Toinenkin kausi on erinomainen. On kannustamisen väärtejä hahmoja ja kiehtovan ristiriitaisia teemoja, eli jos inhosit 1. kautta: lähinnä toistoa & faneja, jotka yrittävät kehrätä olkia kullaksi.

Elämäntapaluuseri Seong Gi-hun voitti yksin skaban, jossa pitää pärjätä lasten leikeissä niskalaukauksen uhalla. Jo 1. kaudella kilpailijat saivat lopettaa enemmistön päätöksellä. Nyt kisa on korjattu: jos he lopettavat, he saavat jakaa kertyneet varat. Kuolemat kasvattavat pottia ja jakajien määrä vähenee, joten on mahdollista olla ahne, vaikket uskoisi olevasi paras. Kisaan manipuloiduille köyhille on siis sysätty lisää vastuuta kohtalostaan tilanteessa, jossa Gi-hun uskoo osaavansa varoittaa heitä. Jos kisassa kuolisi tunnetusti "vain" 30-70% kilpailijoista, uskon melko vakavissani, että moni velkaantunut, masentunut ja/tai psykoottinen lähtisi kokeilemaan onneaan oikeastikin.

Tiukemmat säännöt palvelivat 1. kautta. Ne tekivät Gi-hunista mytologisen sankarin. Hän kisasi viimeisellä numerolla ja yllätysroisto ensimmäisellä, eikä 2. kausi ole vähemmän asetelmallinen, joten se mikä on yhdelle katsojalle "mytologiaa" on toiselle "ennalta-arvattavuutta". Näen nimenomaan muinaisten runoelmien henkeä siinä, kun traaginen sankari palaa tuonelaan vapaaehtoisesti, kohdaten jumalten pilkkaa. Gi-hun tahtoo pelastaa henkiä, vaikka vain henkien menettäminen edistää turnausta. Pääpahis on kuin Aasian Mads Mikkelsen eli täyteläisen maukas Saatana, ja on houriva oraakkelikin.

En kuvaile hahmoja enempää, jotten vahvista juonihaarniskoja, mutta ns. vaihtelua esiintyy ja tulokkaat saavat aikaa. Jos suomalaisessa sarjassa nimeltä Kirkonrotta ähkisi Tommi Korpela, jonka kaverina muikistelee Hannu-Pekka Björkman, samalla kun Aku Hirviniemi vetää omaa show'ta, ymmärtäisin sen, jos korealaiset kriitikot kehuisivat valikoimaa eksoottiseksi. Toinen vastaava varoitus: tykkään katsoa myös korealaista Physical: 100 -tosi-tv-sarjaa osittain siksi, että kun käännöksessä katoaa sisältöä, hyviin puoliin voi projisoida omaa totuutta. On kyseenalaisia kykyjä, mutta pääosanesittäjä Lee Jung-jae, "Mikkelsen" ja monet muut vakuuttavat.

Jopa Gi-hun osaa innostua kilpailun huumasta, sillä kysehän on vain yhdestä erästä ennen demokratiaa. Mytologisuus ja harkittu farssimaisuus tukevat yhteiskuntakritiikkiä saumattomasti. "Peli" on teoriassa reilu, vaikka "peli" murskaa sielusi epäreiluudellaan, joten pidetään palopuheita, mutta tyydytään sitten kyräilemään ennen seuraavia paskavaaleja, jotka jännittävät vähän porvareitakin, jotka eivät tiedä, montako prosenttia köyhistä he pääsevät tappamaan esim. nostamalla sairaalamaksuja vuodenvaihteessa.

1. jakso alkaa hitaana, mutta sitten mentiin, kun Gi-hun löytää miehen, joka värväsi hänet: se virnistelevä nilkki pomppii pultsareille tarkoitettujen sämpylöiden päällä vapaa-ajallakin "oikeutetusti" eli vain koska sydän on oikealla. Moni varmasti pitää matseja ja äänestyksiä pitkitettyinä, mutta lusittuani läpi Physical: 100:n, kaikki vaali-illat ja mm. Saw-saagan, nautin kauden yhteen putkeen, mistä kiitän myös rakkoani ja kuulokkeideni akkua. Yllätyn, jos 3. kautta odotetaan yli puoli vuotta, sillä käytännössä kyse on "kahtia jaetusta kaudesta". Koomisesti tunnistin lopussa, että nyt alan kehittää sitä raivoa, jota monet laatusarjat kohtaavat, kun katsojan harhoja ei palvellakaan, mutta ainoa syy oli lähestyvä tauko.