Vaikka Godzillan ja King Kongin parittaminen on epätoivoinen yritys repiä kliseistä viimeiset voitot, studiopomon hiessä maistuu umami, kun Kongille annetaan robottikäsi ja säkenöivä taikakirves. Kaikki peliin nyt! (Tekoäly tulloo!)

Kong on päähenkilö. Kingiksi häntä ei edelleenkään kuvailla, mikä on hauskaa provosointia ellei jopa tarina. Godzilla II:n otsikosta King-sana löytyi, mutta Kong ei kaapannut kruunua, joten Kong karkotettiin Maan onttoon sisukseen. Godzilla on vakiintunut arvostetuksi tuholaistorjujaksi, joten se menee läpi, ettei Godzilla tahdo katsella Kongiakaan, vaikka he ovat jo tehneet yhteistyötä.

Megasuuri Kong todennäköisemmin käyttää Empire State Buildingia hammastikkuna kuin kiipeää siihen, mutta alamaailmassa hän on vain Tarzan, joka eräjormailee rennosti ansoja viritellen. Hän etsii kaltaisiaan. Se on sitten uhka ja mahdollisuus, kun apinoiden valtakunta löytyy. Apinakeisari toi mieleeni showpainija Aiden Englishin: kun ensimmäistä kertaa näin Englishin ottavan paidan pois ja hyökkäävän hieman kyyryssä, pidin häntä vakuuttavana superroistona, joka fysiikastaan ylpeänä yrittää pitää Iso-Britannian sisäsiittoisena jatkossakin. Apinaversiolla on tuttu fantasiaruoska, joka käyttäytyy kuin käärmeen fossiili olisi kusipää (?), eikä siinä kaikki.

En kuvaile tehosteita vakuuttaviksi. Pontevia ja ilmaisuvoimaisia ne ovat, ja leffa on yhtä tehostetta, joten erityisesti Kongin mykkä osuus toimii kuin tietokoneanimaatiot. Kong on aito eli hyväntahtoinen tosiäijä, joten hänen seikkailunsa ovat jopa samaistuttavia, minkä johdosta se vitsi toimii aina, kun mittakaavasta muistutetaan. Aikanaan nämä leffat olivat sitä, että Puuhanalle laahustaa miniatyyrien keskellä "kuin luonnonvoima". Nykyään aina vain isommat örkit heittävät voltteja ja mm. "kamppailevat puukosta" ihmismäisesti, parin korttelin mennessä sileäksi puolivahingossa.

Pidin myös näyttelijöistä, vaikkei yksikään ole tähti. Se mikä toimii, toimisi siis vielä paremmin, jos esimerkiksi Kongin hammaslääkäriksi väitettyä reteää rantapummia näyttelisi McConaughey tai Cooper eikä piraattikopio. Toisaalta tähdet tuskin suostuisivat statisteiksi. Ihmisten tehtävä on kävellä eteenpäin Maan keskipisteessä, aukoa & soittaa suuta ja arpoa selityksiä tyyliin "muinainen ennustus vahvistaa, että näin tämä menee" ja "sattumalta robottikäsi odottaa kulman takana". Toki heillä myös hallitaan tunnelmaa, mutta leffa on Kongin. Käsikirjoitus on itsetietoisen tiivis lievän ihmisiin liittyvän alkukankeuden jälkeen.

Järkeä näiltä ei toivota. Sisäinen logiikka on sitä, että vaikka touhu menee hullummaksi leffa leffalta ja "säännöt elävät", kaikki vaikuttaa rakentuvan aiemman päälle. Ainoa huomionarvoinen epäkohta on se, ettei leffa kommentoi ajan kulkua Maan keskipisteessä, vaikka Monarch-sarja teki siitä ison jutun äsken. Tarina on itsetarkoituksellinen eli turha, mutta sivumaininnat luonnon, kulttuurien ja ihmissuhteiden tasapainosta sallivat uskoa tekijöiden hyvään tahtoon.

Aioin summailla, että leffassa on enemmän tunnetta kuin Dyyni-elokuvissa yhteensä, mutta missäpä ei ole. Osuvampaa on puhua vielä animaatioista. Hyvä animaatio keskittyy tiukasti olennaiseen pitkästä tuotannosta ja jokaisen sekunnin kustannuksista johtuen. Lähes yhtä tehokkaasti tämä teos tarjoaa kaiken, mitä keksin tällaiselta pyytää - ja varoitan: tämä on tyylipuhtaasti tällainen, eikä muuta. Simppelit hetket tapaavat olla vetoavia ja jopa liikuttavia, kun leffaa oikeasti katsoo miettimättä kauppalistaa. Kirjoittajien komitean yhdellä jäsenellä on animaatiotaustaa (Aladdin, Shrek).