Wintersun yllätti jokaisen faninsa julkaisemalla pitkään haudutetun "Time II" -albuminsa loppukesästä - lähes 12 vuotta albumiparin ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen. Jatko-osan harteille onkin vuosien kuluessa lastattu melkoiset odotukset, joita on osaltaan lietsottu jos jonkinlaisilla ylisanoilla, kohahduttavilla joukkorahoituskampanjoilla sekä muilla enemmän ja vähemmän erikoisilla väitteillä. Vaan nyt kun kiekko on viimeinkin täällä, on aika perata, vastaako teos kaikkeen ennakkohypeen.

Ennen ensikuuntelua Time II vaikuttaa jopa yllättävän vaatimattomalta julkaisulta. Levyllä on ainoastaan kuusi kappaletta, joista kiekon aloittava Fields of Snow toimii introna sekä keskivaiheilla kuultava Ominous Clouds puolestaan on lyhyempi instrumentaalifiilistely. Varsinaisia kappaleita on siis neljä, joista lähes kaikki kellottavat yli 10 minuuttia. Sisällöstä ei kuitenkaan ole puutetta, sillä maltillisesta kappalemäärästä huolimatta kiekko kellottaa lopulta lähes 50 minuuttia.

Tyylillisesti albumi jatkaa Time I -albumin linjaa. Tarjolla on taidokkaasti esitettyä ja melodioihin luottavaa kuolonmetallia, jota tuetaan tuhdilla äänimaailmalla sekä runsailla orkestraatioilla. Pienenä lisämausteena kuullaan Kaukoidästä kumpuavia tunnelmia ja äänimaisemia, jotka tuovat kokonaisuuteen herkullista eksotiikkaa. Näistä aineksista on luotu biisikattaus, josta ei löydy suurempaa marisemisen aihetta. Erityisesti massiivinen The Way of the Fire, jylhää melankoliaa tarjoaa One With the Shadows sekä albumin päättävä, yllättäen myös suomenkielistä vokalisointia sisältävä Silver Leaves ovat jokainen hienoja vetoja. Ainoastaan kiihkeästi rymistelevä Storm jää hieman muiden kipaleiden varjoon, vaikka uljaana levykokonaisuuden osana joukossa seisookin.

Jos Time II jostain ansaitsee kritiikkiä, niin siitä, ettei sillä ole riittävästi edeltäjänsä kaltaisia timanttihetkiä. Esimerkiksi aiemmalla kiekolla kuultu Sons of Winter and Stars pitää sisällään aivan huikeita osioita ja irtoriffejä, joita haluaa edelleen kuunnella ihan sellaisenaan. Uutukainen kaipaisi vastaavanlaista ilotulitusta enemmänkin, vaikka sävellysjälki kokonaisuudessaan väkevää onkin.

Time II ei lopulta ole se metallimusiikin perustuksia järisyttävä messiaslevy, jollaiseksi se villeimmissä mainospuheissa julistettiin. Tämän toki jokainen perusjärjellä varustettu osasi arvata jo etukäteen. Albumi ei kuitenkaan ole missään määrin pettymys, joka levyn taustoihin peilatessa on jo itsessään saavutus. Kyseessä on kaikin puolin laadukas ja hyvältä kuulostava levytys, joka on hieno osoitus siitä visiosta ja taidosta, jolla yhtyeen johtajana toimiva Jari Mäenpää musiikkiaan tekee. Time II lunastaa siihen ladatut odotukset, jos nämä eivät ole kohonneet aivan harhaisiin sfääreihin asti.