Leffa toimii ryminän aikana. Kaikki on Eddie Murphyn varassa, mutta rymistellessään pappa muikistelee mehevimmin ellei jopa syvällisesti. 30 vuoden tauon jälkeen Axel Foley on yhä raju kyttä, jonka vaistot ovat oikeassa, kun keissi pitää ratkaista, mutta hän aiheuttaa niin paljon vahinkoa ympäristölle, että hän irvistelee itsekin. Herkullisesti savu ei ehdi laskeutua, kun Foley jatkaa kukkoilua ottamatta vastuuta, vaikka ilmeen värähdys olisi vihjannut itsereflektiosta. Sivuhahmojen reaktiot ovat perusteltuja, rakastivatpa tai inhosivatpa he Foleyta. Tytär inhoaa, joten siinä on panoksia yhden tällaisen tarpeisiin. Uskoin leffan olevan poikkeuksellisen tehokas, kun leffa parin takaa-ajon jälkeen ilmoitti, että erään "mahdollisesti" korruptoituneen kytän esimies on muuten Kevin Bacon.

Älä tarkista tätä sekuntikellolla, mutta: leffa ylittää odotukset ensimmäisen puolen tunnin aikana, ajaa asiansa viimeisen puolen tunnin aikana ja laahaa tunnin keskellä. Hyvässä lykyssä katsojalta menee puoli tuntia aikaa huomata jälkimmäinen totuus, kun on kuitenkin letkeää musiikkia ja jotakin.

Foley ei edelleenkään ole kyttä Beverly Hillsistä. Taylour Paigen näyttelemä tytär toimii siellä puolustusasianajajana. Kyttien korruptiota ei saisi tutkia, joten tytär ja hyvät Hillsin kytät tarvitsevat tukea. Joseph Gordon-Levitt on uusi kyttä (ja tyttären ex-mies) ja vanhoilla on pienet roolit. Jos sivuutamme stuntit kuten uuden version 40 vuotta vanhasta otoksesta ja dialogin tyyliin "höhö, yhdessä ollaan taas", Foley voisi vöyhöttää missä vaan ja muussakin seurassa. Hahmoja on liikaa. Useiden tehtävä on ihmetellä Foleyta. Paige ja Gordon-Levitt kiistattomammin vuorottelevat Foleyn omaishoitajina kuin avaavat hahmojaan saati heidän suhdettaan. Tuttu sössöttäjä Serge ja Luis Guzmánin näköinen uusi "gangsteri-Serge" poseeraavat laahaavissa sketseissä, joissa ei rymistellä.

Nautitaan elämästä; palataan alkuun. Se on aikansa elänyt vitsi, kun tumma mies tylyttää valkoista kaveria rasismista, mutta Murphy saisi tehdä sitä itsellenikin. Foleyn ensimmäinen uusi partneri on häntä ihaileva ruokkoamaton punkero eli selkeä avatar meille valkoisille sohvaperunoille, jotka katsoimme aiemmat osat samalla innolla kuin Tappavat aseet ja muut. Peruna saa aitoa kyytiä Foleylta! Siihen ei mene kauaa, kun Foley on keskellä toista takaa-ajoa, jonka aikana parkkipirkko sumuttaa häntä, minkä hän pitkälti ansaitsee. Tippa kävi linssissäni. Liikuttumiseen tarvitaan vain tehokkuutta: on kaunista kokea, että joku kerrankin osaa jotakin.

Ja sitten leffa alkaa tehdä hidasta kuolemaa. Juonessa ei ole mitään mielenkiintoista, joten Baconin saatanallinen lepäävä ilme onkin virhe, joka laukaisee jännitteet ennenaikaisesti. Lopussa sähelletään mukavasti helikopterin kanssa ja vielä kerran kaaroilla, joten sehän on erittäin ok, jos joku sivuhahmo ehtii siinä sivussa nostalgisen piruettinsa heittää. Myönteisesti ilmaistuna leffa on alaotsikkonsa lupaama Axel F -elokuva, ja kyynisemmin ilmaistuna sivuhahmot ovat niin tylsiä, että tässä on kerrankin tällainen, jota kukaan mäntti ei kehtaa syyttää siitä, että klassikkosankari muka yritettäisiin korvata naishahmolla.

Jos parkkipirkon sumuttama Foley olisi ajanut jyrkänteeltä ja kuollut, olisin hyvin hämmentynyt, mutta sille lyhytelokuvalle antaisin neljä tähteä.