Mm. Star Trekin teleportti tuhoaa alkuperäisen yksilön. Ulosteista ja perunankuorista tulostettu uusi Kirk on arvokas olento, mutta alkuperäisen Kirkin tietoisuus katkesi, ellemme sitten usko Jumalan modernisoineen sääntöjä siten, että sielu on joku nöftä (NFT), joka siirtyy ehyenä seuraavaan astiaan yliluonnollisen pilvipalvelun kautta. Star Trek on utopistinen satu yhtä köyttä vetävästä ihmiskunnasta, joten ehkä yksilöllä on yhtä vähän väliä kuin yhdellä muurahaisella?

Mickey 17 käsittelee klooneja, uskontoa, muurahaisia ja tulevaisuuden yhteiskuntaa vielä leväperäisemmin. Lyhyesti: kloonattu duunari herää tiedostamaan systeemin epäkohdat vieraalla planeetalla, jota pösö valmistautuu riistämään. Leffa on aasialaistyyppisen puskafarssin ja Studio Ghiblin luontoelokuvien epäpyhä liittouma, joka ei saa hyviä kliseitä rimmaamaan.

Robert Pattinsonin näyttelemä Mickey velkaantui gangsterille, joten hän värväytyi tähtiretkelle. Hän osaa vain kuolla, joten sitä hän tekee. Trailerista tuttu perusidea on käytännössä tarpeettoman raskas taustatarina: Mickey ja 15 kloonia ovat kuolleet tehtävissä ja julmissa tieteellisissä kokeissa. Kun 17. Mickey selviytyy, hän kehittää halun elää, koska hän ei näe 18. versiota itsensä jatkeena. Joskus tunnin päästä hän huolestuu myös luonnosta, koska miksi ei. Leffa ei lopu koskaan.

On pari syytä pohtia, onko "sielu" yhä 17. astiassa, mutta ei kannata. Jos huomaamme, että duunarien hyväksikäyttö on vertaus duunarien hyväksikäytöstä, niin kloonin itsetietoisuus toimii vertauksena vaikka maaorjien pojan kapinasta. "Kapina" on sanoista vertauksellisin, sillä Mickey 17 ja 18 pohtivat lähinnä sitä, kumpi saa panna tyttöystävää.

Takauma selittää parisuhteen, jota käsitellään nykyhetkessä sketsimäisesti. Kun suhteen uskottavuus on kehittynyt väärään suuntaan, uusi takauma yrittää korjata kurssin. Koko leffa on vastaava purkkaviritelmä. Jos käsikirjoituksen 20. versio on se, joka kannattaisi filmata, nyt filmattiin 2. versio, jossa takaumat ovat kiinni keltaisilla tarralapuilla.

Se olisi klisee, jos sankari yllättyisi olevansa klooni, mutta se olisi tehokkaampi tapa alleviivata yhteisön epäkohdat kuin 30-60 minuuttia kestävä mairean toteavainen montaasi. Pattinson on sympaattinen tyhmänä kimittäjänä, jonka elämä on loputtoman akuankkamaista tragediaa, joten nautin hohhailusta tiettyyn pisteeseen saakka, mutta leffa jatkuu ja jatkuu, leffa joutuu toistuvasti selittämään asioita heikosta alustuksesta johtuen ja hahmot käyttäytyvät silti tökerön katkonaisesti.

Mark Ruffalo näyttelee mielisairaalta tv-pastorilta vaikuttavaa poliitikkoa, jota ei ole äänestetty aikoihin, joten hän onkin avaruutta valloittava bisnesmies, joka on korostetun mukavuudenhaluinen, paitsi jos kaikki selittävät kilpaa, miksi hänen on tosi järkevää osallistua 100 miljoonan dollarin örkkimeuhkaan, jota edelsi 90 minuuttia peukaloiden pyörittelyä hylätyssä varastorakennuksessa. Sitä rataa.

Leffa edustaa samaa yleistä ilmansuuntaa kuin scifisatiirit Snowpiercer (4.5/5) ja Okja (5/5), jotka Bong Joon-ho ohjasi ennen Parasitea (4.5/5). Jos Bong itse väittäisi, että Warner Bros. -studio pilasi hänen aivopierunsa, en uskoisi: tämä on hänestä. Hämmentävän laiska ja itsetyytyväinen sähellys on kaupallinen itsemurha kuten Warnerin Joker: Folie à Deux, joten Warnerin seuraava auteur-leffa Sinners on ns. pakko nähdä.