Lähdin katsomaan sarvikuonoa. Se on julisteessakin. Vaikka kaikki on nostalgiaa, on jäynää muistaa 24-vuotias artikkeli ykkösen konseptitaiteesta ja hylätyistä ideoista. Sarvikuonoa (ja "sokeista orjista koostuvaa seinää", tms) ei ollut järkevää toteuttaa. Nyt luomutankilla ratsastaminen tuo uskottavuutta jatko-osaan, jossa on myös nyrkkitappelu xenomorpheilta näyttäviä apinoita vastaan ja kylpyammekohtaus. Amfiteatterien meritaisteluilla on historiallista pohjaa, mutta kun kärhämä näyttää Pirates of the Caribbeanilta, kun mukaan lisätään haita ja kun hahmot reagoivat lähinnä höhöttämällä, kohtaus on vähemmän uskottava kuin keskimääräinen Playmobil-setti.

Alku kuulostaa terävältä, jos panttaan yksityiskohtia. Roomalainen kenraali valloittaa kaupungin. Hänen kunniakseen järjestetään gladiaattoritaisteluita, joihin alistetaan sotavankeja. Sankari on vanki, joka vannoo henkilökohtaista kostoa, vaikka kenraalikin pitää systeemiä mätänä. Nyt kelpaa katsoa eeppistä mätkintää, joka nostaa sankarin maineeseen ja poliittiseksi nappulaksi?

Haittaako, jos sankari on legendojen ennustama messias tai salainen prinssi (minkä jo traileri kertoi)? Ei välttämättä. Kerronta kuitenkin laahaa, kun sankari pakotetaan edeltäjänsä raiteille. Kostonhimoisena vankina hänkin päätyy ensin gladiaattorien farmiliigaan. Hän päättää lähteä Colosseumille, kun isäntä lupaa mahdollisuuden kostoon ilman perusteluja.

En muista ykkösen jokaista silmäniskua, mutta elän siinä käsityksessä, että Lucilla ja hänen Lucius-poikansa toimivat symbolisena sijaisperheenä kaiken menettäneelle Maximusille, joka näin edusti muutakin kuin kostoa. IMDb:n triviassa lukee, että ohjaaja ei tahtonut Maximusin panevan Lucillaa, jotteivät signaalit mene solmuun. Jatko-osan mukaan Maximus pani jo: Lucius on hänen poikansa - ja uusi päähenkilö! Lucius oli showpainia eturivistä kerran seurannut 10-vuotias kermaperse silkkipöksyissä, mutta nyt hän onkin rehellinen, karaistunut maalaisjuntti, joka vastustaa Roomaa vakavissaan. Ykkönen mainitsi Luciusin faijan olevan historiallinen hahmo, mutta ei hätää: jatko-osassa nauretaan, että hän oli homo.

Luciuksen näyttelijä Paul Mescal on tasokas koriste mutta ei Russell Crowe. Hän virnistelee. Hän ei vaadi huomiota puoleensa, kun leffa haahuilee muualle. Crowe oli roolissaan niin hyvänlaatuisen maskuliininen, että ensimmäinen ajatukseni esim. Riku Suokkaasta on se, että terve mies katsoi Gladiaattorin.

Myös Crowea vastustava Joaquin Phoenix päti, mutta epäsymmetrinen tasapaino ei avautunut kaikille: nysväävä nilkki ei haastanut alfaa klassisesti. Väite "sankari on yhtä hyvä kuin vastustajansa" pätee tässä tavallaan. Jatko-osassa keisarin viran jakavat kammottavat veljekset, jotka eivät tuoneet mieleeni Romulusta ja Remusta, vaan mm. Nuijan ja tosinuijan; Alfred E. Neumanin; Conan O. Brienin molemmat kivekset Conanin itsensä dubbaamina; Biggus Dickusin ja hänen veljensä (sic) Incontinentia Buttocksin, joiden legendan Brianin elämä sensuroi uskottavuussyistä; ja Ronin ja Ginnyn kaksoset vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa Harry ehti varata Hermionen. Monet historialliset hahmot kuten Yhdysvaltain seuraava presidentti ovat provosoivampia, mutta jos leffa tahtoo provosoida autenttisuudella, kannattaisi aloittaa perustelluilla, samaistuttavilla näkökulmilla. Sama pätee muuhun, mitä tässä panttaan. Kaikki on kätevää.

Veri lentää. Sehän nostaa kulmia, että kenraali Pedro Pascal edustaa Mescalilta puuttuvia Crowen ominaisuuksia. Pakkaa sotkee myös kunnianhimoinen ja hauskaa pitävä gladiaattorialan pösö Denzel Washington. Leffa on suhteellisen sujuvaa ajanvietettä ollakseen pässinpäinen kahden ja puolen tunnin farssi, mutta en siunaa mitään painavaa kuten hahmonkehitystä tai maailmanrakennusta. Timmejä ovat karpaasit taustallakin, jos heihin ehtii katseen tarkentaa, mutta sinänsä näyttävässä toiminnassa ei ole jännitteitä edes sivuhahmojen pärjäilyyn ja veljeyteen liittyen.

Nipotin nykyistäkin myrkyllisemmin 24 vuotta sitten, kun olin kokenut klassikot lyhyen ajan sisällä ja luulin loppuelämäni olevan samaa. Silloin nipotin jopa Gladiaattorista, nyt en niinkään. Muistutan silti, että ykkösen kuvaukset aloitettiin ilman valmista käsikirjoitusta. En aio uskoa totuuteen Luciuksesta, vaikka ykkösestä löytyisi kohtaus, joka lyö sen pöytään.