Hohhoijaa.

Kun tiedot Stam1nan uutuusalbumista lähtivät leviämään internetin ihmemaassa, oli ensifiilis edellä mainittu. Keskinkertaiseksi jääneen "Novus Ordo Mundi" -kiekon seuraaja ja bändin kymmenes studioalbumi oli saanut kasteessa nimekseen "X", joka tuntui äkkisestään typerimmältä nimeltä, jonka levylle voi antaa. Missä mielikuvitus, missä tuoreet ideat? Ja kun kansikuvassa vielä flirttailtiin kakkosalbumin kuvaston kanssa, alkoi pahasti vaikuttamaan siltä, että Stam1nan eväät on lopullisesti syöty.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole näin lohduton. Stam1nalla on pätevät syyt toiminnalleen, sillä X toimii monellakin tavalla eräänlaisena välitilinpäätöksenä yhtyeen tähänastiselle uralle. Se on kuin albumimuotoon puettu muistokirja bändin moninaisista vaiheista, jonka jokainen kappale tekee kunniaa jollekin bändin aiemmista albumeista. Vihjeitä menneeseen on ripoteltu ympäriinsä: ne voivat olla irtonaisia sanoja, teemoja, tunnelmia tai sävellyksiä, jotka vaivihkaa muistuttavat yhtyeen historiasta. Idea on mielenkiintoinen ja luo kokonaisuuteen mainiosti toimivan lisäkerroksen. Kiekon päättävä
nimikkobiisi puolestaan pulttaa kokonaisuuden nykypäivään ja siirtää fokuksen tulevaisuuteen. Draaman kaarta sekä muistoihin liittyvää tematiikkaa hyödynnetään oivallisesti.

Musiikillisesti X on sitä, mitä Stam1nalta on totuttu viime vuosina kuulemaan. Tunnelmaltaan se liikkuu lähempänä "Taival"- albumin tummasävyistä taidemetallia kuin edellisen kiekon rosoista metallitykitystä, joka ratkaisuna palvelee kokonaisuutta. Eikä yhtye edelleenkään pelkää hyödyntää erilaisia sävyjä musiikillisen kerronnan tukena. Vaikka pohjimmiltaan tarjolla on tuttua ja turvallista nyky-Stam1naa, löytyy seasta myös erikoisempia ratkaisuja. Esimerkiksi Monoliitti-viisun puheilmaisuun luottava vokalisointi saa kuulijan höristelemään korviaan.

Laadullisesti Stam1nan uutukainen herättää ristiriitaisia ajatuksia, vaikka onnistumisia löytyy seasta useita: esimerkiksi radioaalloilla tiuhaan soineet täsmäiskut Muistipalatsi sekä Vereen piirretty viiva maistuvat erinomaisesti levymuodossakin, vaikka selkein hittiviisu kuullaan kappaleen Taivas muodossa. Biisi ihastuttaa Kvelertak-henkisellä kitararevittelyllään, sydäntä riipivillä melodioillaan ja suoraan sieluun poraavalla kertosäkeellään. Lopputulos on parasta, mitä yhtye on viimeiseen vuosikymmeneen luonut. Muiltakin osin albumi on tasaisen vahva näyttö Stam1nan biisintekotaidoista eikä kukaan varmasti voi väittää, etteivätkö esimerkiksi kipaleet kuten Blivet, Utopia tai vaikkapa monipolvinen nimikkobiisi ole uljaita ja kunnianhimoisia kappaleita. Ne eivät kuitenkaan pakota kuuntelemaan itseään samalla tavalla kuin levyn tarttuvampaa äärilaitaa edustavat vedot. Lopputuotteeseen olisi toivonut enemmänkin ikimuistoisia huippukohtia, nyt valtaosa ajasta pyöritään "ihan kiva" -sektorilla.

Tietynlaisesta tasapaksuudesta huolimatta X ei ole huono albumi. Erityisesti kiekon konsepti ansaitsee runsain mitoin suitsutusta. Mutta kun tekijäporukalla on taustalla liki 30-vuotinen ura, tukku hienoja levykokonaisuuksia ja vielä suurempi kasa hittibiisejä, ei uutuusalbumin materiaali yksinkertaisesti pärjää vertailussa tai erotu riittävästi edukseen. Tarjolla on taattua nyky-Stam1naa tehtaan takuulla toimitettuna, mutta siinä kaikki. On hyvin paljon kuulijasta kiinni, riittääkö tämä.