Sehän ei sitten haittaa, kun Daisy Ridleyn näyttelemä uimari Gertrude Ederle ylittää Englannin kanaalin ensimmäisenä naisena. Rajattu ponnistelu istuu elokuvaan, ja Hollywoodin tasalaadusta saa olla kiitollinen, jos yksityiskohdat vetoavat. Yleisesti leffa on banaaliuden sanakirjaesimerkki. En inhoa jokapaikanhöylä Hannu-Pekka Björkmania enkä hänen kaksostaan Glenn Fleshleriä, mutta kun yhteiskuntakriittiset kärjistykset ja "lämmin inhimillisyys" menevät prikulleen kaavan mukaan "Björkmanin" muikistellessa silakkana, haistan myös Timo Koivusalon.

Varhainen otos rasvatusta Ridleystä pistää heti funtsimaan haasteen fyysisyyttä. Meri on loputon ja kylmä. Joko mentiin? Ensin on käännettävä maailma juhlakalua vastaan. Seuraamme 1910- ja 1920-lukuja. Jos naisilta voi erikseen kieltää vaikka uimataidon, niin tuumasta toimeen, hä hää! Vielä vuonna 1939 itsenäinen nainen määriteltiin noidaksi, joka on mahdollista sulattaa ämpärillisellä vettä, what a world. Samalla kun nuori Gertrude ihmetteli naisten kohteliasta hukkumista, hän itse päihitti tuhkarokon, joka oli sovinismia hyvinkin vastaava raamatullinen vitsaus. Hän sai kuulovamman, jota leffa lypsää joskus mutta ei myy.

Kanaalin ylitys esitetään runsaasti mediahuomiota saavana alakulttuurina. Ensin Gertrude ponnistelee päästäkseen kilpaurheilijaksi ja olympialaisiin. Urheilussa on kyse sekunnin sadasosista. Jos setämiehet pitävät naisurheilua vitsinä, käykö järkeen, että jotkut muuttavat mielensä haltioituneina, kun he näkevät Gertruden tyrivän ja jäävän 100 metriä jälkeen, mutta voittavan silti muut naiset? Jos Rocky Balboa olisi uimari, hän uppoaisi pohjaan jokaisen voittamansa skaban alussa, mutta-... ei vaan joten: missä on vastaava tsemppimusiikki? Ja vastaavat sivuhahmot. On kivaa uskoa hömppään.

Kiiltokuvahetkiä on, pimpeli pom. Valaistus vastaa muita näitä, kun naisille reteästi höhöttävä mutta kehityskelpoinen faija todistaa välittävänsä imitoimalla klassikkoelokuvan herttaista ilmettä, jonka ohjaaja näytti iPadista. Päähenkilön persoonallisuus on se, että hän tekee väkisin ison jutun, kun hän tietää käsikirjoituksen olevan puolellaan, perheen tukiessa häntä heti, kun he ovat saaneet epäilyksensä lausuttua. Sponsori Björkman, valmentaja ja kumppanit kuuluvat salaliittoon, jossa vahataan viiksiä ja yritetään estää kaikkia ymmärtämästä, että naiset olivat kuningattaria ennen kuhnurien kapinaa 4 000 eKr. Se ei ole erikoista, mutta voisiko jokin olla? Kun muistin The Matrixin "hän alkaa uskoa" -kohtauksen, asia ei liittynyt siihen, että olisin nähnyt aidon ihmisen tekevän läpimurron, vaan olin taas vakuuttunut, että elämme rupuisia algoritmeja toistavassa simulaatiossa. Päivitä se PC, voi luoja.

Leffasta tulee "haastavampi" puolivälissä, jos inhoat sitä. On asiallisempaa keskittyä Herkules-tason haasteeseen kuin sirpaleisesti sovinismin historiaan. En ole varma, onko sillä väliä, onko jorpakossa A-listalle heppoisin perusteluin nostettu Ridley vai animoitu fisu, mutta hän sai sympatiani. En toivonut vähempää sovinismia vaan täyteläisempää ja provosoivampaa sovinismia Dick Dastardly -tason kärjistysten tilalle. En vastustelisi Gertruden historian läpikäyntiä, jos näkisin puhuttelevan eron animaatiokalaan ja sitten kokisin kokeneeni tarinan hänestä ja hänen kulttuuristaan, kun lopputekstikohtaus mainitsee mm. isoimmat kemut koskaan ja taas kuulovamman. Pih.