Supersankarit vaihtavat paikkoja käyttäessään voimiaan. Innostuin heti. Nyt loppui alustaminen: nyt eletään vähän. The Marvels on jatkoa neljälle tortulle, joille heitin 2/5 tähteä, mutta se ei ole Brie Larsonin ja muiden näyttelijöiden vika. Sisäpiirijuorut leffan ongelmista koettelivat uskoa, ja sitten Marvel melkein hautasi perusidean valopallotrailereilla, joiden mukaan "kaikki muuttuu", koska firman laimeimman roiston Ronanin sisko tai mikä lie huitoo vasaralla.

Älä odota käänteitä. Isoin muuttuva asia on - hyvässä lykyssä - kyynikon suhde näihin sankareihin siten kuin toivoin. Kun vaihdosidea pääsee vauhtiin, voimakkain sankari Captain Marvel yrittää itsepäisesti vetää avaruusroistoja turpiin. Kun hänen teini-ikäinen faninsa Ms. Marvel putkahtelee hänen paikalleen ja takaisin perheensä luo, ongelmatkin leviävät, joten siinä on pärinäteinillä pohtimista, onko hänestä tulossa sankari Batmanin syntytarinan vai Iron Manin lopputekstikohtauksen tyylillä - ja onko mahdollista saada nimmari. Kolmas vaihdokas on Captain Marvelin kummityttö Monica Rambeau, joka työskentelee Nick Furyn kanssa. Fury lähti avaruusasemalle Secret Invasionin lopussa, koska: on hauskaa teleportata vahingossa sinne.

Olen katsonut kaiken ja ymmärrän ehkä puolet. Ohjaaja ei hourinut joutavia myöntäessään sekavuuden. Alusta löytyy kiusallisen silppumaista selittelyä, mutta pian ohjaaja oppii painottamaan olennaista. Ideoiden tarkoilla perusteluilla on yhtä vähän merkitystä kuin ufomiesten osaamalla englannilla, joten tämä vain tapahtuu.

Leffa tuntuu tarinalta ensisijaisesti siksi, että Captain Marvel esiteltiin tökerön epäpätevästi. Hänen leffansa ilmoitti, että hän on paras. Teknisistä ja teemallisista perusteluista en muista mitään. Sitten hän oli paras 30 vuotta putkeen ja ilmestyi pilaamaan Endgamen jännitteet. Nyt tusinaroistojen tavoitteet kytkeytyvät siihen, että Captainin pitäisi harkita teräsmiestemppujaan tarkemmmin. Hän on pitkään tiennyt sen, joten hän on hieman hukassa kuin mytologinen hyvä hallitsija. Siinä oli teemoja, ja paikan vaihtaminen heikompien hahmojen kanssa on täydellinen rajoite. Kuvittele, että kuulemme äänen "puf" ja näemme Teräsmiehen heittävän batarangin Jokerista läpi. "Fuck", sanoo Teräsmies. "Olin juuri nostamassa vuorta pääni yläpuolelle."

Ms. Marvel -sarja sekoili tyylin ja tavoitteiden kanssa, mutta Iman Vellani on söötti murmeli ja hahmon perhe on sympaattisen arkinen. Hahmon kosmiset kuviot alkavat reilusti luontevammin kuin Spider-Manin ja Iron Manin bromanssi, koska hänet on pakko ottaa mukaan, eikä teinin piukeaa intoa verhota naamiolla. Fanitus ja täti Monican traumat luovat lieviä jännitteitä, mutta tytöt hyväksyvät tilanteen. He huomioivat toistensa tunteet. He treenaavat hyppynarulla. Jos olisi aikaa, he puhaltaisivat saippuakuplia pyjamabileissä. Tämä ei ole ensimmäinen naisista kertova elokuva, joka lyö lukkoon sen, mitä naiset ovat, joten tiimin ei tarvitse olla angstinen (oletan näkeväni päinvastaisia analyyseja).

Thor: Ragnarökin ja Love & Thunderin tavoin isot ja pöhköt sketsit eivät estä leffaa väittämästä, että opimme jotakin aitoa hahmoista. Love & Thunderia on kritisoitu, mutta tarkoitan sen kehuksi, että The Marvels on pahiksen ja loppuratkaisun päässä näiden Thorien meiningistä. Ainoa hyvä puoli lopetuksessa on se, miten varhain se tulee: leffa on Marvelin lyhyin. Nykystandardeilla loppu ei ole huonokaan, vaan on perussetti kliseitä ja "lopputekstikohtauksia". Potentiaalia jää pöydälle, mutta sujuvan rytmin johdosta kaipasin vain yritteliäämpää huipennusta vaihdosidealle. Se huomio pätee kaikkiin Marvel-pätkiin, että jatkoa lupaavista anti-lopetuksista on tullut rappion symboli. Riippumatta siitä, ovatko lupaukset yllätyksiä vai vahvistuksia, Marvel saisi opiskella perusteita kuten Shyamalania ja 60-luvun Apinoiden planeettaa ja edes teeskennellä, että käänteet ovat dramaattisia.

Silti jäin oikein hyviin fiiliksiin. Toistan: neljä kertaa kaksi tähteä. Captain Marvel on leffa, mutta Ms. Marvel, Secret Invasion ja WandaVision ovat pitkiä. Tämä leffa on palkinto. Ei ole välttämätöntä tietää puoliakaan esimerkiksi skrullien kohtalosta, mutta kehnokin kama on rakentanut nuppiin kolmiulotteista yleiskuvaa, joka auttaa arvostamaan ansioita kohtalaisen eksoottisissa tilanteissa.