Muistaakseni 90-luvun Hämärästä aamunkoittoon kulki vaivatta jo ennen kuin se paljasti myöhään, että kelmit ovat eksyneet vampyyrien kapakkaan. Sinners alkaa kauhumaisella tietoiskulla, ja harrastaa banaaliakin säikyttelyä, mutta paremmaksi se pistää. Pääpiirtein alku edustaa klassista, viihteellistä mutta uskottavaa gangsteridraamaa kertoessaan karaistuneista veljeksistä, jotka tuovat ison kaupungin svengiä kotikylään 1930-luvulla perustamalla kapakan. Samaistumme aina kyseenalaisen helposti reteisiin kukkoihin, jotka eivät anna pikkunilkkien nuuskia kuormaa saati kettuilla.

Kun funtsin, että pelimanniksi maaniteltavaa huru-ukkoa näyttelevä Delroy Lindo on nyt ansainnut Oscar-ehdokkuuden, kauhupuoli oli pitkälti aloittamatta. Hykerryttävää. Tappajahai ei tarvinnut haita, vaikka se sitä paransi. Vampyyrit ovat kulunut idea. Kun ne iskevät, tuttuja sääntöjä ihmetellään aamunkoittoon? Tavallaan. En mene takuuseen, että osasin järjestellä teemat täysin ehyiksi päässäni, mutta kotimatkalla vielä uskoin osaavani. Sinners on mainio, vahvasti näytelty ison kankaan elämys, jonka aistikkaat tunnelmat ehtivät syöpyä luihin, jolloin ristiriitaiset ja/tai simppelit käänteet kutkuttavat.

Michael B. Jordan näyttelee identtisiä kaksosia, jotka ovat nähneet Chicagon gangsterit ja 1. maailmansodan. Kotipuolen puuvillapeltojen keskeltä he ostavat sahamyllyn, jonka valkoiselle myyjälle he painottavat, että Ku Klux Klanin on turha sekaantua tähän satuun. He tahtovat tarjota mustille duunareille omaa svengiä & maailmanluokan tärpättiä. Musikaalisesti lahjakkaan serkun pastori-isä vastustaa jo musiikkia, koska sehän houkuttelee pahuutta. Monta filosofialtaan erilaista osapuolta näet? Neljä? Vampyyrit ovat viides eli niiden pahuus on persoonallista verrattuna rasisteihin, gangstereihin ja änkyrämäiseen uskontoon, vaikka yhtäläisyyksiä löytyy.

Syntisiä on. Nuoren serkkupojan olisi löydettävä itsensä kaiken synnin keskeltä. Ei "kaikelle" aikaa ole, mutta pojalla on hitusen päähenkilön auraa, kun muiden rikkaita taustoja avataan lyhyen aikavälin tarinassa. Tietoiskut musiikin paholaismaisuudesta vastaavat Pixarin Cocon väittämää, jonka mukaan laaja suku vihaa musiikkia yhden muusikon vuoksi, mutta olin kiinnostunut. Hihkuin "nyt mentiin", kun leffa oli luovimmillaan ideaan liittyen, mutta sehän ei yllätä, kun mikä tahansa leffa vastaa "miten niin nyt mentiin, se oli siinä".

Ohjaaja ja kirjoittaja Ryan Coogler on itse kuvaillut leffaa simppeliksi, joten ainoa ongelma on se, että paineet kasaantuvat, kun leffat eivät toimi: kun yksi tuntuu toimivan, se saisi samalla selittää elämän tarkoituksen. Kukaan ei kiellä tekemästä vastaavia mielleyhtymiä, joita Jordan Peelen yhteiskuntakriittinen kauhu hakee, mutta Sinnersiä ei ole pakko "ratkaista" & on kiintoisampaa ratkaista joku Twilight 4. Sinners on: a-luokan b-kauhua huomionarvoisilla vampyyreillä, joita tarkoituksella en kuvaile. Sikäli kun muistoihin voi luottaa, Sinners tuntui tuoreelta kuin tutun lajityypin nyrjäyttävä Paholaisen asianajaja tuntui kun olin 16, jos ei yhtä manifestimaiselta kuin Blade tuntui kun olin 18.