Guns N' Roses : Chinese Democracy
Chinese Democracyn odotus paisui vuosien aikana jo epätoivoisiin mittasuhteisiin. Odotusten määrää ja kritiikin kylmää kättä ei voi sanoin kuvata. Ensimmäisenä kommenttina voi todeta helpotuksen siitä, albumi on ulkona. Lisäksi rieska kuulostaa paikoin aidolta Guns N' Roses-albumilta. Chinese Democracy on Axl Rosen käsitys demokratiasta, eli mies on ainoana alkuperäisjäsenenä tehnyt albumin omien tavoitteidensa mukaan. Luonnollisesti Gunnari-formaatti asettaa tiettyjä raja-arvoja, allekirjoittaneen kommenttina Axl Rosen olisi ehdottomasti kannattanut pukata kiekko markkinoille ilman Gunnari-rasitteita. Chinese Democracy kuulostaa tuoreelta, päivitetyltä Gunnarilta. Albumin tekoprosessin venyminen kuuluu myös lopputuloksesta - vaikka sovitukset ovat muuttuneet matkan varrella, levyn materiaali tuntuu kaikuvan ainakin parilta vuosikymmeneltä. Asian huomaa varsinkin päämiehen äänessä, mies kuulostaa monelta mutta aina omalta itseltään. Rieskan kiinnostavuutta syö vaaran tunnun katoaminen, balladiosaston vahva edustus ja hienoinen sirpalemaisuus. Viisuja on 14 ja viiden minuutin rajapyykki ohitetaan liian monessa siivussa. Paketin laihduttaminen olisi tuottanut terävämmän lopputuloksen.
Albumi alkaa neljällä tyylipuhtaalla Gunnari-siivulla. Levottomasti laukkaava ja käynnistysvaikeuksista kärsivä nimibiisi saa jatkoa Shackler's Revenge-viisun päällekäyvästä ulkomuodosta - albumin tiukinta turpapusua. Better lainaa 2000-luvun temppuja, teräväksi säädetty rutistus on riittävän yksinkertainen ja tyly. Street Of Dreams kuulostaa vahvasti Use Your Illusion -albumien voimaballadeilta - Axl Rosen ääni on varsinainen aikakone. If The World rikkoo lähes täydellisen tunnelman - viisu muistuttaa mahdollisimman vähän tuttua Gunnari-soundia. Biisi lainaa temppuja R'n'B:n suunnalta, flamenco-skeba luo tunnelmaa ja rumpuloopit sekä tuunattu kitarasoundi tekevät kappaleesta haastavan. Scraped on päivitettyä 2000-luvun Gunnari-rutistusta - ei liian siistiä, mutta turhan metallista. Riad N' The Bedouins kokeilee jos jonkinlaista studiojippoa, mutta biisi on kuitenkin tukeva potku persiille. Axl onnistuu kuulostamaan jopa Zeppelin-hemmo Robert Plantilta. Madagascar siirtyy leffasoundtrack-tunnelmiin, kovin siistiksi säädetyssä biisissä olisi ainesta jopa Bond-tunnariksi. Prostitute lopettaa albumin mietteliäissä ja alavireisissä tunnelmissa, mutta viisussa on kiehtovaa ja kyykyttävää koukkua.
Slashin kitaran puute on suuri miinus. Kitarasoundi on paikoin vahvasti "käsiteltyä" ja sooloissa on temppuilun makua. Chinese Democracy asettuu hieman kankeasti Gunnari-levyjen rivistöön. Rieskan mieltää Axl Rosen soolokiekoksi ja sellaisena albumi on hyvä. Työtuntien järjetön määrä menee ylituottamisen puolelle mutta viisuja ei ole pyöritetty hengiltä. Varsinkin slovariosasto kuormitetaan turhan sokerisella arsenaalilla. Kukaan ei voi kuitenkaan syyttää Axl Rosen jämähtäneen 80-luvulle, soundeissa on yritystä enemmän kuin monen fanin mielenterveys sietää. Mikä tärkeintä, albumille on löytynyt nippu toimivia viisuja. Allekirjoittanut antaisi Chinese Democracylle puoli pistettä reilumman potin ilman Gunnarikytkentöjä. Tai puhutaan edes Guns N' Roses 2.0 -kokoonpanosta.
Albumi alkaa neljällä tyylipuhtaalla Gunnari-siivulla. Levottomasti laukkaava ja käynnistysvaikeuksista kärsivä nimibiisi saa jatkoa Shackler's Revenge-viisun päällekäyvästä ulkomuodosta - albumin tiukinta turpapusua. Better lainaa 2000-luvun temppuja, teräväksi säädetty rutistus on riittävän yksinkertainen ja tyly. Street Of Dreams kuulostaa vahvasti Use Your Illusion -albumien voimaballadeilta - Axl Rosen ääni on varsinainen aikakone. If The World rikkoo lähes täydellisen tunnelman - viisu muistuttaa mahdollisimman vähän tuttua Gunnari-soundia. Biisi lainaa temppuja R'n'B:n suunnalta, flamenco-skeba luo tunnelmaa ja rumpuloopit sekä tuunattu kitarasoundi tekevät kappaleesta haastavan. Scraped on päivitettyä 2000-luvun Gunnari-rutistusta - ei liian siistiä, mutta turhan metallista. Riad N' The Bedouins kokeilee jos jonkinlaista studiojippoa, mutta biisi on kuitenkin tukeva potku persiille. Axl onnistuu kuulostamaan jopa Zeppelin-hemmo Robert Plantilta. Madagascar siirtyy leffasoundtrack-tunnelmiin, kovin siistiksi säädetyssä biisissä olisi ainesta jopa Bond-tunnariksi. Prostitute lopettaa albumin mietteliäissä ja alavireisissä tunnelmissa, mutta viisussa on kiehtovaa ja kyykyttävää koukkua.
