Filter on koko historiansa ajan pysynyt uskollisena kerran löytämälleen tyylille. Grungesta ja aggressiometallista muodostuva linja on vuosien myötä pehmentynyt - stadionmetallista on päädytty jonnekkin Audioslaven ja U2:n välimaastoon. Filter on aina hallinnut sinkkubiisien väsäämisen, nytkin mukana on muutama ässäveto suoraan Jenkkilän radiorockin kärkikastista. Filter on nimenomaan kovin Amerikkalaisen oloinen ilmestys. Puunattu ja tuunattu soundi sisältää paikoin riittävästi aggressiota Linkin Park-faneille, toisaalta kevyempi lähestymistapa hyväilee kuulaudessaan Amerikan keskivertoradiokanavia. Aikuiseen makuun, tosin ei täysin riskittömästi.

Bändin edellinen kiekko on vuodelta 2002. Suurta muutoksen kaipuuta ei ole havaittavissa. Ehkä metallisempi skeba on saanut entisestään väistyä. Kyllä Anthems For The Damned-rieskaltakin löytyy persiille potkivaa supersoundia. The Take pitää mainita pelkästää pirun tarttuvan olomuotonsa ansiosta, reilua rokitusta Audioslave-korttia vilauttamalla. Kiekon kaksi ensimmäistä raitaa ovat varsinaisia tehopaukkuja. Soldiers Of Misfortune on kuin U2 olisi saanut vanhoilla päivillään grunge-herätyksen - tyylikäs paisutteleva radiorokki. What's Next lisää kierroksia ja kitaroissa on Linkin Parkin tukevuus, grungemetallia. The Wake jaksaa vielä puristaa alavireistä Audioslave/Soundgarden-osastoa, pirun tehokkaasti. Harmittavaa, että levylle on löytynyt myös pitkiä jatkumoita turhanpäiväistä patsastelua. In Dreams jaksaa albumin loppupuolen viisuista nostaa tehokerrointa radiosoittolukemiiin. Kiekon loppuminuutit hämärtyvät ambient-osaston tyylinäytteiksi.

Filter onnistuu jälleen muutaman tehoviisun pikamatkoilla. Kokonainen albumin mittainen taival ottaa pahasti voimille, kunto ei riitä. Piilobiisinä jyskyttävä raita 13 osoittaa albumilla olevan ainakin 3 raidan verran turhaa äänisaastetta - piiloraita raiskaa tyylikkään Soldiers Of Misfortune-vedon muovisilla rytmikokeiluilla. Filter jättää itsestään epämääräisen vaikutelman. Hiottu Ameriikan meininki on parhaissa siivuissa toimivaa ja pullistelevaa videorokkia. Huonoin kolmannes soljuu suoraan radiokanavien hukkaputkeen - turhimmat palat ovat jätenauhaa. Puolikas lettua olisi riittänyt tällä kertaa.