Love Lies Bleeding
Ensi-ilta: | 12.08.2024 |
Genre: | Trilleri |
Ikäraja: | 16 |
Kamera nousee erämaan kanjonista uhkaavasti. Naispuolinen kehonrakentaja saapuu tuppukylään. Hän on kisoihin valmistautuva kulkuri, jolla on tovi aikaa ottaa hanttihommia aseradalta ja kainaloon kuntosalia vetävä tyttö. Alakohtaisia hämäryyksiä esiintyy. Se, että ampumaradan gangsteri on salinvetäjän isä, on kätevin sattuma, joka pitää niellä, jotta synkän koomisen ja eroottisen trillerin sisäinen logiikka pääsee viettelemään.
Kun lauta on asetettu selkeästi, peli kulkee jämäkästi. Se ei tarkoita kliseitä vaan yksityiskohtien hallintaa. Satunnainen esimerkkini on se, että vaikkei salinvetäjän varhainen putkimieskohtaus alusta vastaavaa hetkeä, se auttaa perustelemaan duunarin nopeat reaktiot trillereiden sottaisuuteen. Olennaista on se, että vaikka paljon tapahtuu ja touhu menee farssimaiseksi tietoisesti, uusia ideoita ei vedetä tyhjästä.
Olen ydinkohderyhmää, kun putkimies on päähenkilö! Yksikään hahmo ei haaveile elokuvien tekemisestä. Vaikka toinen päähenkilö tahtoo tähdeksi, kisat ovat vain sivujuoni, kyse on urheilusta ja kehonrakennuksen fetissimäisellä käsittelyllä on useita merkityksiä. Tällaisilla vertauksilla tekijöiden on tarkoituskin kommentoida patoumiaan, jos ja kun he tarvetta tuntevat.
Naiset päätyvät heti kimppaan kiimaisuuttaan, mutta jännitteitä piisaa luonnevirheiden johdosta, joten leffa on kiinnostava romanssinakin. Heidän moraalinsa saa ja pitää kyseenalaistaa, tyylin tukiessa vapaa-ajattelua. Kehonrakentajan varhaiset kohtaukset purkavat sen ennakkoluulon, että hän olisi naispuolinen Rambo tai Jack Reacher. Hän on peilikuvaansa ihastunut opportunisti, muttei pelkästään sitä. Salinvetäjällä on hämärää historiaa, ja se on hän, joka ottaa puheeksi steroidit, mutta tavallaan hän on tavis, joka välittää mm. siskostaan enemmän kuin kyseinen pikkuvaimo itse. Addiktio on yksi teema, kun on steroideja, tupakkia, kiimaa ja pikkuvaimon pakkomielle pysyä kamalan äijänsä rinnalla. Pohjavire on uskottava, mutta kärkevimpiä tunteita korostetaan rohkealla tyylittelyllä, mikä on kirsikka kakun päällä.
Kristen Stewart on elämän karaisema ja silti haavoittuvainen ohukainen. Entinen aito itsensä muovaaja Katy O'Brian on luonnonvoima paksukaisena. Osuvissa asemissa ovat myös nilkki Dave Franco ja taustapiru Ed Harris, joiden keskinäisenkään suhteen kulkeminen ei ole näkemättä nähtyä, kun Franco ja Harris vaikuttavat olevan samalla aallonpituudella, vaikka Franco kohtelee kaltoin Harrisin molempia tyttäriä.
Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Rose Glass, jonka esikoinen Saint Maud oli niinikään omintakeinen trilleri kyseenalaisten naisten suhteesta. "Kiehtova" on parempi sana kuvaamaan Saint Maudea kuin "viihdyttävä", kun kerrontaan jäi rosoja, mutta Love Lies Bleeding on molempia, Glassin opittua perustelemaan valintansa - väittääkseni. Farssimaisten piirteiden huvittavuudesta ja niiden ja vakavan draaman yhteispelistä saa aina olla montaa mieltä. Harrastan lievää itsehillintää, mutta jos arvosana liikkuisi jonnekin niin korkeammalle.
"Hei kriitikko. Miten niin olet 'ydinkohderyhmää, kun putkimies on päähenkilö'? Oletko muka niitä hommia tehnyt?"
Se, mitä puuhastelin juuri ennen elokuvaa, oli teknisesti lähempänä elokuvien tekemistä, mutten halua elokuvia elokuvista, kun on niin paljon näitä muita aiheita.
STRIIMAA täältä:
Powered byJustWatch
Keskustelut (2 viestiä)
16.08.2024 klo 07.14 2
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
16.08.2024 klo 09.58 2
Peltonen onko tuo videota A.I. tekele ja jos on, niin osaatko edes hävetä?
Joo, ja Wolverinea siteeraten, "every time".
Kirjoita kommentti