Kummitustalon kirousta ei voi paeta, joten sinne eksyneiden hihhuleiden on ratkaistava mysteeri yhdessä. Nyt kun tiedät tämän, voit aloittaa katselun kohdasta 40:00. Jäljellä on 75-80 minuuttia, minkä verran tämän pitäisikin kestää. Hihhuleiden vuorovaikutus ja pontevin kummittelu on vasta tulossa.

Aloituskohtaus on ok. Sielukkaan LaKeith Stanfieldin naama nykii, kun näkymättömiä asioita tutkivan tiedemiehen sydämen vie aaveista puhuva helppoheluna. Katsotaan edes ensitreffit? Ei. Aloituksista kolmas (tai neljäs) on enemmän odotuksien mukainen eli uskoin, että koko perhe jaksaa katsoa tämän (Disneyn kauhukomedian). Äiti ja poika muuttavat huvipuistomaiseen kauhutönöön. Poika vapisee ja muikistelee, eikä kestä kauaa, kun äidin pirteys muuttuu jämäkkyydeksi: nyt häivytään ja äkkiä rinnat pomppien. Kun seuraavan kerran tapaamme äidin ja pojan, he luonnollisesti asuvat kartanossa.

Selitin jo jujun, kuten tekee traileri. Palapelin saa koota ovelammin, mutta se olisi oiva alku, jos osat vaikuttaisivat sopivan yhteen. Sketsimäisyys ja vilpittömyys koetetaan parittaa, minkä Disney osasi piirretyissä. On myös pari täsmällistä vertausta. Haamujengissä kirjastoaavetta alustetaan, kunnes huipennus on "liian pelottava". Kun sedät ylireagoivat ja pakoreissu menee pimpelipompeliksi, tyyli on hykerryttävä. Haunted Mansion on "yhtä raju" mm. kirvesmurhiin viitatessaan, mutta paisunut budjetti käytetään mieluiten liikkuviin seiniin ja vesipuistotoimintaan kuin Harry Pottereissa, jotka ovat pelottavampia mm. ankeuttajineen.

Lautapelileffa Clue taas osoittaa, kuinka useiden näyttelijöiden pöhkö sketsi voi säilyttää illuusion jännityksestä ja logiikasta, kun kerronta ja vuorovaikutus on energistä. Haunted Mansion skippaa hahmoille tärkeitä vaiheita ja turvautuu montaasiin saadakseen mysteerin alkuun, ja silti leffa laahaa ja kestää pidempään kuin ne piirretyt, Haamujengi ja Clue. Traagisesti näyttelijät vaikuttavat eläneen tällä planeetalla aiemminkin. Ohjaaja tai tuottajien komitea eivät löydä tyyliä, jossa pysyä.

Mutta järjestetään halloween-bileet. Danny DeVito istuu mihin tahansa tilanteeseen ja ownaa sen. Hän on köpöttelevä pöllähtänyt lempeä älykkö, joka saattaa purra sinua pohkeeseen kuin vesikauhuinen mäyrä, tiedät jo. Nurkassa notkukoon Owen Wilson, jolla on asukin: hahmo näyttää papin ja sarjakuristajan välimuodolta, mikä selitetään. Tiffany Haddish jaksaa leikkiä meediota, jonka äänensävyn sarkasmi toimii jos dialogin ei. Ahsokassa pönöttänyt Rosario Dawson on taas hurmaavan ilmeikäs mainitun joustavuuden ohella. Jamie Lee Curtis ja Winona Ryder käyvät kääntymässä.

Se, että he simuloivat rentoa meininkiä kohteliaasti kuin juhlissa, on kiintein ansio. Luultavasti luokittelisin huvipuistoleffan osumaksi, jos tämä olisi reilusti lyhyempi ja tämä ampuisi 3D:nä naamaan hintaansa halvemman näköiset mutta korkeakontrastiset aaveensa. Sivistyneelle tämä on ehkä huonoin tekele ikinä, jos tyrityistä kliseistä jaksaa nipottaa lisää ja muistamme, että tämä on jo toinen kehno ja flopannut Haunted Mansion: Disney tuotteistaa vaikka väkisin. Arvosanan tieteellinen merkitys on se, etten kehtaa suositella tätä kenellekään, mutta Meg 2: The Trench on kökömpi.