On kivaa olla kuningas. Jos vaimo ei saakaan poikaa aikaiseksi, ei Englannin kuninkaan tarvitse edes pyytää, ja Natalie Portmanin tai Scarlett Johanssonin näköinen rakastajatar järjestyy rinnalle ikään kuin itsekseen. Boleynin sisaruksista se Portmanin näköinen, Anne, on syntynyt miellyttämään aatelisherroja, jotka ovat sokeita kunnianhimoisen naisen pyrkimyksille. Johanssonin näköinen Mary on vain viaton neito, aatelisen elämäntavan uhri. Ei riitä, että Mary luvataan jo lapsena nyhverömiehen muijaksi. Kun kuningas Henry VIII (Eric Bana) vierailee Boleynien talossa, Anne tekee pienen virhearvioinnin, jolloin kuningaskin iskee silmänsä Maryyn. Tuore aviomies, isä ja aatelissukua käskyttävä setä melkeinpä juhlivat, kun Mary määrätään kuninkaan huoraksi.

On kai olemassa kamalampiakin kohtaloja, kuin joutua raottamaan reisiä komealle ja kiltille kuninkaalle. Ehkäpä Mary pitää kuninkaasta enemmän kuin puolisostaan, mikä ei ole ollenkaan paha juttu kenenkään muun kuin kuningattaren mielestä. Tässä vaiheessa kohtalaisen mielenkiintoinen tarina alkaa hajota käsiin. Kuningattaren sisar yrittää kertoa historiallisista tapahtumista, jotka johtivat muun muassa Englannin eroamiseen katolisesta kirkosta, minkä vaikutukset näkyvät esimerkiksi Cate Blanchettin tähdittämien, Henry VIII:n tyttärestä Elisabetista kertovien elokuvien taustalla. Kuningattaren sisar ei kuitenkaan onnistu maalaamaan uskottavaa kuvaa edes ihmissuhdedraamansa osapuolista.

Kuningas tahtoo pojan. Fiksua. Mitä hän ajattelee kuningattarestaan, sitä ei kerrota. Täten jää epäselväksi, mitä hän tuntee nuorta rakastajatartaan kohtaan. Kuten historiantuntijat tietävät, Annekaan ei ole poistunut kuvioista. Jostain pirun mielenkiintoisesta syystä Anne luulee saavansa Englannin kuninkaan omakseen samantasoisilla tempuilla, kuin silikoniblondi voi yrittää koukuttaa isokenkänkäisen yritysjohtajan. Ja niin hän saakin. Annen tekoja ei voi kutsua edes juonitteluksi: hän yksinkertaisesti vie herra kuningasta kuin pässiä narussa. Kuninkaalle esitetään eeppisiä pyyntöjä, jotka voisivat johtaa jopa sisällissotaan. Kiva Annen kannalta, että Henry VIII on leffan mukaan A. tossun alla kaikkiin naisiin nähden, B. kaikkivaltias epäjumala, joka ei keskustele mistään edes neuvonantajiensa kanssa.

Bana on surkuhupaisa roolissaan. Kuten jo Henry VIII:n muotokuvista voi päätellä, kuningas on hemmotellun, sisäsiittoisen, munattoman monarkin perikuva – mistä huolimatta Bana näyttelee häntä kuin ketä tahansa ritariromantiikan sankarikuningasta. Käytännössä Bana muuttuu kesken kaiken karismapommista sieluttomaksi puupölkyksi vailla uskottavuuden häivääkään. Portmanin Anne ei kärsi samantasoisesta epäuskottavuudesta, mutta kovin jää hämäräksi, kuka hänkin loppujen lopuksi on. Kuningattaren sisar käyttää hyvän aikaa vakuuttaakseen, että Anne on itsekäs ja kylmäverinen saalistaja. Se on aivan pikantti yksityiskohta, ettei Anne ole aivan niin taitava, kuin hän luulee olevansa. Sen verran "taitava" ja samalla vaarallinen ämmä hän nyt joka tapauksessa on – reppanakuninkaan rinnalla -, että jonkun aatelisen luulisi yrittävän hänet murhauttaa. Tällaisesta syöjättärestä pitäisi sitten tietyissä, elokuvan painavimmissa kohtauksissa välittää.

Johansson on sympaattinen ja uskottava siskonsa ja vallanhimoisten miesten pelinappulana. Marylla on kuitenkin paljon vähemmän merkitystä tarinassa, kuin alkuperäinen nimi (The Other Boleyn Girl) tai suomennos antaa ymmärtää. Portman on pääosassa, ja elokuvan vähäinen arvo kumpuaa hänestä. Portman-parka on valitellut, ettei Hollywood tarjoa naisille mielenkiintoisia rooleja, ja näyttelijättären turhautuneisuuden voi aistia, sillä hän antaa kökköleffallekin kaikkensa. Annen kärsiessä Portman vääntää naamaansa niin, ettei suorituksesta voi olla liikuttumatta, vaikka Annen kärsimysten korostaminen tuntuu odottamattomalta ja jopa sopimattomalta kaiken huomioon ottaen. Portman käy ylinäyttelynkin puolella, mutta tämän menisin listaamaan yhdeksi ohjaaja Justin Chadwickin synneistä. Tottahan kyvykäs megafonimies olisi ottanut uusia ottoja, kunnes loistelias tähti olisi säkenöinyt jokaisena hetkenään. Chadwickilla on kuitenkin ollut pallo hukassa alusta saakka ja editointivaiheessa on tainnut hävitä maalikin.

Tarina vallan ja seksin suhteesta suorastaan rukoilee tullakseen kerrotuksi kypsänä, eroottisena, eeppisten tunteiden ja kohtaloiden karnevaalina, mutta tv:stä tuttu Chadwick ei ole muuta osannut, kuin vetää hassut hynttyyt nimekkäiden näyttelijöidensä ylle.