Showpaini on näyteltyä, mutta harva asia on niin totta kuin öljytyn, kaljun, mölisevän mursun Hulk Hoganin tunnusbiisin väite "mä olen aito amerikkalainen". Eikä kyse ole vain kansalaisuudesta. Hogan on avoimesti ja energisesti tosimies. Tätä maskuliinisuus on huippuunsa vietynä: tosimies puolustaa isänmaata ja perhearvoja silmät päästä pullistuen, ja on erikseen lista kaikesta paskasta, mistä häntä syytetään. Sitä en tiedä, onko nimenomaisesti Hogan otellut homovitsejä vastaan merkittävissä määrin, mutta jos on, syy on selvä: superhetero tekee selväksi, että hän on se, joka panee kaikkia, jos hän päätyy tosi maskuliiniseen paikkaan kuten vankilaan.

Cassandro kertoo meksikolaisesta showpainista eli luchadoreista. Mainitaan, että yksi herra Cassandron valmentajista on Rey Mysterion setä Rey Misterio, niin nyt Smackdownia vilkaisseilla on tähän side. Leffassa valmentaja on nainen, mikä hieman korostaa teemoja, vaikkei rooli ole suuri. Väitetysti Cassandro on poikkeuksellinen homovitsi eli exótico kyetessään nousemaan sankariksi. Se, että drag queen -henkiset exóticot hävisivät rutiinilla tosimiehille vielä viikko sitten, on absurdia ja samalla päivänselvää, kun olet tätä planeettaa lusinut. Jokainen avaruusolento klingoneista Yodaan veikkaisi, että roisto on nolo, siittiömäinen naamioluuseri (luchador-juttu) ja sankari meikattu hymypoika.

On kiusallista tietää mistä tahansa aiheesta enemmän kuin keskimääräinen leffa - varsinkin jos tiedät, ettet tiedä kaikkea. Showpainissa on muuttujia improvisoinnista ja riitelystä johtuen. Luonnolliselta tuntuu se, että kun Cassandro päättää ryhtyä normaaliksi mutta ensi kertaa sankarilliseksi homovitsiksi, yleisön homofobia on vyöryvän myrkyllistä. Mikä piru niitä vaivaa? Sankari ei lannistu! Sitä en tiedä, mitä katson, kun matsissa nähdään asiaankuuluvaa pyllistelyä, vaikka päähenkilö ilmeisesti myös yrittää voittaa kuin urheilussa. Nyt yleisö on hänen puolellaan. Häh? Ymmärrykseni ihmiskunnan historiasta perustuu puoliksi leffoihin, joten elämältäkin meni pohja.

Äiti ei ole nähnyt 50-vuotiaan teinin varhaisia matseja, mutta uutta vaihetta äiti todistaa. Ilmeinen parannusehdotus on täten se, että varhaiset, luovalla tavalla sovitut matsit pitäisi esittää tunteella mukana elävän äidin näkökulmasta. "Se on taas sitä luonnollisuutta", että äiti on elämää jo nähnyt Kassi-Alma.

Toisin sanoen... En mainitse tekoälyn kehitystä, mutta... Leffassa on vaiheita ja lausuntoja, joiden tiedät kuuluvan tällaiseen tarinaan jo trailerin, ensimmäisen 5 minuutin tai lauseen mittaisen juonikuvauksen jälkeen, mutta niitä ei vaivauduta ansaitsemaan. Käy veskissä pistämättä leffaa paussille. Joo, no, nyt irtoaa neljä tähteä, sanoo algoritmi päässäsi. Silti moni on valmis väheksymään tekoälyä. Vastaavasti toimii homofobia.

Sääli. Olin alussa valmis ylistämään Gael García Bernalia. Hänen Cassandronsa on karismaattinen ekstrovertti. Hymypojan ilmeissä on sitä jujua, että tyyppi tulee pärjäämään, vaikkei hän itse tiedä tai välitä miksi. Päähenkilö on myös stereotyyppinen homoseksuelli, joten hänellä on tehtävään soveltuva ranneliike, mutta kärkevämpi keimailu on vain duunia. Jos joku pohtii pakkomielteisesti, kuka saa näytellä mitäkin, nyt on tarkoitus kysyä, miksei pääroolissa nähdä showpainijaa, joka osaa heittää voltin. Vastaus on teoriassa sama kuin useamman transleffan tapauksessa: maailma ansaitsee Bernalin ilmeet! Käsikirjoitus etäännytti itseni Cassandrosta vaiheittain, kun ilmoitusluonteista asiaa ja montaaseja oli enemmän kuin perusteluja.

Yksityiselämässä Cassandro koettaa omia varatun miehen. Leffa tuntuu olevan kiinnostuneempi siitä kuin showpainista, vaikkei leffa missään nimessä ole erikoinen tai ehyt suhdedraama. Kaikki jää luonnostelluksi. Tositarina Beautiful Boxer täyttää pian 20 vuotta: katso se.