10 vuotta lomaillut Cameron Diaz ja sairaskohtauksesta selvinnyt Jamie Foxx ovat yhä kauniita ja sähköisiä hyväntuulisessa toimintakomediassa, jota ei ole tarkoitus ajatella alustavastikaan.

Ajatus: kun Diazin tasoinen tähti palaa, se riittää, että hän nauttii tutusta kaavasta. Diaz ja Foxx näyttelevät entisiä salaisia agentteja, jotka ovat perustaneet perheen. Kun menneisyys kummittelee, lapset ihmettelevät huuli pyöreänä. Mikä voi kosahtaa? No, jos seuraat alaa, tiedät Netflixin vaativan toimintaa heti alkuun tarinoiden ominaispiirteistä riippumatta, koska Netflixin tilastot inttävät, että moista kamaa katsotaan pidemmälle. Kaava on se. Heti kun tämä alkoi, näin algoritmin enkä "rentoa peruskamaa".

Leffa todistaa kertovansa tyylikkäistä, konnia mätkivistä ja lentsikalla vuoristoon rysähtävistä jamesbondeista ennen kuin he päättävät perheestä ja selittävät, miten valeidentiteetit toimivat. Otsikko Back in Action lyödään ruudulle, kun he luopuvat toiminnasta. Kuluu 15 vuotta, joten Foxxin parta muuttuu hitusen. Lapset pitävät vanhempiaan epäuskottavina jo ensimmäisessä kohtauksessaan. Yöh.

Diaz ja Foxx ovat uskottavampia bondeina kuin ihmisinä, joten olisi osuvampaa aloittaa arkirealismilla ja panostaa lasten näkökulmaan, vaikka katsoja tietää jujun. Huumori ja suhteellisetkin jännitteet tarvitsevat rytmin. Toiminta on siedettävää, mutta algoritmi nimenomaan käskee panna parasta pöytään alussa, joten mikään ei kehity: "toi on mun mutsi" -tarra vain lyödään päälle.

Alun pituus ja arkisen vaiheen lyhyys jättävät aikahypyn häiritsevän epäuskottavaksi. On kuin agentit olisivat aivopesseet viime kuussa pari teiniä, jotka alkavat oivaltaa totuuden. Kun vanhat viholliset löytävät agentit, 15 vuotta ei edelleenkään näy missään: sama "USB-tikku" on yhä tärkeä. Agenteilla on yhteensä yksi omainen, johon he eivät ole voineet pitää yhteyttä, mutteivät he halunneetkaan. Kun synergiasta vapaat ideat pakotetaan yhteen, leffa alkaa laahata. Yksi helppo tapa siistiä käsikirjoitusta olisi tehdä tästä tarina aktiivisista, perheellisistä agenteista ilman aikahyppyä. Paria lausetta kun vaihdettaisiin, alun vitsi olisikin se, etteivät lapset tiedä vanhempiensa vauhkoilleen juuri äsken, ja Diaz ja Foxx olisivat oikean ikäisiä koko ajan.

Annan vielä esimerkin siitä, minkä tason logiikkaa pääjuoni edustaa alusta loppuun. Superagentit tietävät kaiken siitä, kuinka puhelimia jäljitetään, kuinka kasvontunnistus toimii lentoasemalla, jne... Kun heidän pitää ottaa lapset mukaan, he tietenkin takavarikoivat puhelimet. Sitä ei kuitenkaan tehdä heti. Myöhemmin myös pojan muut älylaitteet vaikuttavat juoneen pienillä tavoilla. Jos tämä on vitsi tyyliin "pellen hatun alla on aina pienempi hattu", en tajunnut nauraa.

Hyväkin tällainen on automaattisesti köyhän miehen True Lies, kunnes toisin todistetaan. Ajattelin pehmentää, että Diaz ja Foxx saisivat puolestani yrittää uudestaan kemiansa johdosta, ja on kai se niin, mutta mikään tällainen ei pääse lähellekään sitä visiota, että Iso-Arska ja Jamie Lee ovat uskottava pari, jonka suhde vielä ratkaisevasti kehittyy.