Nicolas Cage on painajainen. Hahmo on sitä samaa mm. kirjaimellisesti. Evoluutiobiologian professori Paul on maailman tylsin nariseva nyhjöttäjä. Jos kalju olisi anteliaampi niskan puolella, persvako näkyisi. Lakonista mustaa huumoria tavoittelevan leffan isoimpia vitsejä on se, miten tylsänä Paul pysyy jopa yliluonnollisessa skenaariossa.

Mystisestä joukkopsykoosista johtuen tuntemattomatkin uneksivat Paulista. Paul ei tietäisi unista, ellei niitä hänelle kuvailtaisi. Tilanteessa, jossa hän kuulemma vain seisoskelee unissa, kulttimaineen ympärille viritellään mainosdiiliä ja muuta, mutta Paul on niin nihkeä, ettei mikään tunnu etenevän. Mieluiten hän pätisi omalla alallaan, mutta ei hän vaikuta järin kyvykkäältä, vaikka sivumaininnat laumamielen tutkimisesta herättävät odotuksia. Henkilökemiat eivät toimi kotonakaan.

Erään nuoren naisen unissa Paul on viriili panomies, mikä saattaa johtua naisen henkilökohtaisista taipumuksista, sillä useimmat eivät pidä näiden unien kehittyvästä suunnasta. Samaan aikaan kun Paulille suututaan painajaisista, uniin tavallaan rutinoidutaan, joten talk-show-kiertue taitaa jäädä väliin. Paul ei ole syyllinen siihen, että häntä pidetään rasittavana mulkvistina - ja sitten tämäkin tapahtui.

Opportunisesti Paul tosin vierailee em. naisen luona. Tämä ehkä jo näyttää tarinalta. Joku nousee maineeseen. Pahat polut houkuttelevat. Asiat kostautuvat. Halusipa Paul tätä tai ei, tällaista tapahtuu. Tämä on niitä tarinoita, jotka kirjoitetaan itse valmiiksi, joten muihinkin täkyihin saa tarttua.

Inception kestää katselua, joten hyväksyin lopulta, että näennäisrealismi tukee ideaa unien voimasta ja uniin eksymisestä paremmin kuin yksisarviset. Tämä leffa on samoilla linjoilla. Muutama uni on kärkevä, jotta saamme vainun koko totuudesta, mutta unien on tarkoitus sekoittua todellisuuteen, jotta ymmärrämme sivuhahmojen mielipahan ja soveliaasti hämmennymme.

Kun budjettikin lienee pieni, en ehdottele yksisarvisia. Viittaan tarinan täyteläisyyteen, kun väitän, että tämä Kristoffer Borglin ohjaama ja kirjoittama teos on kuin köyhän miehen Charlie Kaufmania. Cagen parhaisiin leffoihin lukeutuu aito Kaufman Adaptation, joka pitää ajatuksen virran kasassa. Borglin visio on romuluisempi, kun hän ensin johdonmukaisesti rajaa sadun, mutta sitten myös esittelee bonusideoitaan todistaen muunkin luonnostelluksi. Mainittu hahmovetoinen tarina toimii, vaikka sekin on tasoa "yhdistä pisteet viivoilla".

Tämä on Cage-viikko. Sunnuntaina on tulossa Longlegs-arvostelu. Tämä ja se kuuluvat lajityyppiin, jossa "Cage on paras koskaan" kohun mukaan mutta ei oikeasti. Näitä tehdään 1-2 vuodessa, joten Cagesta tuli itselleni surströmming-haaste. Viimeistään Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka virallisti lajityypin kommentoimalla sitä: sekin oli varmasti satiiria, kun leffa oikeaoppisesti jäi tavoitteistaan. Dream Scenario on aito elämys lajityypissään. On kohtaus, jossa Paul avautuu. Cage ylinäyttelee sen, mutta hetki on riittävän pitkä, jotta Paulia ja/tai Cagea käy sääliksi. Sitten leffa myöntää Cagen ylinäytelleen. Metafiktiota tai jotakin.