Ennustus (The Omen) on se kauhuklassikko, jonka vuoksi epäilemme jokaista Damienia antikristukseksi. "Klassikolla" viittaan vakiintuneeseen elokuvahistoriaan. Muistan vain asetelman (diplomaattiperhe adoptoi Damienin), onttoja kaikuja ja sen, että Manaaja ja Rosemaryn painajainen viilsivät syvemmin. Esiosa The First Omen on ensimmäinen keksimäni syy katsoa Ennustus uudestaan. Uutuus on kaukana klassikosta, eikä pakotettu nostalgia salli sen täysin seisoa omilla jaloillaan, mutta useimmat esiosat voivat vain haaveilla "uudistuneesta innosta brändiä kohtaan", joten lienemme voiton puolella.

Ensimmäisen tunnin ajan leffa on melko kamala, vaikka yritin parhaani mukaan arvostaa "perinteistä itsevarmaa kerrontaa" eli muutamia vetoavan inhimillisiä hetkiä hidastelun seassa. Leffa sijoittuu italialaiseen orpokotiin, jota nunnat pyörittävät 70-luvulla. Odottelemme siis Damienin syntymää samalla kun selittämättömiä onnettomuuksia tapahtuu ja hämähäkeistä ja Belsebuubista nähdään hikisiä painajaisia? Pitkälti kyllä.

Uskonnollinen kauhu tukee herkästi konservatiiveja, jotka pelkäävät omaa varjoaankin, mutta vastapainoksi toki välittävät omasta navasta. "Jotakin hirveää on tapahtumassa, koska toiseuden edustajat juonivat katalia järjettömistä syistään", joten itseään kunnioittavan konservatiivin on ihan pakko hakea tukea miltä tahansa Trumpilta, Orpolta, urpolta tai niiltä äärikristityiltä, jotka toivovat ydinsotaa, koska se todistaisi Raamatun puhuneen totta maailmanlopusta. First Omen väistää tämän ansan perusideaa pettämättä, joten hattuni nousee.

En väännä rautalangasta sitä, mitä leffa tekee, mutta on mahdollista löytää pikkunäppäryyttä ja vähän tulkitakin. Käytännönläheisellä tasolla leffa kertoo naisten seksuaalisuuden manipuloimisesta. Synnyttämisen käsittely menee varsin graafiseksi kehokauhuksi rahastusten (jos ei taidekauhun) standardeilla. Saarna leffa ei ole, muttei pelkkää nostalgiatumputustakaan: tekijöillä ovat varmasti mielessä modernit puheenaiheet kuten aborttioikeuden rajoitus.

Puuroa saa lusikoida, ennen kuin hillosilmä löytyy. Nell Tiger Free aukoo silmiä siedettävästi uutena nunnana. Muistan hänet Servant-sarjasta, mutta taisin silti sotkea hänet muihin tusinanunniin hetkittäin. Hahmo on epävakaa, mutta ryhdikkäästi hän puolustaa heikompia, kun laitoksen kurinpito arveluttaa. On aikaa pohtia, pitäisikö hänen elääkin vähän. Yhtä pappia näyttelevä Ralph Ineson on tarkalleen sellainen turvonnut karismaperuna, joka olisi palkattu tähän 70-luvullakin, ja hömppäsetä Bill Nighy on kiintoisa valinta kardinaaliksi.

Leffa ottaa itsensä vakavasti, ehkä. Muutamat väkivaltaiset ylilyönnit ja genreen kuuluvat selitykset pakottivat pohtimaan, onko ohjaajalla epämääräinen huumorintaju, mutta kallistun tahattoman komedian suuntaan. Pääasia on, että jokin huvittaa, jottei istunto käy kriittisen kuivaksi. Suhtauduin kunnioittavasti kokemiini vertauksiin, joidenkin naisten varmasti nähdessä antikristuksen synnyttämisessä enemmänkin "säpinää". Mitään tuoretta en voi luvata (pelkästään tänä vuonna Immaculate-leffaa on kuvailtu First Omenin identtiseksi kaksoseksi), mutta leffa onnistui kommentoimaan hataraa käsitystäni siitä, mitä Ennustus on, joten koko totuus jäi vaivaamaan.