Tuorein sisältö

Transformers: Rise of the Beasts

Ensi-ilta: 15.12.2023
Genre: Lasten, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

16.12.2023 klo 18.00 | Luettu: 4812 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Rise of the Beasts sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa Game Boylla on mahdollista taistella Bowseria vastaan jo 1994. Rekka-automiehet ovat piileksineet planeetalla pitkään. Taustatarina on juosten pissimistä puhtaimmillaan, sillä siteitä osiin 1-5 katkotaan, vaikka niitä mukaillaankin, koska alunperin tämän ja kuutosen oli tarkoitus olla esiosia. Seiska on "uusi alku", jossa rekkamiehiä ihmetellään ja sitten nekin ihmettelevät apinarobotteja, jotka ovat piileksineet planeetalla pitkään.

Olisin suopeampi, jos aistisin, että tämä on suunnattu ala-asteikäiselle sukulaispojalleni, mutta Michael Bayn lähtemisestä huolimatta asenne on yhä teinimäinen. Mother-...! F-f-...? Ei, f-äänne olisi liikaa, mutta vedetään robotin selkäranka ulos perseestä.

Monarch-sarja on hahmovetoisempi versio näistä. Katsoin tarkoituksella pari jaksoa ennen leffaa, koska Monarch saa janoamaan möykkää. Temppu ei auttanut, mutta Monarchin ansiosta olen kunnioittavampi. Risen ihmispäähenkilöillä on enemmän silmäpussia kuin karismaa, mutta aikaa saadessaan nämäkin näyttelijät inhimillistäisivät touhun. Puolirikollisen amisviiksen tulkitsija on yhdistelmä perusjamppaa (80%) ja Marlon Wayansin "damn!"-henkeä (20%). Museoalan seinäruusu on olemassa.

Robotit eivät tähtiä tuuraa. Lempeästi muriseva Ron Perlman olisi uskottava robottigorilla ilman meikkejäkin, mutta hahmona Optimus Primal on turha - ja ei saakeli tuota nimeä. He-Manin ystävä ei saisi valittaa, mutta korvissani Optimus Prime ("Paras Ykkönen") kuulostaa He-Manilta ja Optimus Primal ("Paras Alkukantainen") peruskoulun puujalkavitsiltä tyyliin Perskeletor. On myös muodokas tyttörobotti Arcee (Arse?) ja muuta. Illuusioita luova Mirage on olevinaan makein robo, mutta mm. hänen äänensä ei resonoi kuvaston kanssa. Pahis nimeltä Vitsaus on lähinnä ruosteessa.

Elukat näyttivät jo vehreällä kotiplaneetallaan siltä, kuin robottilelu olisi menettänyt karvaisen peitteen unohduttuaan talveksi hangen alle. Superpääpahis selitetään erilailla kuin Bayn leffoissa, "joten" taikakeppiä etsitään. On tietenkin laavaa, muinainen temppeli ja "nanoteknologiaa" eli tehosteita, jotka näyttävät vain tehosteilta. Hyvikset ja pahikset pötkivät pakoon satunnaisella logiikalla ja puuroutuvat yhteen mätkiessään. Kolmosen kerrostaloja sahaava jättimato teki vaikutuksen; sen jälkeen näissä ei ole tapahtunut mitään. Sisäinen logiikka ei kärsisi, jos lentokoneesta pudotettaisiin Rocky Balboa, joka tinttaa taivassädetornia heikkoon kohtaan ja pelastaa maailmankaikkeuden, minkä jälkeen rekka-auto puhuu pahemmasta uhasta.

Elukat ovat maximaleja. On mm. lohikäärmepulu, joka ei muuksi muutu. Lapsena omistamani lohikäärmepulu oli salaa R2-D2, jolla on naama, mutta hän onkin firecon. Yksisarvinen vihreä villisikani, jonka sisällä on porakoira, on pretender. Voi pahkeinen kun tämä meni floppaamaan, kun luvatulla trilogialla on näin komeasti potentiaalia.

Jos Bay olisi leikannut 50-60 minuuttia kustakin älyvapaasta tortustaan, Batman & Robinin charmia saattaisi esiintyä. Kuutonen eli Bumblebee mukaili oikeiden elokuvien kaavoja, mutta nyt sarja taantui vesitetyksi Bay-nostalgiaksi, joka yrittää hämätä kriitikoita mm. "terveydenhuoltokritiikillä", jossa taustalle unohtuvan pikku-Timin pitäisi päästä lääkäriin ja sitten lottovoitto pelastaa.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Leave the World Behi... Stam1na - X... >

Keskustelut (1 viestiä)

RandomSwinger

18.12.2023 klo 17.26 2 tykkää tästä

Sääliksi käy kun joudut työsi puolesta näitä Transformers elokuviakin vielä katselemaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova