Pam pam pam! Pam pam pam!

Pam pam pam! Pam pam pam! Pam pam pam!


Se käsikirjoituksesta? Ehkä ei. Vain näitä ohjannut stunttiukko valmistautuu uran samuraivaiheeseen eli Highlander- ja Ghost of Tsushima -leffoihin, joten fyysistä kontaktia otetaan, eikä se ole puhdas vitsi, jos väitän Chapter 4:n olevan vahva toimintaelokuva lukuunottamatta ammuskelua. Ammuskelun toteutus vaihtelee. Kun sitä piisaa, muistiin tuppaa jäämään se, kun näyttelijä kääntyy kankeasti ja toinen liukastuu, äänten vahvistaessa hetken taisteluksi.

Hyvä loputon joukkomurha on siivilä, joka löytää hahmot. Ideaalisesti homma johtaa Mortal Kombat -matseihin, mutta olennaista on pelurien erottuminen. Wickin perässä hiihtää sokea Donnie Yen ja koiramies Shamier Anderson. Maailmanhistorian merkittävin mafia vakavissaan luottaa sokeaan äijään, eikä vain siksi, että hän on Wickin ystävä eli heikkous. Koiramies taas luottaa itseensä, piskiin ja siihen, Wickistä luvattu palkkio kasvaa, joten hän "tunnustelee tunnelmia". Ideat huoltavat sisäistä logiikkaa. Kyse on supersankareista.

Yen & Anderson korjaavat kurssin, kun leffa on haiskahtanut siltä, että Wick käy taas läpi ryhmän poseeraajia, jotka ovat valmiita kuolemaan vaalittuaan konnien kunniaa eliniän. Väitetysti Wick ei voi tappaa maailman kaikkia kelmejä, vaikka olemme 50% kohdalla. Sen kuultuaan Wick möllöttää kuten aina, mutta muistaakseni räpsäyttää luomia, kun kärpänen on istunut silmämunalla pari sekuntia. Hänellä saattaa olla suunnitelma.

Asiansa ajaa myös pääpahis. Ihmeellisesti korruptio tuntuu uhkaavalta, kun Pennywise-tason ruotsalainen pelle Bill Skarsgård ilmaisee elämänhalua. Sen sijaan, että hahmo esittelisi ruusukultaisen seinän, jonka edessä voi pyöriä ympyrää silkkisessä aamutakissa 50 vuotta, hän koettaa tehdä työnsä. Asetelma toimii. Nyt sekaan voi heittää Scott Adkinsin muikistelemaan läskipuvussa.

Wick-saaga ei ole kehno. Saaga on The Matrix kouluammuskelijoille. Ei siinä mitään, että on Reeves, Laurence Fishburne ja asefetissi, mutta myös pönötys ja typerä dialogi ovat Matrix-koodattuja, vaikkei Wick-saagalla ole mitään sanottavaa. Matrix ei avaudu automaattisesti, joten ehkä pelkään, että Matrix-faneja pidetään yhtä tyhminä kuin joku pitää Wick-faneja.

Wick sijoittuu selkeämmin Matrixiin kuin Matrix, jos silmäilemme sivullisten "reaktioita", kun yökerhossa ja liikenneruuhkassa riehutaan. Kyse on boteista. Väkivallan uhan pehmentäminen on tarkoituksellista, mutta varsinkin luonnosteltu huvitus saisi tähdätä 90 minuuttiin kolmen tunnin sijasta. Chapter 4:n tarkoituksella provosoiva rappuskohtaus on vain osa järjetöntä toimintaputkea. Ai kun liukkaat rappuset! Taas pyllähdin! Koodatkaa pyssyyn tulta ja pistäkää tähän pam! Sankari ei rähjäänny kuin John McClane, joten teoriassa toiminnasta voisi poistaa 80%. Suosittelen ohjaajalle sen anekdootin pohtimista, että vain terään tarttuva veri estää samuraita voittamasta 100 vastustajaa. Pistetään tulevan Highlanderin toiseen käteen rätti tai juuriharja, niin johan tulee selväksi, että 45 minuutin miekkailusessio on kovempi urakka sankarille kuin katsojalle.

Tämä on asiallinen tällainen, kun tahdot lisää tätä tai Let's Play -videon esim. klassikosta Tapan Kaikki, tai jos suostut viimein katsomaan tämän, kun olet käyttänyt pari tuntia sen järkeilyyn, mikä rästiin jäänyt Netflix-leffa viimeisen puolen vuoden ajalta todennäköisimmin ansaitsee yli 3 tähteä. Tätä esittää Amazon.