Tuorein sisältö

Meg 2: The Trench

Ensi-ilta: 01.10.2022
Genre: Fantasia, Lasten
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

05.10.2023 klo 14.30 | Luettu: 3063 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Jason Statham on 56. Harrison Ford on 81. Stathamin Meg 2 voitti Indiana Jones 5:n lippuluukuilla ehkä nuorekkuuden johdosta. Leffa alkaa kuten trailerinsa eli väittämällä, että esihistoriallinen jättihai on jyllännyt ikuisuuden. Sitten Statham esitellään biisillä "Under Pressure" vuodelta 1981, joten uuden sukupolven tarve päteä tulee selväksi.

Meg 2 menestyi siksikin, että on helpompi puijata 8 miljardia ihmistä kuin 6,6 miljardia: puoliksi kiinalaisena tuotantona Meg 2 sai reilun kohtelun Kiinassa. Toisaalta nyt pöydällä on myös Kiinan taannoinen yhden lapsen politiikka ja muuta. Presidentti Xi Jinping uudistaa maansa sääntöjä jo 70-vuoden iällään, joten ehkä sanoma on se, että todellisia uhkia ovat fossiilit tyyliin Meg, Ford ja Joe Biden. Varmasti suomalaisetkin panisivat kansantalouden vaatiman määrän, jos emme olisi jättihain hännystelijöitä.

Huokaus. Hollywood-tuotteet ovat muovisia rahastuksia, mutta on lajityypiksi asti näitä muovisempia kopioita ja välimuotoja. "Kilauttakaa keskushallinnolle" on Kiinalle myönteisestä Transformers 4:stä tuttu repliikki, joka tekee mieli huutaa ruudulle aina, kun Meg 2:n kaltaisessa leffassa on konflikti.

Tappajahai pelottaa, koska valkohai on niin iso, aggressiivinen ja pahantahtoinen kuin Wikipedialle allerginen luulee. Mikään ei kärjisty, kun haista tehdään 1 000 kertaa isompi, vaan ikärajakin laskee. Nyt kun jatkoa pykäämme, jättihai on hahmoille arkinen ilmiö ja vieläpä koulutettavissa. Voi ei: merenpohjan tutkiminen scifikuplassa ja Marvel-haarniskassa on vaarallista, kun on vielä 3% isompi hai ja muuta.

Jos sanon, etten tajunnut hyvisten ja pahisten tavoitteista mitään, tulkitset turhan kohteliaasti sen, mitä tarkoitan. Tavasin jälkikäteen juonitiivistelmää puolikoomassa. Pahisten havittelema "rare-earth mineral" onkin aito käsite, kuten on Avatarin "unobtainium", vaikka rare-earth mineral kuulosti siltä, kuin unobtainium olisi vedetty Google Translaten läpi neljään kertaan. Osa dialogista on sitä yhtä kaikki, kuten rahoitusmalliin kuuluu.

Statham on aito toimintatähti, vaikken muistaisi, milloin se oli selvästi hän, joka teki jotakin fyysisesti merkittävää, tai milloin 56-vuotias ajeltu kivespussi oli viimeksi rumempi sivusta ja takavasemmalta kuvattuna. En väitä, että Statham yksin perustelisi sen, miksi yhteiskunta olettaa mummojen olevan aseksuaaleja.

Jättihai! Lonkerohirviö! Pikkuörkkejä! Leffa on pirun tylsä. Vesi osaltaan vesittää fantasian, kun elementin luontainen vaarallisuus ei korostu, vaan tyypit selvästi seisoskelevat kankaan edessä valaistuksen ja teknologian tason ollessa mitä sattuu. Ennen "scifiä" Statham noukitaan merestä metsäpalojen sammuttamiseen ilmeisesti kykenevällä lentokoneella. Lähinnä kyse on leikkausvirheestä, kun pilotti väittää tekevänsä siistin tempun ja sitten kuulemme kolahduksen, kun hän rysäyttää päin Stathamia.

Puolivahingossa vertasin leffaa kolmeen teokseen vuosilta 1998-1999. Star Wars: Episodi I:n matka jättihirviöiden ohi on lakonista pröystäilyä mutta kivuttoman nopea pyrähdys. Myös Deep Blue Sea lupasi isompaa ja katalampaa, mutta ei liioitellut ja eli hetkessä. Godzilla -98 vaikuttaa usein Ranskan keskushallinnon konekääntämältä. Godzillan jahtaus helikoptereilla ja köyhän miehen Aliens-toiminta jäivät kuitenkin muistoihin aidompana & aidommin oman aikansa juttuna kuin Meg 2:n tarjous eli fysiikan lakeja uhkaava vaarin kivespussi konsolipelidiscossa. Leffa ei lopu koskaan.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Saw X... Totally Killer... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova