Tuorein sisältö

Aavikko : Sound of Muysic

Jesse Kärkkäinen

07.01.2024 klo 14.45 | Luettu: 5023 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Kotimainen Aavikko jatkaa ihmiskunnan ilahduttamista uniikilla ja veikeällä musiikillaan. Yhtyeen seitsemäs studioalbumi "Sound of Muysic" on monellakin tapaa ehtaa Aavikkoa, vaikkei uusia temppujakaan unohdeta kokeilla. Tällä kertaa tuoreuden tuntua rytmiryhmän elektroniseen musiikkiin tuo robosoundilla terästettyjen vokaaliosuuksien lisääntynyt käyttö, jonka ansiosta ilmaisussa on herkullista Daft Punk -vibaa.

Aavikon edellinen albumi "Monopoly" oli kelpo julkaisu, vaikka kokonaisuus oli tietyllä tavalla liiankin puunattu ja varman päälle toteutettu. Musiikin sielu tuntui hukkuvan johonkin elektronisen pauhun syövereihin, vaikka kiekolta löytyi useampikin hittiveto. Sound of Muysic on selkeä tasonnosto monellakin tavalla: biisikattaus on kivenkova ja täynnä huikeita hetkiä, jonka lisäksi musiikilla on valtava sydän, joka levittää ympärilleen lämpöä ja hyvää fiilistä pirteästi sykkivän diskobiitin tahdissa. Kokonaisuus on juuri sopivalla tavalla muovinen, mutta myös ammattimaisesti toteutettu. Näistä aineksista luodaan täyslaidallinen pirullisen kovia tanssiralleja sekä yhtyeelle tyypillisiä upeita kuulokuvia, joiden äärellä arki ja todellisuus unohtuvat.

Yhdeksän kappaletta sisältävä Sound of Muysic on komea julkaisu. Se leikittelee eri lähestymistavoilla pitäen sisällään useita kappaleita, jotka voidaan lukea yhtyeen parhaimmistoon. Kirkkaimpana tähtenä loistaa tanssimusiikin moderni klassikko Space Disco Muysic, joka saa lisävirtaa Nicole Willisin upeasta vokalisoinnista. Veto nousee yhtyeen hienoimpien ja tarttuvimpien kappaleiden joukkoon. Muita tanssilattialle houkuttelevia vetoja edustavat väkevästi jumputtava We Play - You Dance sekä Muysic Non Stop, joka kasvaa yhtyeen käsittelyssä huikeaksi musiikkitripiksi. Muiltakin osin tarjolla on mielenkiintoisia äänimaisemia, joista erikoismaininnan ansaitsevat eksoottisia sävyjä viljelevä Positive, mainiolta kuulostava Liquid sekä rauhallisemmin etenevä El Camry, joka voisi helposti löytyä jonkin videopelin soundtrackilta.

Monipuolinen Sound of Muysic tarjoaa kaikille jotain, vaikka jokainen kappale ei napakymppi-osastolle yllä. Aavikolla on kuitenkin huikea taito luoda mieleen jääviä tunnelmia sekä purevia musiikkikoukkuja, joiden myötä kokonaisuus on paljon enemmän kuin osiensa summa. Sound of Muysic tuntuu parhaimmillaan sukellukselta johonkin avaruuden mystiseen aikarepeämään, jossa erilaiset värit, vaihtelevat tunnelmat ja kiehtovat rytmit sekoittuvat toisiinsa realiteeteista piittaamatta. Eihän tällaisesta kyydistä voi kuin nauttia.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Kananlento: Nugettip... Society of the Snow... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova