Nugetti on pikaruuan ja tehotuotannon symboli ja täten pahin N-sana kanoille. Jos Nelson Mandelan elämäkertaelokuva nimeltä N*****ipainajainen (Dawn of the N*****s) edustaisi mielestämme huonoa makua, ei ole syytä olla eri mieltä tästä leffasta, sillä näkökulma on kanojen & empatia fantasiahahmoja kohtaan todistaa empatiakykymme. N-sanalla vitsailemalla Aardman-studio tekee sankareistaan toiseuden edustajia. Vain hip-hop-kanalla (ei Kanalla) on lupa mölistä tyyliin y'all nuggets better play our shit, cause the gangstas we run this bitch.

Symboliikka ei ole hallussa muutenkaan. Alkuperäinen Kananlento (Chicken Run) rinnasti kanatarhan maailmansotien vankileireihin luontevasti. Panoksia nostettiin "lopullisella ratkaisulla", mutta holokaustivertaukset olivat motivoituneen katsojan kivaa: ensisijaisesti leffa oli sukkaa kutovien pyylevien tätien versio miehekkäistä pakoelokuvista. Kakkonen perustuu elämän ja elokuvahistorian sijaan vain ykköseen.

Kivaa on se, ettei todellisten hävinneiden natsien annettu heti perustaa uutta keskitysleiriä, jonne alkuperäisten selviytyjien lapset voivat haahuilla vahingossa. Kun niin käy tässä leffassa, alkuperäisten kanojen on murtauduttava uudelle leirille. Voimme etsiä Kunniattomien paskiaisten kaltaisten kostotarinoiden henkeä, mutta se menee nopeasti väkinäiseksi, vaikkei ole yhtään helpompaa sivuuttaa aiempia ajatuksiaan ja etsiä uudenlaista jyvää.

Vaikka nugetti symboloi tehotuotantoa, se ei muuta mitään, sillä edellisen leffan tehokas piirakkakone ajoi saman asian. Tärkeämpi uusi idea on virikekanala. Kanoilta on poistettu pakohalut, koska he elävät paratiisimaisen pirteässä huvipuistossa. Vapaa, onnellinen kana maistuukin paremmalta - väittävät katalat psykopaatit? En syö kanaa, enkä silti ymmärrä tätä tarinan paikalle pultattua aivopierua. Sitä luulisi, että tällainen satu kerrotaan vasta utopiassa, jossa myös James Bond -leffassa tuhotaan hajonneen Kouvostoliiton viimeinen turkistarha & merilehmän lypsäminen on virallisesti pahin rikos uudessa Star Warsissa.

Aardmanin ensimmäiset pitkät elokuvat Kananlento ja Kanin kirous loivat päähäni pysyvän onnellisen ajatuksen, vaikkei sillä ole enää konkreettista merkitystä. Vuosituhannen alussa Aardmania arvostavat aikuiset täyttivät salit (ainakin pienen salin; ensi-iltoina), mikä ruokki tunnetta uusista mahdollisuuksista (kuten 3D ja HFR myöhemmin). Kana kakkonen on tuotteistettua nostalgiaa pienellä ruudulla, joten moni tuskin oppii arvostamaan alaa enemmän bongattuaan sormenjäljen kanan pyrstöstä, jne.

Brittimuikistelua hampaat sojossa löytyy yhä. Jos istutat pennut tämän äärelle ennen kuin he vaativat Star Warsia ja Fortnitea, annan sinulle mukavat 3 tähteä. Aardmanin Late Lammastakin aina katsoo, mutta siksipä tuumin, että myös N-painajaisen kannattaisi olla pääosin mykkä: charmi varmasti avautuisi erilailla. Kun pahis on jokaista tosielämän vastinettaan edistyksellisempi, ei ole tarinaa, joten klassiset sankarit vaikuttavat muikistelevan vain vanhasta muistista, jolloin he herkästi puuroutuvat samaksi massaksi, jolloin jopa 90 minuutin kestossa on puolet liikaa.