Netflixin viikon maailmanlopussa loppu tulee ensin ja zombiet yrittämällä yritetään luoda sitten. Miten selvitä hengissä saati järjissään? Siis kriitikkona? Yksi tapa purkaa kirjoittajan blokki on sanoa jotakin mitä ei pitäisi ja selitellä sitä. Tyyliin:

On piristävää katsoa vaihteeksi sumopainin päälle ymmärtäviä tonttuja!

En sekoita eteläkorealaisia japanilaisiin, enkä luokittele ihmisryhmää tontuiksi. Jos eksoottisen kielen edustajat yrittävät olla hauskoja, mutta suomennoksesta vastaa joku oman elämänsä Mikael Agricola, kombo saattaa huvittaa, koska nyanssit selkeästi eivät avaudu. Tuo mielipide taas ei avaudu, jos nostat katseen kännykästä vain rymistelyn aikana. Kriitikkona sitä jaksaa hetken kuvitella miten tonttumaiselta suomennos kuulostaisi ääneen lausuttuna.

Entä sumo? Päähenkilö tai suunnan määrittelevä alfa on ylipainoinen keski-ikäinen mies, joka on kunnioitettavan jämäkkä suorittaja ja kova tappelemaan. Hänen kustannuksellaan ei liikoja kujeilla: hänen kyljessään kiehnäävä ohukainen on nuorempana hepsankeikkamaisempi. Tämä on vaihtelua, kun tämä tapahtuu vain joka kymmenennessä täsmälleen tällaisessa tällaisessa. Kun vielä huomioimme, että kamera tapaa valahtaa vinoon osana kiihkoilua, oivallamme, miksi päässäni soi klassikkobiisi 30% ajasta:

"Vedä huulesi vinoon, anna lanteesi heiluu, pidä kaiteesta kii ja lähe Maran kanssa rokkaamaan. Ahaa! Ahaa!"

Kuitenkin kun deepfake-tv-keksitään, se on joku Sammo Hungin tai Bud Spencerin klassikko, jonka päähenkilön korvaan Martti Ahtisaarella. Onko muuta relevanttia sanottavaa? Ei, joten mennään huippukohtiin ja juoneen.

"Huikeimmasta hetkestä" jäi virheellinen muistijälki, mutta katsoin sen uudestaan. Olisi hauskaa, jos pahiksia kuulusteleva alfa sanoisi kaikille, että sinä et tiedä mitään ja kolkkaisi heti, kunnes yksi inttäisi arasti, että tiedänpäs. Kerran oikoluettuna kohtaus olisi noin hyvä.

Ohukainen ja paksukainen yrittävät pelastaa oman kylän tytön, joka on houkuteltu hullun tiedemiehen zombielabraan. Joku luonnonmullistus on varsinainen syy Mad Max -meiningille. Zombiepuoli on köyhän miehen Resident Eviliä, eikä Resident Evil ole rikkaan miehen mitään (pelejä lukuunottamatta).

Kun päätämme vaa kattoo jotain, tai jos haluamme asenteellisesti juhlia Hollywoodin ulkopuolista osaamista, liike-energialle on hyperventiloitava. Soveliaasti aseet tekevät (lievästi, ehkä) liioiteltua vahinkoa ja fyysinen kontakti lipsuu hitusen showpainin puolelle. Esimerkiksi niihin Resident Evileihin (eli noin 2 tähden roskaan) verrattuna ohjaaja on yhtä kova, vaikka muistijäljen väärtit ideat ja ehta eskalaatio uupuvat. Ajoittain tuoksahtava sketsimäisyys ei tee tästä komediaa, vaan ensimmäistä kertaa ohjaava stunttiosaaja purkaa vanhoja patoumia riehumalla riehumisen ilosta. Antakaa hänelle budjetti & käsikirjoitus, kai.

Tiedemiehen näyttelijä on heikoin lenkki, jos taustapahvit sivuutetaan. Kimittävää ja ruikuttavaa, asiaansa muka uskovaa kokojyväpsykopaattia ei ole kivaa edes inhota. Paksukaista kunnioitan mainitsemalla nimen: Ma Dong-seok.