tee kukaan muukaan, joten miksi vaatia logiikkaa katsojan roolissa? Elokuva kertoo yhdestä villistä illasta ja yhdestä universumin tuhoamisyrityksestä, joka ei estä meininkiä olemasta hyvää. Edes Larryn ja lentäjä-ässä Amelia Earhartin näköisen vahanuken (sähäkkä Amy Adams) romanssi ei tunnu häiritsevän perverssiltä.

Puolet tehosteista on fotorealistisia ja puolet jotain muuta; mieleen palaili mm. vuoden 1995 Jumanji. Shawn Levyn ohjaus on tasaisen toimivaa pitkäveteistä alkua lukuunottamatta. Alan Silvestrin huvittavan suureellinen pauhumusiikki osaltaan paikkailee aukkoja viihdearvossa (Silvestrin ansiosta myös Beowulf ja Van Helsing ovat siedettäviä). Hollywoodin ylihintaisten aivopierujen ystävälle Night at the Museum 2 on viidenkymmenen hanurin orkesteri. Itse kunkin kannattaa kuitenkin varoa liikkeelle laskettua suomeksi dubattua versiota, joka ei ikärajasta päätellen sovi edes maamme lukutaidottomille.