Lyhyesti: Seinfeld.

Mitä on Jerry Seinfeld? Ei mitään! Siksi häntä rakastetaan.

Seinfeldin tähdittämä, ohjaama ja kirjoittama Unfrosted kertoo, kuinka murofirma Kellogg's keksi 60-luvulla pop-tartin, joka on amerikkalaisten köyhien lörtsy tai jotakin. Näin onnettomat leffaideat kiehtovat heti, kun hittien hiilikopiot on lusittu. Taru Tetriksen tekijänoikeuksista on spektaakkeli. Mm. Michael Jordanin kenkädiilistä, papupehmolelujen rappiosta ja tulisista juustonaksuista kertovat leffat ovat huomionarvoisia. Vision nämä tarvitsevat. Komedia-alan laimein tai keskinkertaisin mies, joka myöntää olevansa sitä, on visio.

Seinfeld ohjaa ensi kertaa, enkä ole nähnyt häntä usein hänen komediasarjansa ulkopuolella, joten sanavarastoni ei riitä tunteideni ilmaisuun. Olen... starstruck. Ison staran karisma tai sen puute vetosi syvälle sieluuni.

Leffa on tositapahtumia löyhästi mukaileva kreisikomedia, kuten on parodia- ja polkkamuusikosta kertova elämäkertateos Weird: The Al Yankovic Story. Jenkkien aamiaiseen kuuluvat sokerista 95-prosenttisesti koostuvat murot, jotka säilyvät hyvin ja menevät alas maidolla. 60-luvulla mm. firmat Kellogg's ja Post tärisyttivät kauhun tasapainoa yhtä kätevillä tuotteilla, joista yksi on paahtimeen tungettava sokerilätty pop-tart. Tuotteen juhliminen alkaa väitteellä, että roskiksia penkovat lapset söisivät tällaista saastaa kylmänäkin. Monet vitsit ovat vielä ilmeisempiä. Vastustan leffoista kertovia leffoja, mutta se sopii, kun itsekeskeinen Hollywood kanavoi insestihimonsa siten, että muroala pursuaa ironista glamouria palkintogaaloineen kaikkineen.

Jos Seinfeld-tv-sarjasta poistettaisiin hauskat hahmot, jäljellä olisi yhä täysin katsomiskelpoinen Seinfeld. Hän ehkä yrittäisi vakuuttaa, että (soppanatsin) sopassa on jotakin kiinnostavampaa kuin Jalostajan hernekeitossa. Tätä on nyt luvattu. Tämä kiehtoo, eritoten jos vilkaisemme Melissa McCarthya ja Amy Schumeria. Kumpikin on tehnyt päteviä leffoja ja pääasiassa paskaa. Tänään olin suunnattoman laupea kummankin pizzataikinan ja hamsterin risteytyksen harvakseltaan osuville ilmeille ja äänenpainoille, koska auktoriteetti Seinfeld muistutti, että huumori on vapaaehtoista komedioissa.

Jos odotat laatua, et kuunnellut, mitä yritän sanoa. Olen muotoillut asian vaihtoehtoisesti aiemminkin: luontevasti lipuva saasta on viihteen muoto, jos onnistut rentoutumaan universumin turhuuden hyväksyen. Lukuisat nimekkäät vierailijat kuten Hugh Grant Shakespearea suosivana Tony-tiikerinä ja Peter Dinklage paahdetuista tortuista kärsivän maitoalan Al Caponena osaltaan tukevat sitä joukkopsykoosia, että mestari Seinfeldin pyhä kohtalo oli ansaita sata miljoonaa ja ajaa luksusautoilla kahviloihin muiden julkkisten kanssa, eikä esimerkiksi puunata vessanpönttöjä.

Pituuden kyseenalaistan. Oikeaoppisesti Seinfeld pitää tämän alle 90 minuutissa, mutta "oivallusteni hykerryttävä ydin" oli koettu puolessa tunnissa. Se on puolitotuus, että kuolasin loput 60 halki vain toinen silmä auki: olin yhä kiinnostunut mm. pitkän aikavälin vitsien rakenteesta. Ei ole paljon pyydetty, että kreisikomedia on fiksumpi ja johdonmukaisempi kuin lajityypin tappanut Mitäs me spartalaiset (2008). Tuoreen "Weird" Al -leffan kanssa Unfrosted likimain myy sen ajatuksen, että Liam Neesonin Mies ja alaston ase (2025) saattaa olla relevantti.

"Unfrosted on yksi vuosikymmenen huonoimmista elokuvista." - Chicago Sun-Times.

Niin no joo.