Slashin kitaran puute on suuri miinus. Kitarasoundi on paikoin vahvasti "käsiteltyä" ja sooloissa on temppuilun makua. Chinese Democracy asettuu hieman kankeasti Gunnari-levyjen rivistöön. Rieskan mieltää Axl Rosen soolokiekoksi ja sellaisena albumi on hyvä. Työtuntien järjetön määrä menee ylituottamisen puolelle mutta viisuja ei ole pyöritetty hengiltä. Varsinkin slovariosasto kuormitetaan turhan sokerisella arsenaalilla. Kukaan ei voi kuitenkaan syyttää Axl Rosen jämähtäneen 80-luvulle, soundeissa on yritystä enemmän kuin monen fanin mielenterveys sietää. Mikä tärkeintä, albumille on löytynyt nippu toimivia viisuja. Allekirjoittanut antaisi Chinese Democracylle puoli pistettä reilumman potin ilman Gunnarikytkentöjä. Tai puhutaan edes Guns N' Roses 2.0 -kokoonpanosta.
Keskustelut (15 viestiä)
Rekisteröitynyt 08.06.2008
27.11.2008 klo 19.49
Rekisteröitynyt 24.11.2008
28.11.2008 klo 00.14
Levyllä on lisäksi liikaa noita balladeja.
Selvittäispä Axl ja soittajat välinsä ja lataisivat pyssyt ja kasvattaisivat ruusut uudestaan.
28.11.2008 klo 06.13
Lyhyesti - Slash & CO olivat Mötley Crew tyyppien kanssa erittäin pahssa huumekierteessä ja pitkälti tähän Axlilla paloi hihat. Toki Axl on sairas perfektionisti, on ja oli edelleen, mutta enivei.. lukekaa se kirja.
28.11.2008 klo 09.09
Rekisteröitynyt 09.11.2008
28.11.2008 klo 14.28
Rekisteröitynyt 18.04.2007
29.11.2008 klo 11.31
Rekisteröitynyt 26.05.2007
29.11.2008 klo 21.43
30.11.2008 klo 15.38
02.12.2008 klo 06.31
Tämä ei missään tapauksessa ole Appetite for Destructionin kaltainen hitti ja klassikko, mutta silti erittäin kuunneltava levy, jota Akseli Ruusun ei todellakaan tarvitse hävetä tehneensä. Vaikka Slash on se "ainoa oikea" GnR kepittäjä, uusi kitaristi on siitä huolimatta hyvä ja soitto on mielenkiintoista kuunneltavaa. 90/100.
Uusi kitaristi? Kuka niistä monista?
02.12.2008 klo 22.11
Slashilla oli tosin oma räipeä otteensa & saundinsa, ja tätä olisi voinut kitarasooloissa olla enemmän.
03.12.2008 klo 15.03
Niinpä Chinese Democracya kestää vanhemmillakin korvilla kuunnella isommalla volyymilla, jolloin juuri esim. Shackler's Revengen kaltaisten raitojen aggressiivinen kitara saa paljon lisätehoa.
Arvostelussa ei muuten mainittu levyn loppupään biisiä "This I Love", joka toimii sitten taas oikein mainiosti :)
03.12.2008 klo 15.54
Rekisteröitynyt 09.11.2008
04.12.2008 klo 18.26
19.12.2008 klo 14.13
Kuulen paljon hyviä blues ja rnb vaikutteita. Lievä harppaus industrialin suuntaankin löytyy. Harppaus ei ihan onnistu ja on ehkä parempi että axl jättää sen osa-alueen muille, mutta blues ja rnb toimivat minusta hyvin. Tuntuu että miehestä löytyy uusia ääniäkin.
Monia arvosteluja lukeneena pitää kyllä todeta ristiriitaisuus mitä arvosteluissa on. Tämän kohdalla törmää paljon noin kolmen tähden arvosteluihin missä kehutaan ja haukutaan kappaleita aika ristiin. Ja karrikoiden vielä niinkin että haukutaan että balladeja on aivan liikka mutta parhaat biisit luettelossa näkyy vain ne balladit.
Eli ilmeisesti aika ristiriitainen levy. Josta kertoo minunlaisetkin uudet (no ainakin yksi uusi) kuuntelijat, jotka ennen eivät edes vihanneet bändiä ja nyt kuuntelen levyä taukoamatta.
20.12.2008 klo 09.50
Kirjoita kommentti