Tuorein sisältö

Anvil: One and Only

Jesse Kärkkäinen

16.08.2024 klo 23.26 | Luettu: 7995 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Maailma muuttuu ja aika kuluu, mutta kanadalainen heavy metal -legenda Anvil pysyy ennallaan. Jo yli 40 vuotta tinkimätöntä raskasmetallia soittanut poppoo julkaisee peräti 20. studioalbuminsa, joka kuulostaa yhtyeeltä itseltään niin hyvässä kuin pahassakin.

"One and Only" on albumi, josta ei voi sanoa mitään sellaista, mitä yhtyeen musiikista ei olisi jo aiemmin sanottu. Tarjolla on bändille ominaiseen tyyliin kiekollinen riffivetoista hevimetallia, joka laadullisesti sijoittuu suuren osan ajasta sinne “ihan kiva” -osastolle. Vaan kuten aina, niin myös tälläkin kertaa kokenut kanukkiryhmä onnistuu sujauttamaan joukkoon muutaman tiukan hevirykäisyn. Esimerkiksi synkkäsävyinen Condemned Liberty, mukavasti riffittelevä nimikkobiisi, raivokas Blind Rage sekä mainiosti rokkaava Feed Your Fantasy ovat oikein maistuvia heviralleja, joita kuunnellessa muistaa, miksi Anvil on edelleen relevantti heavy metal -yhtye.

On kunnioitettavaa, kuinka metallikentillä keskitason puurtajaksi jäänyt Anvil jaksaa edelleen painaa eteenpäin. Bändin haasteita kaihtamattomassa tyylissä sekä pirteässä olemuksessa on jotain sellaista, joka kuuluu myös itse musiikissa. Tämän myötä keskinkertaiseksi jäävät levykokonaisuudetkin viihdyttävät ja ne erottuvat edukseen muuten massiivisesta metallilevyjen massasta. One and Only on hyvä osoitus siitä, että tinkimättömällä asenteella ja suurella sydämellä on mahdollista luoda levyjä, jotka toimivat ilmeisistä puutteistaan huolimatta.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Love Lies Bleeding... Nälkäpeli: balladi l... >

Keskustelut (1 viestiä)

HEssuh

26.08.2024 klo 19.21

Levyarvioihin voisi joskus ilmestyä jotain muutakin kuin tätä iänikuista Radio Rock -kampetta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova