Nyt ne on lusittu: kolme tuoretta leffaa lapsuuden mielikuvitusystävistä, jotka ovat totta. The Imaginary toimii (arvostelu) ja Imaginary ei (arvostelu). IF - ihmeelliset frendit sai eniten huomiota ja floppasi silti. Jos koet kaiken toistoksi, mutta aiot tuijottaa jonnekin, tämä putki hivelee egoa, kun pääset omin ehdoin tuhisemaan yhtäläisyyksille, joita piisaa, vaikkeivät nämä kopioi toisiaan.

Vain tässä versiossa päähenkilöllä oli niin kiiltokuvamainen lapsuus niin hurmaavan faijan kanssa, että ohjaajan oli pakko värvätä faijaksi itsensä. 12-vuotias Beau-tyttö ei ole tarvinnut mielikuvitusta? Nyt kun faija John Krasinski kärsii niin suuresta sydämestä, että kirurgin on leikattava se, Beau pelkää, vaikka isä yhä sätkii ja potkii innostuneena. Beau ei myönnä pelkäävänsä, joten - tulipahan sekin sanottua. Hän tutustuu Ryan Reynoldsiin, joka pyörittää mielikuvitusolentojen työvoimatoimistoa. Beau tarvitsee puuhaa faijan kohtaloa odotellessaan, eivätkä teemat ja näennäisen vilpitön asenne sitä juonta juuri syvennä.

Alussa Reynolds murtautuu lastenhuoneeseen puhuakseen järkeä lapsen hylkimälle olennolle. Olento löytyy komerosta. Se toteaa tietävänsä, miltä tilanne näyttää, mutta se väittää lapsen yhä rakastavan itseään. Reynolds tylyttää, että lapsi itki juuri tunnin. Kohtaus on viaton varsinkin jos funtsimme, miltä maistuisi sama kohtaus samalla dialogilla, jos se olisi mielikuvitusystävä, joka löytää lastenhuoneen komerosta selittelevän Reynoldsin.

Olisi kivaa, jos joku aikuinen, jota ei käsitellä, muistaisi lapsuuden örkkinsä ja hyväksyisi välittömästi, että psykoosi on parasta elämässä, koska niinhän nämä toimivat? Se ei ole tietoinen sanoma, että nykylapsilta olennot puuttuvat, eivätkä he sellaisia edes tahdo, mutta siltä homma vaikuttaa. Leffa on täysin kykenemätön selittämään tätä fantasiaa. Krasinskin käsikirjoitus on amatöörimäinen.

Hollywoodin ns. tasalaatua esiintyy, kun örkit yrittävät olla sarkastisia aikuisille ja faijavitsejä lapsille, mutta kun Beau pääsee fantasian ytimeen eli örkkien vanhainkotiin, peli on menetetty. "Väliaikahuipennus" on tekemällä tehty verrattuna lukemattomiin vastaaviin hetkiin, joista yksi aidosti innostava löytyy The Imaginarysta. Koska Krasinski vaikuttaa vilpittömältä, se on jopa kiusallista, miten leveällä telalla hän maalaa vähän sinnepäin, juhlien sitten saavutuksiaan.

Inside Out -termein: Krasinski-isi on sairastunut Ilo, Beau on Pönötys, Reynolds on Nihkeys ja violetti säkkituoli Steve Carell on herra Bing Bongin vajakkiserkku. En kuvaile nimekkäitä ääninäyttelijöitä ostetuksi sisällöksi vaan eliittinaapuruston maireaksi talkoohengeksi. Carell on ns. motivoitunut. Hän on yhtä kamala muttei hauska kuin Krasinskin esimiehenä Konttorissa, jonka fanit osaavat kenties kuvitella tilanteen, jossa Carellin hahmo Michael Scott lupaa toimia lapsenvahtina ja sitten hän saapuu paikalle määkivänä Puuhanallena, joka on tukehtua omiin vitseihinsä.

Koin "trilogian" oikeassa järjestyksessä! Hanki ensin elämäniloa The Imaginarylla, jotta pumppu kestää reilut kolme tuntia sarkasmia.