Mainostetusti leffa sopii kaikille, jotka "rakastavat tai vihaavat Barbieta". Se on harvinaisen kiehtova mysteeri, mitä mieltä tekijät ovat ja miksi. Alussa nähdään niinikään mainostettu kohtaus: tytöt murskaavat vauvanukkensa kuultuaan Barbiesta. Asiayhteydestä irrotettuna kohtaus on vuoden hirviömäisin, koska rakastan leluja & tiedän äitinikin vauvanuken olevan tallessa. On mukavaa ratsastaa saliin näillä energioilla enempää tietämättä.

Ällösöpöt barbiet (kaikki versiot) asuvat lelujen ja vesipuiston näköisessä Barbiemaassa. He tietävät todellisuudesta ja todellisuus heistä. Olemme Roger Rabbit -reviirillä. Paljastuu, että kullakin barbiella on mystinen yhteys lapseen, joka hänellä leikkii. Yhteys voi vaikuttaa molempiin maailmoihin. Ehkä ymmärsin! Lelufirma Mattel on orjuuttanut henkiolentoja kaupalliseen tarkoitukseen ja siitä seuraa ongelmia? Vertaus: jos Aurinkomatkat saa tietää, että Helvetti on totta, he myyvät pakettimatkoja Helvetin uloimmille piireille, jotka ovat vähemmän helvetillisiä kuin Välimeren maat nykykesinä? Öh.

On useita tilanteita, joissa perinteinen leffa löisi kurssinsa lukkoon, tämän teoksen jatkaessa rönsyilyä. Kahden nuken matka todellisuuteen johtaa ilmeisiin vitseihin, mutta todellisuuskaan ei ole järin todellinen. Koin tämän lumoavana. Olen ollut kaikesta oikeaa mieltä vuosikymmeniä, joten se kutkuttaa, kun normaalin satumaisesta sanomasta mennään välillä siihen, että todelliset ongelmat ovat vertauksia lelujen ongelmista, mikä taas mutkan kautta kääntyy kommentoimaan todellisuutta.

Helppotajuisin esimerkki on Ken. Kenit ovat Barbien lisävarusteita. He ovat toisen luokan kansalaisia. Mikä on sanoma, kun Ken innostuu sovinismista? Yhdellä tasolla sovinismin ja feminismin merkitykset on vaihdettu vitsin vuoksi. Sovinismia kuitenkin kritisoidaan suoraankin. Jos Keniä kuunnellaan, eikö se epäsuorasti kritisoi tyttöjen tapaa leikkiä? Ja mitä se sanoo naisista? Siitä, miten järkevä lelu Barbie on, annetaan vaihtelevia signaaleja. Leffa on moraalipeli: ei sellainen, joka koettelee tervettä moraalia, vaan sellainen, jossa hauskasti sotkettua pakkaa selvitetään. Joku incel mokaa pelin. Bongaa tavat joilla!

On yksi asiallinen mutta turhan selkeä saarna, jonka perään tulee myöhäistä sääntöjen selittelyä, jotta hömppä kykenisi naamioimaan saarnankin. Vaihe toi synteettistä makua kauniiseen kaaokseen, joten olin vahvimmassa transsissa keskivaiheilla. Loppua kohden on helpompi tunnistaa yleisetkin epäkohdat. Leffa ahnehtii ideoita, joista vain osa on kriittisen tärkeitä, joten näennäisen tärkeät hahmot saattavat unohtua taustalle. Lisäksi jäin miettimään, olisiko ohjaaja onnellisempi, jos Barbien ainoa merkitys olisi "tyhjäpää blondi". Heti alussa alleviivataan, kuinka brändiä on laajennettu ammateilla, vartalotyypeillä ja pyörätuoleilla, mutta silti leffa tahtoo valittaa? Olennaisempaa on se, että hyvistä ideoista moni vain paranee, kun niitä jälkikäteen funtsii.

"Barbie on kaikki", joten ääribarbie Margot Robbie tulkitsee "stereotyyppistä Barbieta". Hän on sekä nukke että herkkä myydessään nuken kriisit. Ryan Goslingilla on vielä mehukkaampi rooli piinattuna, hölmönä "ranta-Keninä". Toivon leffan jäävän uniikiksi, kun se on niin selkeästi ohjaajansa Greta Gerwigin - eh - vauvanukke. Olisi katastrofi, jos taustalla vilahtava "iso eli tyhmä" John Cena ylennettäisiin Mattelin He-Maniksi, joka sitten mölisee isosti ja tyhmästi ironian nimissä, vaikka hymypoika Cena olisi fanejaan rakastavana hyväntekijänä ideaalinen valinta vanhan piirretyn isälliseksi ja lähes pasifistiseksi He-Maniksi. Tarinasta vapaat brändit voivat toivoa löytävänsä oman Gerwigin.