Wikiä jälkikäteen lukiessani tuumin ymmärtäneeni teoksen harvinaisen hyvin. Mieskirjoittaja on antanut viiteryhmäänsä edustavalle hahmolle oman mieltymyksensä eksoottisiin naisiin ja ison munan. Tulkinnanvaraista on se, projisoiko kirjoittaja itsensä yhteen vai kahteen hahmoon, sillä leffan daami on menossa astetta hillitymmälle herralle, joka on isomunalle kuin veli. Samaan aikaan ohjaaja on umpihomo. Ohjaaja sormeili käsikirjoitusta ja pisti pojat tunkemaan banaania poskeen joka käänteessä, joten keskeisin kysymys vaikuttaa olevan se, olisiko naisesta riitelevien poikien kannattanut pitää kiinni veljeydestä ja pyrkiä yhdessä palkintopallille esim. tenniksessä.

Nykyhetkessä hahmot ovat epäonnisia tenniksenpelaajia. Nainen keskeytti uran jalkavamman vuoksi, joten hän valmentaa aviomiestään. Pariskunta on varakas, mutta mies ei pärjää enää, joten he kokeilevat slummailla haastajaturnauksessa. Turnaukseen osallistuu myös isomuna, joka nukkuu autossaan ja hessuhopoilee. Pitkä takauma selventää varhain, että miehet pelasivat yhdessä ennen daamin tapaamista. Turnaus on toisinto menneistä jännitteistä. Sekaan saa projisoida omaa, mutta vanhana väitän, ettei suuntaa-antava teema ole se, olisiko kaikki voinut mennä toisin, vaan se, onko missään järkeä. Nainen on pakkomielteinen ja enimmäkseen iloton tavoitellessaan unelmaansa toisten kautta. Hahmot ovat kamalia, mutta kukin on uhka lähinnä itselleen.

Kyseessä on taide-elokuva ja urheilukomedia; kyseessä on romanttinen ja/tai eroottinen psykologinen jännäri, jossa pallot heiluvat kiihkeimmin kentällä. Takaumapainotteinen rakenne on hetkittäin turhan kaaoottinen, mutta ristiriitaisetkin teemat ja tyylivalinnat sulautuvat yhteen, koska ohjaajalla on energiaa. Älä siis kiellä taiteilijalta fetissejä.

Ohjaajan seuraavan leffan nimikin on Umpihomo (Queer). Heteromiehen ei tarvitse epäillä seksuaalisuuttaan, jos hän tykkää söötistä Zendayasta ja tahtoo nähdä hänen pyllistelynsä, mutta esitän vertauksen määritelläkseni umpihomon. Miesohjaaja olisi umpihetero, jos se olisi Zendayan Euphoria-kollega Sydney Sweeney, joka löllyisi kentällä niin, että laktoosi-intorelanssista kärsivä kramppaa. Katso nyt arvostelukuvaa. Näyttelijät Josh O'Connor ja Mike Faist ovat hahmojensa hengessä jotakin heterojen ja vahvistettujen poikamiesten väliltä, mutta esiintyivätpä he yhdessä tai erikseen, homotutka piippaa. Selkeiden silmäniskujen välissäkin he muikistelevat vastaavasti kuin mm. toisen homo-ohjaajan luoman The White Lotus -sarjan viralliset homohahmot. Mainituista pyllistyksistä huolimatta naishahmon esineellistäminen tuntuu olevan haastavampaa, mutta se ei tee kolmiodraamasta onttoa. Nainen on selkeästi kiinnostunut parhaudesta. Kun miehet kiinnostuvat hänestä takaumassa, hän edustaa parhautta, joten kaikkia kiihottaa jokin.

Pätevästä kuvakerronnasta jää mieleen eritoten kiihkeä viimeinen matsi, joka on sitä taide-elokuvaa visualisoidessaan kaiken, mitä funtsin tai väitän funtsineeni. Puolustan myös hetero-ohjaajien asiattomia fetissejä, kun kylkeen saadaan vastaavasti sisältöä ja osaamista. Tänään paras esimerkkini siitä, kuinka seksuaalinen suuntautuminen on sivuseikka, on Sonic the Hedgehog 3. Sen tähti Jim Carrey vaikuttaa yhä tarpeettoman innostuneelta, mikä on tarttuvainen tunne. Challengersin ohjaaja Luca Guadagnino on kuvaillut leffaansa "erittäin seksikkääksi" toistuvasti, enkä epäile hänen intoaan, vaikka en ole enkä tahdo olla varma, miten sarkastinen hän on.