Hienovaraisuus. Sen täytyy olla yliarvostetuin sana universumissa, omg. Emma Stonen ja ohjaaja Yorgos Lanthimosin leffat The Favourite ja Poor Things vangitsevat vahvalla tyylillä. On myös asiaa ja eri katsojille eri tavoin avautuvia vivahteita, joten hienovaraisuuskin on yksi työkaluista. Episodielokuva Kinds of Kindness edustaa lakonista pokerinaamatyyliä, jossa outous avautuu vaiheittain, joten kyse on lähinnä vain hienovaraisuudesta eli laiskuudesta.

Toki musta huumori on kärkevää paikoin. Toki bongasin mustavalkoiset ja linssillä vääristetyt otokset. Pääpiirtein digitaalisen ajan leffat ja tv-sarjat näyttävät puoli-identtisiltä. Vastaavasti jos yritämme löytää näistä episodeista yhteisiä teemoja, voimme tehdä saman katsomalla kaksi satunnaista leffaa: niitä kyllä löytyy. Kun jokin aidosti viettelee, alitajunta tulkitsee, mutten jaksa enää kirjoittaa valmiiksi onttoja pönötyksiä.

Ensimmäisessä ja ovelimmassa tarinassa Jesse Plemons näyttelee Willem Dafoen alaista. Dafoe on kohtelias ja antelias, mutta vitsiksi vahvistuu pian se, että miesten suhde on sadomasokistinen. Unohda piiskaleikit ja ajattele The Sims -peliä. Plemonsilla on oma koti ja vaimo, mutta Dafoe on kontrollifriikki, joka tahtoo päättää kaikesta. Ongelmia seuraa, kun Plemons vetää rajan hengenvaarallisiin puuhiin. Stone nähdään sivuroolissa, kun pöllähtänyt Plemons yrittää itsenäistyä.

Heillä on uudet hahmot kussakin tarinassa. Keskimmäisessä Stonen hahmo on kadonnut. Fani olettaa samaistuvansa surevaan puolisoon, joka näkee Stonen kasvot kaikkialla, joten leffa palkkasi karuimman mahdollisen Turhapuron sivuhahmoksi, joka Plemonsin mukaan on Stonen näköinen. Kohtaus on relevantti. Stonen itsensä osuus on laaja. En paljasta muuta, sillä odotuksilla pelaaminen on romuluisen ja typerän juonen aidoin ansio.

Plemons symboloi (yleensäkin) varautunutta peräkammarin poikaa, joka on vielä oudompi kuin veikkasit. Osiot 1 ja 2 ovat hänen ja hyvä niin. Mitään en kuitenkaan arvosta enempää kuin Stonea kohtauksissa, joissa Stone uskoo. Stone voi uskoa esim. hevonkukkuun lakonisesti ja sielu loistaa.

Kolmas tarina kertoo Dafoen johtamasta kultista, jonka puuhat pyörivät seksin ja kuolleiden henkiin herättämisen ympärillä. Pari rajua kohtausta on jo nähty, ja provosointi saattaa vaikuttaa perusidealta, joten asetelma on uhkaava. Sen pitääkin olla, sillä käytännössä jakso laahaa ja Stonen & Plemonsin hahmot ovat kuin kierteleviä raamattukauppiaita. Jakso on Stonen, joten nyt se on kaikki kaikessa, että hän vaikuttaa huoneen vilpittömimmältä ihmiseltä, vaikka hänen hahmonsa olisi sekaisin. He was a wizard, Neil!

"Laiskuus" on täysin suhteellinen tai epäreilu väite. Ei ole kiellettyä käsitellä idean puolikkaita vähän rennommissa merkeissä. Leffahan on riemastuttava, jos funtsimme, että pahimmassa tapauksessa Yörä-poika olisi venyttänyt kunkin tarinan täyteen mittaan ja hukannut niihin seuraavat 10 vuotta. Poor Things on paras tänä vuonna näkemäni elokuva, ja lisää rajatumpaa Yörää & Stonea on tulossa jo ensi vuonna, joten on väärä aika ulista, ettei messiaan paluu palvele.