Jatsia, natseja! Dum dum dum dumb dumb!

Leffa on kuin köyhän miehen Kunniattomat paskiaiset monet yksityiskohdat huomioiden. Se, että ohjaaja Guy Ritchie on Quentin Tarantinon halpakopio, on historiallisesti kaunein asia, joka Ritchiestä on sanottu, mutta toisaalta tämä ei ole hänen terävin työnsä.

Erinomaisessa aloituskohtauksessa viiksivahattu hipsteriparta Henry Cavill ei ota vaaroja lainkaan vakavasti. Samoilla linjoilla on järkälemäinen kaveri Alan Ritchson, jonka kanssa on kiva teeskennellä rantaruotsalaisia hepsankeikkoja, jotka muka vain eksyivät merimiljööhön maustesilliä haistelemaan. Natsien sotalaivan he upottavat. Sääli, että leffan pitää nyt selittää, mistä on kyse, sillä sehän olisi vaihtelua, jos kyse olisi vain meiningistä.

Leffa perustuu löyhästi tositapahtumiin. Ennen kuin amerikkalaiset liittyivät toiseen maailmansotaan, britit olivat puun ja kuoren välissä. Oli ajateltava luovasti. Ehkä salaiset agentit voisivat suorittaa niinkin merkittäviä tehtäviä, että myöhemmin everstiluutnantti Ian Fleming innostuu kirjoittamaan hömppäromaaneja?

Fleming on yksi sivuhahmoista. Tosielämän huhumylly yrittää tehdä Cavillista seuraavan James Bondin. Cavill väläyttää hienovaraisen muikeita ilmeitä alussa (ihaile arvostelukuvan vivahteita), mutta hahmot eivät kehity tai avaudu, joten Ritchie alleviivaa, ettei ainakaan häntä kannata Bondin puikkoihin päästää.

Jos olisi valittava, hallitsevatko maailmaa jatkossa Hitlerin, Trumpin ja Purran tyyliset sankarit vai Monty Pythonin hassujen kävelyjen ministeriö, terveet päätyisivät Pythoniin paukahtaen. Täten se vielä tukee tunnelmaa, kun Cary Elwes ja muut miellyttävän pöhkösti pönöttävät britit mongertavat alussa toisen maailmansodan reaaliteeteistä. Näkökulman sirpaloiminen on kuitenkin heikko tyylivalinta, kun aihe on kulunein mahdollinen. Tarantinon nerous tapaa lähteä rajaamisesta, joten etäisyys häneen kasvaa jyrkästi.

The Expendables on kehno versio siitä, mitä Kunniattomat paskiaiset lupasi olla alunperin. Kun Cavillin tiimi tappoi koomisen määrän natseja The Expendablesin reteään tyyliin, uskoin vielä, että leffa voi olla esikuvien osuva välimuoto, mutta kohtaus jää kohtaukseksi. On myös kamaa, jossa Star Trekistä muistamani mollivoittoinen karismasetä Babs Olusanmokun ottaa hillitymmän agenttijuonittelun vakavasti jämäkän perusdaamin kanssa. "Kaikki tämä kuuluu tällaiseen", mutta ja juuri siksi koin viimeisen tunnin ajan, että leffa voisi loppua milloin tahansa ilmoitusluonteisesti, eikä mikään hetki lyönyt jauhoja suuhuni.

Huokaus. Elokuvalogiikan mukaan alfauros nauttii väkivallasta kuin jenkki mutta pidättäytyy vaivaannuttavasta itseilmaisusta kuin britti, joten leffahan on tutkielma maskuliinisuudesta tai jotakin. Kun natsit nännikiduttavat satunnaista äijää, joka ei välitä vähääkään, kohtaus oletusarvoisesti esittelee herran ihan mistä tahansa syystä, mutta ainoa asia, jonka osaan hänestä sanoa, on se, että muistin yhä nähneeni jonkun tällaisen tyypin, kun lopputekstit horisivat historiaa. Oletan leffan olevan vielä kamalampi, jos tahdomme oppia tositarinasta jotakin.