Hienoa taiteeseen perustuvaa taidetta on se, kun "Weird Al" Yankovich laulaa olevansa Fat, kun taustalla soi Michael Jacksonin Bad. Jackson lainasi Yankovichille lavasteensakin musiikkivideoon, joten kaikilla oli kivaa. Tämä ei ole syy tehdä leffaa, mutta leffapa onkin vastaavaa parodiaa juhlakalusta kuin hänen biisinsä ovat hiteistä. Aito Al ei juo eikä räyhää. Kun Daniel Radcliffe näyttelee häntä, kyseessä on yhä haitaria soittava pensselisetä havaijipaidassa, mutta nyt menestys ja päihteet kihahtavat kikkaroihin.

Kaunein asia, jonka ylipitkästä mutta hyvästä sketsistä voi sanoa, on se, että leffan voi ajatella sijoittuvan Mies ja alaston ase -jatkumoon, jonka osat 1 ja 3 käsittelivät Yankovichia isona tähtenä. Tyyli ei ole yhtä ehyt, kun mm. väkivalta ja huumeet edustavat huonompaa makua, eikä vitsien tulva ole yhtä tauotonta, mutta tyylissä onnistutaan harvoin näinkään hyvin.

Alku parodioi muusikkoelokuvia kaavamaisimmin, ollen ehkä hauskinta antia. Kihtinen faija patistelee nuorta Alia tehtaalle töihin, joten hän joutuu harjoittelemaan salassa paheellista haitaripolkkaa. Kun Al varttuneempana pohtii, mitä sydän todella haluaa, hän... tahtoisi vaihtaa hittibiisien sanat.

Sivuhuomautus. Saatoin pitää leffan alusta eniten, koska tuo kohtaus herättää lukemattomia mielleyhtymiä 2024. Nykytaide on kopion kopioimista, mutta tekoälytyökalut päästävät meidät luuseritkin hyödyntämään yhteistä kulttuuripääomaa. Pornovitsi: olen ihaillut Disneyn vanhoja piirrettyjä kuva kerrallaan, joten olisi hienoa oivaltaa vaikka urapsykologin luona, että taidanpa ryhtyä uusien tekoälyversioiden johtavaksi laaduntarkkailijaksi.

Yankovichin suosio on välitöntä. Vain kyylät vastustavat haitari- ja parodiamusiikin vallankumousta. Kaava ja löyhät faktat pitävät junan raiteilla, kun ajatuksen virta jatkaa villiintymistä. Yankovichista tulee niin suosittu, että katala harppu nimeltä Madonna yrittää luikerrella hänen sänkyynsä. Se on paitsi tärkeä juoni myös yksi tositapahtumiin teknisesti perustuvista yksityiskohdista, sillä aito Madonna tarjosi Like a Virgin -biisiä aidolle Yankovichille, jonka parodiat tosiaan ovat nostaneet alkuperäisten biisien suosiota. Pohdin leffan aikana, onko naurettava monopolimies Dr. Demento mielikuvitushahmo jopa leffan sisäisessä maailmassa, mutta aito julkkis hänkin on. "Leffa lähinnä liioittelee."

Leffa on Yankovichin kirjoittama. Hänet nähdään sivuroolissa, ja hän valitettavasti dubbaa Radcliffen laulukohtausten aikana. Radcliffesta on kehittynyt omanlaisensa kulttisankari, ja suoritus on jälleen innostavan motivoitunut, mutta kun laulu selvästikään ei tule hänen kidastaan, fiilistelylle asetetaan rajat. Radcliffe on yleisesti nappivalinta rooleihin, joissa hahmon perimmäistä kiltteyttä ei tule kyseenalaistettua, vaikka hahmo tekisi mitä. Hän menee läpi Amerikan spedenä ja timminä rokkikukkona yhtäaikaisesti. Laulamisen vuoksi on spekuloitava, olisiko 64-vuotiaan Yankovichin kannattanut näytellä itseään.

Huumori liikkuu sisäpiirivitseistä valmiiksi hyvien vitsien toistoon ja teinipoikien YouTube-kokeilujen henkiseen riehumiseen, mutta (tai "mutta") hauskaksi tätä väitän.