Deadpoolin ja Wolverinen ensitreffit tyri studiopomo. Deadpoolin hulluuden huomioiden on täydellistä, että hän on sittemmin haaveillut Wolverinesta, viitaten alter egonsa Ryan Reynoldsin patoumiin. Deadpool 2:ssa 'pool pilasi vähintään yhden sankarin mahdollisuuden onneen roolipelatessaan Wolverinen leffaa, joka selvästi sijoittuu eri jatkumoon. Lopputekstivitsi vahvisti, että tälle vain nauretaan: Deadpool matkusti ajassa ja todellisuuksien välillä...

Marvelin multiversumisaaga alkoi. Deadpool kutsuttiin mukaan. Hugh Jackman päätti palata Wolverineksi viime tingassa. Saaga on esitellyt todellisuuksia valvovan viraston, joka suuttuu aikamatkoista. Nyt ovat tähdet jonossa; heitetyt siat laskeutuivat päällekkäin. Tämä putki, johon kuuluu se kehno esiosa, saattaa olla aikamme osuvin juosten kustu trilogia? Käytännössä Deadpool & Wolverine on kohtauskokoelma ja antielokuva, joka pitää panttivankina muutamia oivia sketsejä ja matseja.

Leffassa ei ole järjen häivää. Simppeli esimerkki: leffa muistelee lopputekstivitsiä, mutta sitten mainitun viraston edustaja toteaa, ettei sillä ole väliä. Kyse on geneerisestä, laahaavasta deus ex machina -juonesta, jossa on 5 minuutin byrokraattipahis ja 5 minuutin voimalataajapahis. Deadpool ja Wolverine kävelevät ympyrää Speden hiekkamontussa, tai oikeammin juoni vastaa sitä, kun pentu leikkii ämpärillä (1 kpl) ja isoveljensä kaikilla (64 kpl) action-figuureilla hiekkalaatikolla. Vain ämpäri ja pentu kuuluvat sinne. Figuurit menevät pilalle.

Deadpool 2 ja uutuus kunnioittavat tärkeintä sivuhahmoaan eli Cablea ja Wolverinea. Karismaattisella näyttelijällä on tilaa murista ja luoda pelleilylle pohjaa. Jos Wolverinen poistaisi uutuudesta, siinä menisivät fiilikset ja huipentumat – mutta juoni ei muuttuisi lainkaan. Cable uskottavasti koki olevansa päähenkilö elävässä maailmassa, jossa Deadpool on häiriötekijä. Muovista multiversumisaastaa edustava uutuus voisi yhtä hyvin sijoittua makkarauniversumiin, jonne She-Hulk ja Howard-ankka kerran eksyivät. Tyrityn kontrastin vuoksi Deadpool ei enää vaikuta mielisairaalta.

Spider-Man: No Way Home on hieno multiversumileffa. Epätäydelliset jatkumot eheytyivät, kun erilaiset Spider-Manit kunnioittivat toisiaan. Deadpool & Wolverine tarjoaa huikean setin vierailijoita. Nostalgia vetoaa väkisinkin joskus, ja 25% Deadpoolin / Reynoldsin tutuista kommenteista osuu maaliin. Leffa sanoo suoraan, että muutakin kuin Wolverinea pitää kunnioittaa, mutta ohjaaja ei vaikuta nähneen leffoja, joita hän "rakastavasti roastaa". Ainoa oikea Batman minulle on Michael Keaton, mutta hän ei totisesti tuntunut siltä multiversumielokuvassa The Flash. Samalla tasolla ollaan nyt.

Aloituskohtaus on upea. Perverssi väkivalta kostutti silmäni heti. Sekin on muikeaa, kun Deadpool ja Wolverine tappelevat intiimisti vaiheessa, jossa he tuntevat toisensa. Onnistumiset ja Deadpoolin kommentit siitä, kuinka typerä leffa on, ovat hämääviä. Rakastan häntä yhä, varsinkin jos hän kirjoittaa arvostelun puolestani? Älykkäin elimeni on perseeni: istun 24/7, mutta puo puutuu vain kun menetän mielenkiinnon. Nimihenkilöiden keskeinen supervoima on kuolemattomuus, jonka kehno kirjoittaja saa näyttämään merkityksettömyydeltä. Lyhyt arvostelu: merkityksetön.

Alkuasetelma olisi pitänyt antaa Everything Everywhere All at Once -ohjaajien kaltaiselle nälkäiselle kyvylle, joka impressionistisesti ja taktisen ironisesti tekee epäkohdista ominaisuuksia pelaamalla niiden ympärillä ilman rautalankaselityksiä, joita tässä versiossa piisaa. Puikoissa on Night at the Museumin ohjaaja, jonka tuoreisiin saavutuksiin lukeutuu Free Guy, "jossa kaikki on mahdollista", eli Reynold tempaisee tyhjästä valomiekan kuin amatööri YouTube-videossa 20-30 vuotta sitten.

Supersankarielokuvat ovat ohi. Tämä tumputus menestyy miten menestyy fomon ja nostalgian voimalla, mutta ensimmäistäkään uutta fania tämä ei luo ja vanhoja kuolee päivittäin.