Ihmiskunta on out? Ihmiset olivat hirviöitä fantasiaseikkailussa Narnian Tarinat: Prinssi Kaspian. Romanttisen robottileffa WALL-E:n mielipide ihmiskunnan toiminnasta hirvittää herkimpiä. WALL-E:n kanssa teattereihin saapuu myös Hellboy II: The Golden Army, jossa ikäville ihmisille ei viitsitä edes montaa puheroolia antaa.

Uuden Hellboyn aikana on helppo unohtaa, ettei maailmassa ole oikeasti menninkäisiä, joita ihmiskunta on sortanut aikojen alusta saakka. Voi raukkaparat, mitä olemme teille tehneet?! Muinaisen rauhansopimuksen vuoksi kaikki satuolennot menninkäisistä peikkoihin ja hammaskeijuista jättiläismäisiin metsänhenkiin pysyttelevät piilossa ja antavat ihmiskunnan tuhota maapalloa. Kapinallinen haltiaprinssi Nuada (Luke Goss) vannoo kostoa, ollen valmis uhmaamaan isäänsä ja rakasta kaksoissiskoaan (Anna Walton). Nuada yrittää herättää henkiin voittamattoman Kultaisen Armeijan, eli maagisen steampunk-robottijengin, joka vastaa vertauskuvien tasolla ydinpommia.

Ihmisten kasvattama väkivahva, kissoja ja kaljaa rakastava rento demonijäbä Hellboy (Ron Perlman) työskentelee edelleen valtion salaiselle agenttijärjestölle. Hän, liekehtivä sussu Liz (Selma Blair) ja empaatti kalamies Abraham Sabien (Doug Jones) ovat ihmiskunnan paras puolustus Nuadan tapaisia uhkia vastaan. Järjestö ei ole erityisen salainen enää, sillä Hellboy tietää arvonsa ja tahtoisi vähän tunnustustakin. Tuotuaan possensa päivänvaloon, Hellboy saa huomata, ettei hän sittenkään pidä ihmisten katseista enempää, kuin moniongelmainen naisensakaan. Tässä vaiheessa arvon prinssillä on tilaisuus esittää hänelle omat näkemyksensä.

Sellaista kohtausta ei nähdä, jossa Hellboy tajuaa ihmisten olevan sittenkin ihan mukavia tyyppejä. Tämä ei ollut juonipaljastus, vaan yleinen asia: Hellboy II kertoo taidokkaiden meikkien, nukkejen, tietokonetehosteiden ja ohjaaja Guillermo del Toron verrattoman mielikuvituksen avulla luoduista muppeteista, jotka taistelevat kaltaisiaan vastaan, kokien samoja tunteita, kuin toisiaan vastaan sotivat sukulaiset sisällissodassa. Sankareita ei ole, pahoja hahmoja ei ole, on vain uhreja ja ärsyttävä ihmiskunta.

Seuraavaa ei kannata ilmaista vähemmän runollisesti: del Torolla on viidakkorumpujen tahtiin pumppaava sydän ja sykähdyttävän sävyinen sielu. Del Toro rakastaa kaikkia friikkejään ja ottaa heidät vakavasti. Muutaman "friikin" kuolema esitetään moniulotteisempana asiana, kuin tyhjänpäiväisten ihmisten. "Friikit" ajattelevat, tuntevat ja vetävät kaverin kanssa kännit naisongelmia kohdatessaan. Liz ei pidä itseään ihmisenä, joten näkyvin ihmishahmo on agenttijärjestön johtaja Manning (Jeffrey Tambor), joka on lähinnä koominen kevennys. Missä on edellisosan ihmisagentti Myers? Hänen kohtaloonsa viitataan ohimennen yhdellä lauseella.

Hellboy II on del Toron vaikuttavin elokuva Pan's Labyrinthin jälkeen. Ellei se sisältäisi kutkuttavaa kummallisuutta ja muutamaa henkeäsalpaavan kaunista näkyä - se olisi yksi miehen huonoimmista. Del Torolla on teemoja, muttei kunnon tarinaa. Ainakaan moista ei kerrota vielä tässä osassa. Leffassa jahdataan taikaesineitä. Huippukohdat eivät palvele juonta, vaan juoni on pakollinen paha, joka sitoo ne vaihtelevalla menestyksellä yhteen. Kyse on kohtauskokoelmasta. Painopiste on niin selkeästi yksittäisissä hienoissa hetkissä, että osa "hienouksista" jää vajaiksi, koska niitä on alustettu vain pintapuolisesti.

Del Toron kyvyt ohjaajana ja kirjoittajana eivät ole aiemminkaan vetäneet vertoja hänen mielikuvitukselleen. Edelliseen osaan verrattuna toimintakohtaukset ovat vauhdikkaampia, mutta muu materiaali kömpelömpää. Hellboy II maalaa mieleen kuvan paksusta, partaisesta meksikolaisohjaajasta hyppimässä tasajalkaa niin innoissaan, ettei hän voi ymmärtääkään, miksi joku otto olisi kannattanut ottaa uusiksi, tai kohtaus leikata tiiviimmäksi. Del Toro on nähnyt unissaan jotain, mitä voi verrata Hayao Miyazakin animaatioklassikoihin, mutta del Toron ilmaisukyky ei lähentele tätä tasoa kuin satunnaisesti.