Ylen etusivulle ilmestyi kuin tilattuna juttu Intian pääministerin miljardöörikaverista, joka aikoo raivata miljoonan ihmisen slummit ja superjalosti päästää uusiin asuntoihin ainakin ne paikalliset, jotka ovat asuneet kulmilla 25 vuotta. "Elämä on köyhää mutta yhteisöllistä." Vastaavasta tilanteesta kertoo Netflixin scifidraama The Kitchen, joka sijoittuu lähitulevaisuuden Lontooseen. Nyt voin poistaa arvostelusta täytettä, joka huomautti dystopian ensi merkkien näkyvän missä tahansa, kun kaikki itsekkäät ihmiset – psykopaattiporvarit, rasistiset juntit, uskonnolliset hihhulit, kenties muut etujärjestöt – onnistuvat liittoutumaan.

Pian köyhillä lannoitetaan puut, mutta toki vasta luonnollisen kuoleman kuten poliisiväkivallan jälkeen. Menisivät töihin? Toinen päähenkilö Izi on töissä puufirmassa, mutta muuttaminen parempien ihmisten pieneen koppiin vie aikansa. Hän inhoaa slummeja ja tahtoo pois. Kun hän tarkkailee ikäisensä naisen hautajaisia, naisen teinipoika Benji epäilee, että äijä onkin isi. Se on mahdollista, joten he hengailevat. Ollessaan tulokas slummeissa ja epävakaalla pohjalla, Benji kokee vetoa jengiin, joka on Robin Hood -henkinen omasta mielestään.

Scifi ja fantasia vaativat mielikuvitusta, mutta matalan tason "peilissäni on puhelin" -scifi vaatii sitä vähemmän kuin draama vaatii taustatöitä. Videopelisivuston leffakriitikon on rentoa pistää vahinko kiertämään tutkimalla "scifijännäreitä", mutta taiteen suurkuluttaja saattaa saada enemmän irti versioista, joita ylistetään autenttisiksi, kun aitoja aladdineja palkattiin puherooleihin, jne.

Tarjolla on riittävästi tunnelmointia ja maailmanrakennusta yhden leffan tarpeisiin. Slummeissa harrastetaan discoa, gospelia ja muiden varoittamista mellakkapoliiseista kattiloilla. On oma radioshow. Ongelma on se, että varsinainen pihvi on niin ohut, että jos sen kääntää ympäri, alkuperäksi paljastuu tuoreimman Pirkka-lehden kansi.

Isähahmo ja poikahahmo ovat varautuneita, epätäydellisiä köriläitä, jotka hitaasti lähentyvät ja enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraisesti etsivät juuriaan ja elämän tarkoitusta. On simppelin sympaattisia hetkiä. Ne ja oman filosofiamme taas esiin houkutteleva taustatarina slummeista olisi mahdollista tiivistää varttiin. Leffa on yhteinen pitkä esikoisohjaus vartin pätkiä ohjanneelle Kibwe Tavaresille ja näyttelijänä tunnetulle Daniel Kaluuyalle. He osaavat kuvata elämää ja tarvittaessa intensiivisyyttä, mutta käsikirjoitus on pullonkaula ikään kuin vaihteeksi.

Leffa on kiistatta aistikkaampi ja paremmin näytelty kuin... RoboCop 3. Kyseisessä leffassa RoboCop asettuu tukemaan köyhiä The Kitcheniä vastaavassa tilanteessa. Olen teini-iästä asti funtsinut, että RoboCop 2 ja Predator 2 ovat edeltäjiään heikompia teoksia, mutta käytännössä omintakeisia klassikoita, kun alaa ajattelee kokonaisuutena. Nyt olen ilmeisesti samaa mieltä ***** RoboCop 3:sta, joka on selvästi erikoisempi leffa kuin The Kitchen. ***** Hollywood.