Tuorein sisältö

Killers of the Flower Moon

Ensi-ilta: 20.10.2023
Genre: Draama, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

24.10.2023 klo 20.15 | Luettu: 4182 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kuka sanoi, ettei Martin Scorsesella ole huumorintajua? Killers of the Flower Moon kestää kolme ja puoli tuntia. Eräs tärkeä jännite on se, pysyykö diabetesta sairastava hahmo hengissä loppuun. Toisen hahmon takapuolta rangaistaan ja on pari nuokkumiskohtausta. Oscar-laatua löytyy, mutta Emmy olisi osuvampi, sillä minisarjalta tämä tuntuu.

Osage-heimo on vaurastunut öljyllä, joten valkoiset juonivat. Yllättävää on se, että heimon annettiin rikastua 1900-luvun alun Yhdysvalloissa. Väitetysti osaget ovat fiksuja, merkittävämmän huomion jäädessä rivien väliin. Teollistuvan yhteiskunnan polttoainetta on vaikeampi varastaa kuin kultaharkkoja ja karjaa, joten villin lännen kelmien on kehityttävä ja yhteiskunnan nokitettava FBI:lla.

Myös Scorsesen erinomainen Silence kertoo niin eksoottisesta vaiheesta, että setä selvästi tutki muuta kuin samanlaisia leffoja. Ajatus kantaa läpi "1. jakson", mutta lopulta gangsterielokuvien maneerit vahvistuvat. Näkökulma on roistojen. "On aina selvää, ettei Scorsese glorifioi roistoja", paitsi että kestää 3 minuuttia löytää netistä mielipide tyyliin "Flower Moon on tylsä, koska tahdoin jännittää enemmän sarjamurhaajien puolesta".

Teos ei ole amoraalinen. Olennainen avautuu ("kaikille"). Siispä Scorsese ei tietyn pisteen jälkeen syvennä osapuolia. Rikokset on näytetty? Nyt ne selitetään. Myöhään paikalle saapuvalle FBI:n esiasteelle kaikki on mystistä. Teoriassa on luovaa panostaa roistoihin, mutta kokeeko joku, että Scorsesella on sisäpiiritietoa? Hän osaa viihteellistää roistot. Taas kerran paino on toteavaisuudessa. Tum, tum, tum, tum, ilmoittaa raukea musiikki, kun montaasit kuljettavat meidät ohi niskalaukausten.

Alku on loistava. Leonardo DiCaprio näyttelee elukkaa. Mies ei ole pahantahtoinen eikä fiksu, mutta hän on sosiopaatti ja opportunisti. Kun katala setä Robert De Niro haastattelee häntä hommiin, elukalle kelpaa kaikki. Pyrkyrit tähtäävät leskiksi, mutta rikkaassa vaimossa on elukalle tarpeeksi kivaa. Lily Gladstone elävöittää herkullisesti sen väitteen, että osaget ovat introvertteja. Varautuneen ja viekkaan hymyn takana riittää sielua, kun nainen laskelmoi, ettei komea elukka ole pahin vaihtoehto, kun sen suvulla on omaakin fyffeä.

Tavalla tai toisella on tarkoituksellista, että osaget ovat pöllähtäneitä hoomoilasia, koska he ovat sitä röyhkeiden roistojen näkökulmasta. En ajatellut erikseen, että Gladstonen hahmo olisi tyhmä. Hän on nainen. Kaikki naiset, joista olen koskaan kuullut, valitsevat elukan esitetyssä hengessä.

Uskon taas tunnistavani kohtaukset, joista nähdään katkelmat Oscar-gaalassa, kun DiCaprio, De Niro ja Gladstone kisaavat. Jos Kultainen vattu -gaala tahtoo perustella käsikirjoitus-ehdokkuuden, tarjoudun leikkaamaan montaasin, jossa DiCaprio lausuu pari kertaa "rakastan rahaa, heh" ja "rakastan vaimoa, heh" ja "rakastan rahaa melkein yhtä paljon kuin vaimoa, heh". Tämän verran syvyyttä hahmolle kirjoitettiin, mutta kyseessä on motivoitunut kokovartalosuoritus. DiCaprio olisi "löytö", jos häntä ihmeteltäisiin naisen näkökulmasta, kuten vahvasti toivoin. Kun elukka on päähenkilö, häntä on kiehtovaa silmäillä vaan ei analysoida.

Yksi yksityiskohta ajankuvassa on viittaus afroamerikkalaisia koskevaan Tulsan joukkomurhaan, jota pari teosta on kommentoinut viime vuosina. Palapeli leffojen kautta maailmaa ymmärtävän päässä täydentyy. Vähän joutavammallakin materiaalilla oli mielenkiintoni myöhäänkin, kunhan leffa pysähtyi elämään hetkessä epämääräisen, sirpaleisen pitkittämisen sijaan. Tyhjää leffa lyö tunnin (kirjaimellisesti: tum, tum, tum, tum), ja olisin kernaasti odottanut viikon "4. jaksoa", joka tuo mukaan mm. sketsihahmoja (lihava Brendan Fraser, tohtori Dick Solomon) ilmeisesti alleviivatakseen, että yhteiskunnan sivistyneempikin siipi on kaukana terveestä.

Tämä on valitettavasti yksi vuoden parhaista elokuvista.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Dark Harvest... Nandor Fodor and the... >

Keskustelut (1 viestiä)

MikroPop

Rekisteröitynyt 05.11.2019

25.10.2023 klo 17.03 5 tykkää tästä

"Kaikki naiset, joista olen koskaan kuullut, valitsevat elukan esitetyssä hengessä." mitöh
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova