Tuorein sisältö

Koop Arponen: New Town

J.A. Kaunisto

13.04.2009 klo 12.48 | Luettu: 7776 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Koop Arponen vakuutti viime Idols-kierroksella ainakin varttuneemman väen miehekkäällä tulkinnallaan. Idols-koneiston läpi ajettuna vielä kehitysvaiheessa olevaa artistia ei ole kohdeltu arvoisellaan tavalla. Albumilta huomaa kaikessa kiireen ja puurtamisen. Koop on parempi mitä miehen ensimmäinen levy antaa ymmärtää. Soundeissa ja sovituksissa ei jakseta etsiä parempia ratkaisuja, peruslinja kelpaa. Vaikka taustoihin on säädetty jousisoitinta ja pianoa sekä sielukasta soul-huminaa, albumin yleisilme jää harmittavan vaisuksi. Aikuispoppia/rokkia voi tehdä myös sydämellä. Särmättömäksi taustatapetiksi hiottu Koop ei varmasti ole fanienkaan toiveuni.

Koopin ääni sopii balladeihin mutta myös vahvoihin nostatuksiin. U2-hitti With Or Without You on Arposen kyvyista vahva esimerkki. Tosin albumille kyseisiä hehkutuksia ei ole siunaantunut. Kiekon avaava Every Song I Hear on mukavan sielukas revittely. Mutta mistä biisille kaveri, kovasti Jenkkilän radioaalloille pyrkivä materiaali ei jaksa herättää arvostusta. Koopin äänikin onnistutaan parissa siivussa sössimään harmittavasti taustalle. Arposen kokemattomuus tulee myös esille keskinkertaisen materiaalin jättäessä miehen pulaan. Jokaiseen siivuun ei löydy riittävää tunnelatausta.

Aikuiseen makuun, jopa lievillä viihdecountrymaistiaisilla. Jotain albumin iskukyvystä kertoo, että radioaalloilla sukkuloinut Insomnia on rieskan rokkaavinta antia. Entä sitten kappale Loosing You - biisissä on mukavasti yritystä ja sielua mutta loppupeleissä käteen jää vain venytetty kertosäe. Koopin oma biisi Voices Of The Past on miehen suuhun sopivaa akustista fiilistelyä.

Allekirjoittanut liputtaa Koopin puolesta. Rehdin ja vaatimattoman oloisella miehellä on aseet luoda muutama pysäyttävä hetki Once-leffasoundtrackin tapaan. Tosin Idols-formaatti ei anna miehelle vapaita käsiä. Vaikea on vuodattaa sieluaan nauhalle, kun viisumateriaali on selvästi metritavaraa. Sorry Koop, teikäläistä on kusetettu. Osaava mies joutuu ankaran hyväksikäytön kohteeksi.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Son of Rambow... 12 Rounds... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mirka

14.04.2009 klo 21.30

Koopin levy on hyvä. Ääni mitä mahtavin. Hyvä Koop!!!!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova