Mangoo lupaa debyytillään tarjota koukuttavilla melodioilla ja peräpään liikkeelle laittavalla boogiella maustettua stoner-jyräytystä. Bändi itse luokittelee musiikkinsa fuzz pop –osastoon, mutta kyllä tässä lähempänä ollaan stoner-jyräyttelyn ja grungen tuoretta, ja hyvin onnistunutta yhdistelmää.

Mangoon tarina sai alkunsa Dominikaanisessa Tasavallassa, jossa bändin basisti Igor sai unessa vierailleelta kolmipäiseltä jumalalta käskyn suunnata kohti kylmää Suomea. Suomen länsirannikolle asetuttuaan hän löysi ympärilleen joukon suomenruotsalaisia vanhan koulun soittoniekkoja ja jyräytys sai alkunsa. Neolithicin biiseissä mennään akustisesta tunnelmoinnista aina raakaan ja rajuun riffijyräykseen. Biiseistä välittyy selkeästi muusikoiden pitkä tausta musiikin parissa, sillä soitto on niin tarkkaa ja taitavaa kun se tällä osastolla vain saa olla. Soundin puolesta vaikutteita on otettu, ja ne ovat helposti tunnistettavissa. Kuitenkaan mitään suoraa plagiointia ei ole ilmassa, vaan lainailtuun on lisätty sitä omaa eksoottista, sekä osittain myös hyvin perisuomalaista maustetta.

Neolithic on debyyttituotoksena rohkea ja Mangoo yhtyeenä yllättävänkin valmiin kuuloinen. Koko arsenaali on rohkeasti otettu hyötykäyttöön, tarjoten harvinaisen kypsää tavaraa levyllisen verran. Vokalisti Picklesin äänessä on karismaa ja muokkautuvuutta vaikka muille jakaa, ja pääasiassa taustoilla kuultava Igor täydentää tätä palettia hyvin. Levystä on saatu rakennettua yhtäläinen kokonaisuus, joka esittelee mitä mainioimmin tämän uuden tulokkaan Suomen stoner-kentille. Yksittäisiä biisejä on paha lähteä levyltä nostamaan, mutta heti ensi kuulemaltaan täysillä kolisi ainakin avausraita Blinders sekä tarttuvalla kitarariffillä varustettu The Shit. Mangoo on jättänyt debyytiltään kumartelut ja anteeksipyytelyt suosiolla muille, ja sen sijaan on keskitytty tarjoamaan yksi alkuvuoden piristävimmistä tapauksista Suomen rock-skeneen.


Teksti: Tero Hyttinen