Demonit virittivät källin Rubikin kuutioon. Jos saat yhdenkin sivun kohdilleen, neula pistää ja ulottuvuusportti avautuu. Demonit ovat vapaita esitelmöimään sadomasokismista. Ne saattavat puhua Jeesuksestakin ("Jesus wept!"), aivan kuten ovikelloasi kilkuttavat mummot saattavat puhua Helvetistä. Ero on siinä, että mummo voihkii harmistuneena, jos jalka jää oven väliin.

On tarpeetonta selittää heti alussa, kuinka miljonääri sai kuution, kun seuraamukset jäävät visuaalisesti joutaviksi. Leffa saisi mennä suoraan toipuvan alkoholistin Rileyn kuvioihin, jotka johtavat murtokeikkaan poikaystävän kanssa. Riley on kauhuun moitteetta istuva nuudelipää, jonka haavoittuvaisuus ja luonnevirheet herättävät tarpeen nähdä tarina moraalipelinä. Kun elämä potkii, hän hipelöi pöllimäänsä kuutiota ja pahentaa asiaa.

Hellraiser-saagaan kuuluu Ö-luokan osia, koska studion oli tehtävä jotakin, jotta parempaa voi yrittää myöhemmin. Oikeudet siirtyivät silti. Puolivälin lähestyessä uusi versio voisi olla mikä tahansa B- tai C-luokan kummitusjuttu sillä erolla, että mysteeri on tai vaikuttaa olevan valmiiksi jauhettu fanille. Odottelin naispuolisen Pinheadin ensimmäistä oikeaa kohtausta mielenkiinnon hiipuessa. Jälkimmäinen puolisko onnekkaasti on puhdasta Hellraiseria.

Demonit ovat aina näyttäneet koomisilta, mutta juju on siinä, että helvetillisyys runnotaan läpi väkisin. Uutuus koettaa mennä yhä pidemmälle. Demonit on silvottu pahemmin. Ne ovat alasti. Jos pikaisesta otoksesta ymmärtää sen, että demoni ompeli ihosta siistit nauhat "paitaansa", se voi haiskahtaa kehnolta cosplaylta. Kun valaistus onnistuu paremmin ja pintaan suihkaistaan kosteutta, vastaava otos toimii. Pihisten ja ähkien demonit myyvät vammansa, joista ne nauttivat. Kun friikkejä ihmetellään enemmän, tyylikeinot yhä kieltävät tuijottamasta niitä, joten hirviön karismaa kehittyy. Tahdomme reagoida kauhuun! Pelkään lähinnä elämää, mutta luokittelen sen reaktioksi, etten valitsisi arvostelukuvaksi otosta demonien epämääräisen reikäisistä haaroväleistä.

Ja uusi Pinhead on nainen? Suvakki: "On tärkeää opettaa tytöille, että he voivat olla mitä tahansa." Änkyrä: "Pinhead on kylläkin transnainen! Kohta heteromies ei varmaan saa olla kaljukaan edes ilman nauloja!"

Renessanssi-ihminen eli itsevarma eliittisuvakki kiinnostuu siitä, että transtaustainen Jamie Clayton näyttelee muokattua örkkiä, joka tahtoo muokata muitakin. Se toive, että leffaa pääsee tulkitsemaan kuin piru Raamattua (tai kuin allekirjoittanut Disneyn piirrettyjä), ehtii kuihtua alussa, mutta Pinhead kyllä mainitsee "muutoksen" ja sen, kuinka keholla voi tehdä enemmän kuin panikoiva kuolevainen oivaltaa. Kyseenalaisesta asusta johtuen Claytonin Pinhead ei ole ainakaan välittömästi vastaava ikoni kuin Doug Bradleyn versio, mutta Claytonin suoritus on pätevä ja osuvasti erilainen. Ääni on androgyyni. Hymyssä on jääkuningatarta ja perversioita. Bradleyn versio jäi mieleen kulttijohtajan irvikuvana.

Kun tarinan säännöistä löytyy epämääräisyyksiä, käynnissä ovat yhä bileet, koska leffa oikeasti alkoi! Alkupuolelta pitäisi leikata puolet siten, että kaikki mikä ei tapahdu Rileyn näkökulmasta lähtee automaattisesti. Kiireetön alustus kelpaisi, jos tämä olisi ehyt satu päihteistä, luopumisen tuskasta ja muusta, mutta juoni muuttuu myyttisemmäksi hölynpölyksi, kuten kaavaan kuuluu. Valikoituina hetkinä sadun logiikka puree, eikä käsite "Helvetin kauhuista" ainakaan laimene, joten saagaa ei kannata lopettaa 11. osaan.