Tuorein sisältö

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat

Ensi-ilta: 24.06.2007
Genre: Animaatio, Lasten, Toiminta
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

27.06.2007 klo 08.56 | Luettu: 10294 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ellei Timo Koivusalon seuraavaa kielletä yli 60-vuotiailta, on Valtion elokuvatarkastamon vuoden moka tässä. Ala-asteikäisille pojille ja leluja keräileville sinkkusedille tyylitajulla ja ammattitaidolla räätälöidyn neljännen kilpparileffan ikärajana seisoo julma 11. Nuorimmat poitsut jäävät kotiin istumaan kateudesta jonkin värisinä, vaikka juuri heidän tähtensä suurin osa maassa levitettävistä kopioista on hutiloiden dubattu suomeksi. Kenelläkään ei ole kivaa.

Hyvin ei mene myöskään mutanttininjakilpikonnilla, joilla teinivuodet alkavat käydä vähiin. Arkkivihollinen Silppuri on lyöty, eikä muistakaan haasteista ole jäljellä kuin perheriidat. Omalla tavallaan aina oikeassa oleva rottamestari Tikku on tulehduttanut Leonardon ja Rafaellon välit lähettämällä Leon Etelä-Amerikan viidakoihin kypsymään paremmaksi johtajaksi. Kateellisuuteen taipuvainen Raf on painanut marttyyriasenteen päälle ja ryhtynyt pieksemään pikkurikollisia perheelleen sitä mainostamatta. Samaan aikaan Donatello taistelee mikrotukihenkilönä ja Michelangelo painii pellenä penskojen synttärijuhlissa.

Piakkoin Leonardon paluun jälkeen uusi uhka nostaa päätään ja tarjoaa veljesparvelle kaivattua laatuaikaa. Alkajaisiksi toisen ulottuvuuden monsterit pistävät New Yorkissa ranttaliksi. Örkkijahtiin lähtee kilppareiden ohella jykevä teollisuuspohatta ja tämän värväämät elävät kivipatsaat ja Silppurin menetyksestä toipunut jalkaklaani. Osapuolten lojaaliudet ovat muuttuvaisia. Mitään uutta maailmanlopun meiningissä ei yli 12-vuotiaille ole, mutta mikäli katsoja tuntee kilpparit entuudestaan, muuttuu tuttuus nautittavaksi nostalgiaksi. Seikkailua voi pitää jatko-osana niin vanhoille elokuville ja sarjakuville kuin kahdesta piirrossarjasta tuoreemmallekin.

Animaatioleffojen markkinoilla kilppareilla ei ole vastustajia. Pikkupojan mielikuvituksen tahtiin tauotta riehuvat lelu-ukkelit on lajityyppi, josta jopa loistava Ihmeperhe oli kaukana. Tietokoneanimaatio itsessään on huippuluokkaa ja ohjaus erityisesti taistelukohtauksissa vakuuttavaa. Kauttaaltaan tunnelmallinen valaistus miellyttää vaativampaakin silmää.

Äidit ja tyttäret tuskin näkevät muuta kuin muovinpalasten yhteen murjomista. Uroidenkin kannattaa olla oikeaa vuosikertaa, ellei leffaan olla ihan lasten ehdoilla menossa.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hokkarihemmot... Timo Rautiainen - Lo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova