Tuorein sisältö

Oppenheimer

Ensi-ilta: 21.07.2023
Genre: Draama, Trilleri
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

03.04.2024 klo 22.15 | Luettu: 2879 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Vielä kerran: persoonallisten ja kalliiden aikuisten draamojen tulisi olla Hollywoodin selkäranka, joten pääasiassa olen Oppenheimerin puolella. Koska saman ohjaajan Tenet on äänimaailmaltaan sietämättömin kokemani teos, boikotoin äijää suoratoistoensi-iltoihin saakka. Tenet kärjisti ongelmaa. Vaikka Oppenheimerin dialogi on selkeää, muu ääntely on taas neuroottisen yliajateltua. Vähintään yksi kohtaus lipsuu itseparodian puolelle, kun siivouskomerossa tapahtuvan keskustelun aikana kuullaan tuomiopäivän pasuunoita ja ehkä mikrofonin päälle ajettiin rekalla.

Teoreettinen fyysikko J. Robert Oppenheimer on "atomipommin isä". Helppotajuinen ja tyydyttävä pommijuoni on upotettu kolmen tunnin istunnon keskelle. Oppenheimer ensisijaisesti vetää projektia: oivalluksia ja epäilyksiä lausuvat muutkin. Se arveluttaa, tuhoaako maailman jo ydinkoe vai vasta lelun massatuotanto. Moraalipeli ei ole syvällistä, mutta perusasioita toistellaan: ehkä kaupunkien tuhoaminen säästää henkiä & joka tapauksessa joku avaa Pandoran lippaan, joten miksemme me. Riippumatta massamurhailun matemaattisista perusteluista, koin leffan toteavan, että ihmiset ovat tekopyhiä puuhastelijoita: on pakko päästä kokeilemaan! Jos itsetietoinen tekoäly kykenee kymmenkertaistamaan älykkyytensä tunnin välein, sehän tehdään ja sille annetaan tehdas ja nettiyhteys.

Ensisijaisesti kyseessä on oikeussalidraama. Ei ole oikeusjuttua, mutta on komitea salissa ja toinen komerossa ja totuus Oppenheimeristä kiinnostaa, joten tiedossa on lyhyeksi silputtuja takaumia. "Leffa on myös leffa", sillä poukkoilu ei ole teatteria, eikä tästä kannattaisi leikata minisarjaa, sillä jokainen impressionistinen pintaraapaisu on tarkoitus muistaa, kun lisää kontekstia tarjotaan parin tunnin päästä. Tarvittaessa leffa osaa hidastaa, mutta karkeasti ilmaistuna kolme tuntia puhumista on pyritty editoimaan ja säveltämään trilleriksi, jossa ei ole löysää.

Oppenheimerilla on älyllisiä eli ammattiliiketyyppisiä kommunistisympatioita, joten häntä mulkoillaan, ja sodan jälkeisen kommunismipaniikin aikana häntä on helppo kiusata. Koin teeman käyvän vanhaksi puolivälissä, mutta kunnioitin yritystä, kun tarina pyrittiin huipentamaan entistä trillerimäisemmin. Ongelma on se, etten keksinyt, miksi Oppenheimerin myöhemmistä vaiheista pitäisi välittää. Henkilökuvaus ei ole erityisen intiimiä. Juhlakalu on yleisinhimillisesti huolissaan mutta innoissaan ja sitten samassa hengessä katuvainen, ok - tarvitaanko kylkeen montakin tuntia tiuskimista siitä, mihin kellonaikaan hän viimeksi pani kommunistia? Valittu kehyskertomus on hyvä renki (alussa) ja heikko isäntä (lopussa).

Ohjaaja Christopher Nolan on visionääri, jonka varsinaisen inhimillisyyden olen kyseenalaistanut siitä lähtien kun Batmanin robottifaija kuoli kohteliaasti. Näyttelijät kuten Cillian Murphy Oppenheimerina henkivät sielua ja historiaa varmasti ihan jo pyytämällä, ja Nolanhan on aloittanut kokeilut hysterian kanssa, mutten puhu pelkästä tunneilmaisusta. Kokonaisuus voisi olla merkityksellisempi ja eläväisempi esimerkiksi jos holokausti, kommunismivainot ja ydinpommi rinnastettaisiin taktisen kiusallisesti (leffa sallii tunnistaa mahdollisuudet), mutta Nolan mieluummin näyttää, kuinka Batman askarteli jokaisen härpäkkeen itse.

Intensiivinen johdonmukaisuus huvittaa, kun Oppenheimer suree lähimmäistä 10 sekuntia ohimennen, koska niin ihmiset kuulemma tekevät, ja kun hänen akkansa nimekäs näyttelijä saa oman virallisen 10 sekunnin kohtauksensa, naissukupuolen vietettyä muun ajan keittiössä ja makuuhuoneessa. Toisaalta sama tyyli palvelee, kun sivulause vertaa tieteen ymmärtämistä nuottien kuulemiseen ja sitten musiikki tosiaan on huomionarvoista & kohtausten väliin on leikattu mitä lie pierua ja kipinöitä kuvaamaan tieteilijöiden ruuhkaista mieltä. Leffa on aika paljon. Se saisi olla vähän enemmänkin ja vähemmänkin.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Godzilla x Kong: The... Ghostbusters: Frozen... >

Keskustelut (3 viestiä)

gmwlgbakngjend

03.04.2024 klo 23.16 3 tykkää tästä

juuri katsoin degrasse tysonin ja william shatnerin keskustelun youtubesta. tyson sanoi hyvin etta uteliaat ihmiset kuten han jatkavat jonkun vieraan asian tokkimista kunnes saavat tietonsa. hyvin se taas heratti siihen etta maailmanloppu tulee juuri kyseisenlaisten ihmisten toimesta. tosin maailmanloppu tulisi muutenkin sitten kun aurinko kuolee eli tokkikaa vaan sama kuollaanko huomenna vai vuosimiljardien paasta
lainaa
HEssuh

04.04.2024 klo 19.06 1 tykkää tästä

gmwlgbakngjend kirjoitti:
juuri katsoin degrasse tysonin ja william shatnerin keskustelun youtubesta. tyson sanoi hyvin etta uteliaat ihmiset kuten han jatkavat jonkun vieraan asian tokkimista kunnes saavat tietonsa. hyvin se taas heratti siihen etta maailmanloppu tulee juuri kyseisenlaisten ihmisten toimesta. tosin maailmanloppu tulisi muutenkin sitten kun aurinko kuolee eli tokkikaa vaan sama kuollaanko huomenna vai vuosimiljardien paasta


vaikka samaa mieltä tai en tiiä
lainaa
Meitzi

Rekisteröitynyt 28.10.2007

07.04.2024 klo 13.17 1 tykkää tästä

Hieman riippuu katsoko tätä elokuvana vain osittaisen dokumenttina.

Katsoin tätä elokuvana ja tunnin olisi voinut ottaa pois. "Oikeussali kohtaus" oli elokuvan kannalta mielestäni täysin tarpeettomasti venytetty eikä se tuonut mitään lisää.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova