Aiemminkin äkillisiä suuntamuutoksia harrastanut Velcra on uusimmalla Hadal-levyllään ottanut tähän mennessä uransa rohkeimman harppauksen kohti uutta tyyliä. Uudella levyllä vähemmän aggressiiviset ja metalliset industrial-soundit on laitettu tehosekoittimeen yhdessä elektro-henkisyyden sekä triphop ja drum n’ bass –vaikutteiden kanssa.

Edellisellä Between Force And Fate -levyllä käsitellystä väkivallan teemasta on siirrytty Hadal-levyllä kuoleman estetiikkaan. Niinkin kliseiseltä kuin ajatus kuulostaa, kaava toimii, sillä Velcra ei ammenna voimaansa raskaasta synkistelystä, vaan elektronisesta, paikoin jopa puhdistavasta kauneudesta. Lopputuloksen voi helposti uskoa maistuvan myös niille, jotka eivät edellisistä Velcra-tuotoksista ole innostuneet pätkän vertaa.

Sykkivän konevoittoisella The Big Sleepillä alkava levy avautuu kuulijalle mielikuvituksekkaana kuolemankäsittelyn matkana, mutta lopullisesti albumi pääsee vauhtiin viettelevän While Knuckle Mountainsin voimin. Dusk Becomes A Dawn sykkii lohduttomuutta rauhallisemmin ja drum n’bass -hengessä poukkoilevan Dead End Lanen jälkeen käy viimeistään selväksi yhtyeen uusi, kokeellisen konevoittoinen soundi, jolla on hyvin vähän tekemistä Velcran yhteydessä aiemmin huomioidun metallimusiikin kanssa.

Aiemmin rujolla äänenkäytöllään ihmisiä ihastuttanut ja vihastuttanut Jessi Frey on myös yhtyeensä tavoin löytänyt ilmaisuunsa uusia sävyjä. Jessin kaunis lauluääni tulee hyvin esiin esimerkiksi albumin nimikkokappaleessa. Toivoa sopii, että laulajatar keskittyy jatkossakin enemmän nykyiseen, harmonisen tyylikkääseen ilmaisuun.

Velcran uusi suunta on enemmän kuin tervetullut näinä metallimusiikin valtasuosion päivinä. Silti kokonaisuudesta herää kysymys, kuinka hyvin Velcra-fanit hyväksyvät yhtyeen jatkuvan suunnanmuutoksen? Ja onko tietty kameleonttimaisuus mahdollisesti pysyvä piirre yhtyeessä?

Otto Suuronen