DragonForce: Ultra Beatdown
Kauan sitten, 1980-luvulla, Japanista kantautui kummia. Loudness-niminen hardrock-orkesteri näytti närhen pelivehkeet ja bändin hillitön riekkuminen ja kitaristin sähköiskusoolot hämmensivät - hieman myös huvittivat. DragonForce ei ole Japanista, alkuvaikutelma tuo kuitenkin mieleen Japanin kamikaze-metelin. Skebasoolo vääntyy kuin salaman iskemänä, vauhtia on enemmän kuin runsaasti - varsinainen powermetallin salamahyökkäys. Lisäksi pitää mainita kitaristi Herman Li, skebataitojen lisäksi miehen hiukset ovat pituudessaan metallimaailman mittavimmat! Dragonforcen Ulta Beatdown on progressiivisen powermetallin kirkas kruunu, niin hyvässä kuin pahassa.
Skebamiesten taitoja ei voi asettaa kyseenalaiseksi - sooloja löytyy ja nakkimellakka on ankaraa. Kitarasalamointi on hämmästyttävää - kuin aikoinaan Napalm Deathin äärettömän nopea rumputulitus. Entä mitä jää käteen valtavan riekkumisen ja energialautauksen alta - perusvarmaa laukkametallia ilman sen suurempaa tarttumapintaa ja nerouden leimahdusta. Bändi kierrättää powerit ja omat aikaisemmat albuminsa moneen kertaan, bändistä tekee ylivertaisen ja erikoisen vauhti ja kipinöivät skebat. Voisi väittää näillä eväillä pitkän uran olevan utopiaa mutta Ultra Beatdown on viihdyttävä paketti - tiettyyn rajaan asti. Kahdeksan minuutin biisit alkavat käydä voimille, paisuttelu ja taivaalle ampuvat soolo-osuudet alkavat muuttua kaavamaisuuden ylistykseksi. Vaikka skeba-rautalanka on maittavaa, vingutushetketkin tuntuvat olevan edellisten sisarpareja. Välillä bändi kuulostaa perusvarmalta laukkametallibändiltä, joka tuottajan ideasta pyöritetään tuplanopeudella.
Ultra Beatdown ei tuo uutta auringon alle. Muutamassa viisussa on hieman rauhallisempaa uskallusta mutta pääpaino on materiaalissa, josta voi todeta "oho, se meni jo"...hyperaktiivista metallihumppaa. Tästä joko pitää kympillä tai sitten haluaa heittää kiekolla naurulokkia. DragonForce voisi kokeilla edes biisien väliin sijoittuvia intro-paloja, saisi edes hieman hengähdysaikaa. Tällä vauhdilla ravatessa hevoset ovat kulutustavaraa - kuten myös kuulijan hermot.
Skebamiesten taitoja ei voi asettaa kyseenalaiseksi - sooloja löytyy ja nakkimellakka on ankaraa. Kitarasalamointi on hämmästyttävää - kuin aikoinaan Napalm Deathin äärettömän nopea rumputulitus. Entä mitä jää käteen valtavan riekkumisen ja energialautauksen alta - perusvarmaa laukkametallia ilman sen suurempaa tarttumapintaa ja nerouden leimahdusta. Bändi kierrättää powerit ja omat aikaisemmat albuminsa moneen kertaan, bändistä tekee ylivertaisen ja erikoisen vauhti ja kipinöivät skebat. Voisi väittää näillä eväillä pitkän uran olevan utopiaa mutta Ultra Beatdown on viihdyttävä paketti - tiettyyn rajaan asti. Kahdeksan minuutin biisit alkavat käydä voimille, paisuttelu ja taivaalle ampuvat soolo-osuudet alkavat muuttua kaavamaisuuden ylistykseksi. Vaikka skeba-rautalanka on maittavaa, vingutushetketkin tuntuvat olevan edellisten sisarpareja. Välillä bändi kuulostaa perusvarmalta laukkametallibändiltä, joka tuottajan ideasta pyöritetään tuplanopeudella.
Ultra Beatdown ei tuo uutta auringon alle. Muutamassa viisussa on hieman rauhallisempaa uskallusta mutta pääpaino on materiaalissa, josta voi todeta "oho, se meni jo"...hyperaktiivista metallihumppaa. Tästä joko pitää kympillä tai sitten haluaa heittää kiekolla naurulokkia. DragonForce voisi kokeilla edes biisien väliin sijoittuvia intro-paloja, saisi edes hieman hengähdysaikaa. Tällä vauhdilla ravatessa hevoset ovat kulutustavaraa - kuten myös kuulijan hermot.
Keskustelut (4 viestiä)
Rekisteröitynyt 07.08.2007
26.08.2008 klo 19.40
Levy on kyllä ihan hyvä, mutta kuulostaa liian samanlaiselta kuin aikaisemmat Dragonforcen levyt. Kappaleet menee aina samalla kaavalla ja samoin soolotkin.
31.08.2008 klo 00.52
04.11.2008 klo 19.58
Rekisteröitynyt 04.01.2008
22.11.2008 klo 14.27
Kirjoita kommentti