Valheiden verkko haastaa pohtimaan, onko Ridley Scott yhä mestari, joka puhaltaa eloa kömpelöimpäänkin käsikirjoitukseen, vai ovatko 70-vuotiaan veteraaniohjaajan "katkokset" alkaneet näkyä valkokankaalla. Jokin on pielessä. Valheiden verkko on viihdyttävä ja ulkoisesti erinomaisen sujuva terroristien jahtausjännäri, joka onnistuu hukkaamaan omat hyvät ajatuksensa... ennen kuin ne täysin muotoutuvat. Onko muslimiterroristeilla syitä olla myrtsinä? Vai eikö ole? Onko Yhdysvaltain tiedustelupalvelu huipputehokas, vai naurettavan kömpelö, ja jos kömpelö, niin miksi tarkalleen ottaen? Ja mitä se merkitsee? Onko lähi-itä autiomaa, vai eksoottinen lomailukohde? Onko elokuvan sanoma se, mitä eräs hahmo karjuu pyhällä raivolla? Mitä ihmettä Valheiden verkko yrittää sanoa?

Leonardo DiCaprio on CIA-agentti Roger Ferris, joka jäljittää terroristeja niiden omassa naapurustossa. Ferris on olosuhteisiin nähden hyvä mies, jos nyt ei maailman mukavin tyyppi. Russell Crowe on Ferrisin esimies Hoffman, joka jakelee tiukkoja käskyjä Yhdysvalloista käsin ja panttaa tietoja, jos häntä niin huvittaa. Crowen leppoisan niljakkaasti näyttelemä äijä edellyttää, että kaikki tekevät mitä käsketään, mutta hän itse ei kunnioita kuin omaa ahteriaan. Tämä aiheuttaa kitkaa eritoten Ferrisin ja Mark Strongin karismaattisesti tulkitseman Jordanian tiedustelupalvelun johtajan välille. Kaikki tahtovat käpälälautaan terroristiguru Al Salimin, mutta onnistuuko tämä pirunmoisessa valheiden verkossa?

Elokuva itse on penteleenmoinen ideaverkko. Alkupuolella Hoffman maalailee uhkakuvia: teknologiaan luottava yhteiskunta on haavoittuvainen alkeellisia taktiikoita käyttävää vihollista vastaan. Mitä tahansa voi tapahtua! Tästä ajatuksesta käynnistyy tiivistunnelmainen toimintajännäriosuus, joka takuuvarmasti miellyttää amerikkalaiseen rymistelyyn mieltyneitä. Kun katsoja on saatu katsomaan eteenpäin, elokuva valitsee draamallisemman suunnan, mikä ehdottomasti on hyvä asia. Näyttelijät ovat kautta linjan erinomaisia. Vastakkainasettelut ovat kutkuttavia, jos se nyt tuntuukin lähinnä vitsiltä, että herra "otan iisisti" Hoffman vahtii pentujaan hoitaessaan valtion asioita puhelimitse. Hahmoille, poliittiselle tilanteelle ja tapahtumapaikoille (pääasiassa Jordanialle) annetaan sen verran syvyyttä, että elokuva ansaitsee luvan saarnata tahtomastaan asiasta. Mikä se sitten onkaan.

Olisi hankala tuomita suoralta kädeltä sitä, että tarinaan ilmestyy puolivälissä kliseinen kaunis nainen. Kuitenkin suunnilleen tästä alkaa alamäki, joka on aluksi niin loiva, ettei itsensä vaihteeksi lihottanut Crowekaan kierisi. Ennen pitkää kankaalla alkaa pyöriä tutunlainen tusinajännäri, jossa hyvikset ja pahikset ovat lakanneet tekemästä työtään ja ryhtyneet hippasille kantaen toisilleen kaunaa. Epäuskottavassa jännäriviihteessä ei ole mitään vikaa varsinkaan, jos se on tehty rautaisella ammattitaidolla, mutta hiemanhan se ihmetyttää, kun saavutettu uskottavuus vetämällä vedetään vessasta. Ehkä hahmot alkavat käyttäytyä kuin imbesillit ammattiin kuuluvien paineiden vuoksi?

Valheiden verkko ei tiedä mitä olla, ei minne mennä, ei mihin keskittyä. Kallistun siihen suuntaan, että Scottin otteet ovat teräksisiä, sillä käsikirjoitus vuotaa kuin kalaverkko varsinkin jälkikäteen ajateltuna. Eräs ns. huippukohdista on monimutkainen suunnitelma, jolla terroristit yritetään saada nalkkiin. Mitään paljastamatta voin todeta, etteivät suunnitelman keksijät (kirjoittaja ja fiktiivinen hahmo) selvästikään tiedä mihin terrorismilla yleensä pyritään. Jos tämän vielä antaisikin anteeksi, suunnitelman toteutus on niin epäuskottava, että elokuvan draamalliset ansiot kaatuvat jo siihen - eikä tämä suinkaan ole rainan loppu.

Valheiden verkko on onneton draamatrilleri, mutta mainio leffa: yksityiskohdat ovat viihdyttäviä, mutta niiden summaa ei kannata laskea.