Kauniisti ilmaistuna Frozen Empire on naula fanin arkkuun. Kun pian kupsahdamme, emme palaa kummittelemaan, koska mikään ei jäänyt vaivaamaan.

Ensimmäistä kertaa homma etenee. Jengi on aktiivinen. Bisnestä on laajennettu. Uusi tapaus simppelisti alkaa, kuten The Real Ghostbusters -animaatiosarjaa seuranneet toivoivat ennen kakkosta. Toinen vanha patouma on se, että idean isä Dan Aykroyd tahtoi tehdä 90-luvun puolivälissä kolmannen osan, jossa New York muuttuu Helvetiksi maan päällä. Nyt New York muuttuu jäiseksi himskatiksi. Ellei toisin todisteta, survaiseva jääpuikko on magea kuin joku laavavirta. Miten magea? Ei järin, eikä bisneksen laajentuminen ole erikoista, mutta onpahan nämä nyt koettu.

Ykkönen vangitsi salaman pulloon. Aykroyd oli paranormaalista aidosti kiinnostunut. Hänellä oli hyvin hauskoja kavereita. Ohjaaja ei voinut kopioida mitään suoraan, joten hän venyi uransa luovimpiin tyylivalintoihin kuten kauhukomedioiden historian kenties täyteläisimpään äänimaailmaan. Ei samaa lisää tehdä, vakuuttavat kolme jatko-osaa, yksi uusi versio ja alkuperäisen ohjaajan keskinkertainen tieteiskomedia Evoluutio: kukin erilailla ja yhdessä kattavasti.

Egon Spenglerin tytär ja lapsenlapset muodostavat aktiivisen Haamujengin tyttären äijän kanssa. Pormestari kyseenalaistaa fiksun mutta vasta 15-vuotiaan Phoeben soveltuvuuden, joten Phoebe kyseenalaistaa tavisäitinsä & isäpuolen (nyrpeiden katsojien puolesta). Sivuun sysätty Phoebe kohtaa juonen omaan tahtiin. Muut teinit ovat päätyneet harjoittelijoiksi Ray Stantzin okkultismipuotiin ja Winston Zeddemoren rahoittamaan laajempaan Haamujengi-järjestöön. Haamujengin standardeilla tilanne on perusteltu.

Aykroyd ja Ernie Hudson kuuluvat asetelmaan kiinteästi, Bill Murrayn vierailun ollessa miellyttävä periaatteellisista syistä. Kumail Nanjiani on soveliaan farssimainen silmiä pyörittelevänä opportunistina. "Hahmoja on liikaa" lienee yleisin leffasta lausuttu asia, mutta kaartia pyöritellään jokseenkin luontevasti: tarina vain puuttuu. Ensimmäistä osaa voidaan kuvailla vaikkapa oudoksi kolmiodraamaksi (Murrayn, portinvartijan ja avaimenhaltijan välillä), vaikka leffasta voi intoilla puoli tuntia mainitsematta sitä juonta. Frozen Empiressä... Nanjianin poképallossa on örkki.

Muovihirviö on törkeän laimea siihen nähden, miten vitsikkyys ja uhkaavuus on saatu tasapainoon aiemmin ("juuri ennen kuin hänen päänsä kuoli, hän sanoi: kuolema on vain ovi, aika on vain ikkuna – minä palaan"). On muutamia juonenkäänteitä, joita en mainitse, koska en nähnyt niitä mainoksissa, mutta yksinkertaistettuna örkki vapautuu, joten se pitäisi vangita. Ei ole Vaahtokarkkimiestä tai tunnelimaa teoriassakaan vastaavia isoja ideoita. Mielestäni edellinen osa onnistui tekemään nostalgiasta haikeaa ja merkityksellistä, mikä paikkaili luovuuden puutetta. Se on tervettä, ettei Frozen Empire yritä täsmälleen samaa, mutta nyt useampi nostalginen hetki on töksähtävän turha. Byrokratiajuoni saa useamman kohtauksen, vaikkei kukaan tiedä miksi.

Jääkauden kanssa flirttailu ei peitä sitä, että leffa on kuin "ihan kivan" ja "varmasti paranevan" tv-sarjan aloittava tuplajakso. Jatkoa tuskin tehdään. Osittainen sukupolvenvaihdos lähinnä rajoittaa pentujen ulinaa, jos Granny Gross huijasi heidät saliin.