Uutispuolella mainostin halloweenia lupaavaksi. Ensimmäinen teos on parempi kuin arvasin. Avaruusolennot ahdistelevat nuorta naista, joka elää yksin syistä, jotka tekevät tästä tarinan. Pääpiirtein leffa on simppeli, mutta se tietää vuoden olevan -23. Mitään tuttua ei pantata. Ensivilkaisulla ufomiehet ovat samoja kuin aina, ja ne tulivat tänne lentävillä lautasilla, joissa on perusvarusteluna painovoiman kumoava säde ja valotykki säleverhojen osoittelua varten. Kun örkkien fysiikasta ja motiiveista pudotellaan yksityiskohtia näkökulman ollessa vahvasti päähenkilön, mysteeri pysyy vahvana kuin panttauksissa silloin kun panttaus toimi.

Kyse on tytöstä ja hirviöistä, joten ei ole dialogia. Se pitää fokuksen terävänä. Jos kirjoittaja harkitsi saippuaoopperalla aloittamista tai tulokasta puolivälissä, perusidean löytyminen pelasti meidät kliseiltä. Kestoa on 90 minuuttia. Vuosi sitten Nope koetti kertoa mutkikkaamman sadun lentävistä lautasista, mutta se rönsyili huolettomasti, joten No One Will Save You on noin 40 minuuttia parempi kuin Nope. Silti en löydä neuvotteluvaraa. Näen kirkkaasti, kuinka näiden ns. tyyliharjoitelmien on tarkoitus kestää 80 minuuttia ja tuntua vuoristoradoilta... No One on 10 minuutin päässä neljästä tähdestä. On 10 minuuttia toistoa, löysää ja/tai rautalankaa, tai kiistattomammin: 10 minuuttia, joina nipottaa.

Mainostettu mökkijännäri tämä on, mutta mittakaava on sen verran suurempi, että otsikon merkitys syvenee. Sankaritar ei voi luottaa lähimmäisiin, ja jos tämä on maailmanloppu, hän on jo siellä, minne on tarkoitus paeta. Rajatun tilan trilleri voi menettää charminsa, jos pääpaikasta pääsee pois, mutta Hiljaisen paikan tavoin tähän kuplaan kuuluu kaikki, missä ei puhuta. Kun leffan itse asettama rajoitus rajoittaa kaavamaista ajatteluakin, leffa joutuu katsomaan ympärilleen ja elämään hetkessä.

Tilannekomedia ei laimenna jännitteitä, vaan auttaa rakentamaan illuusiota arvaamattomuudesta. Jos joku lyö sinua vatsaan kaupungilla, äänekäs pieru ei kevennä traumojasi. Käsikirjoituksen makua voi lieventää hienovaraisemmin, ja kun katsoja alkaa uskoa, makua voi lisätä. Tasapaino on kaikkinensa mojova. En koe olevani apologeettinen, vaikka pidin kyseenalaisista tehosteistakin, sillä valikoiduissa hetkissä on tarkoituksella stop-motion-henkistä häiriintyneisyyttä. Hirviöt ovat sen verran avoimesti esillä, että nekin vaikuttavat hämmentyvän tilanteesta, mutta häiriintyneisyys korjaa kurssia taas toiseen suuntaan.

"Rautalanka" ei ole aidosti sitä, vaan ensinnäkin on tarkoitus arvostaa sitä, kun mykkä leffa osaa selittää jotakin. Koin ymmärtäväni olennaisen sankarittaren taustoista jo ensimmäisistä vihjeistä. Simppeli jännäri ei muuta tarvitse? Kaitlyn Dever on onnistuneesti niin yleisinhimillinen, että paradoksaalisesti en usko hänen vielä jäävän (onnettomaan) kasvomuistiini: hän on ensisijaisesti sijaiskärsijämme. Eletään siis hetkessä ja järkeillään piilomerkitykset omilla ehdoilla? Kun leffa on perustellut selitysten tarpeen, omille ajatuksille on entistä hauskemmin tilaa, joten visio toimii. Leffa ei ole hetkeä tylsä, mutta hitusen lyhyempi / puhtaampi / selkeämpi suoritus saattaisi jopa lyödä jauhot suuhuni.

Lue myös artikkeli elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajasta V2.fi:n haastattelussa.