Muutamilla itämaisilla taistelulajeilla on sellaisia nimiä kuin tiikeri, apina, kurki, käärme ja rukoilijasirkka, koska niihin kuuluvat liikkeet muistuttavat etäisesti eläinten liikehdintää. Myös pandat asustavat idässä; ne lempeät nallet, jotka lähinnä syövät ja nukkuvat.

Ja tässähän se taas jo olikin, Hain Tarinoita ja Mehiläisen Elokuvia tuottaneen DreamWorksin uusin kuningasidea. Kung Fu Panda kertoo pandasta nimeltä Po, joka tahtoo kung fu pandaksi, vaikka hän tosiaankin on panda. Leffa on vähän niin kuin Chris Farleyn pirteä idioottikomedia Nuija-Ninja, mutta animaationa, eläimillä ja ilman vitsejä ja juonta.

Unelmissaan Po on salaperäinen sankari, eikä laiska ja läski tarjoilija isänsä nuudeliravintolassa. Kun vuoriston kung fu -temppelissä aiotaan julistaa, kuka viidestä oppilaasta (tiikeri, apina, jne.) on salaisten oppien arvoinen legendojen ennustama sankari, Po päättää vierailla juhlallisuuksissa. Ongelmia tuottavat jo rappuset. Kohtalon oikusta muurin yli yrittävä Po rysähtää keskelle areenaa juuri silloin, kun kohtaloon luottava seniili suurmestari on tekemässä valintaansa. Pienempi mestari Shifu on se, jonka vastuulle jää opettaa legendaarisen plösölle pandalle edes alkeet jalosta kamppailutaiteesta, ennen kuin on liian myöhäistä. Legendojen valitun on määrä kohdata Shifun entinen oppilas, vankilasta paennut lumileopardi Tai Lung, joka on jo tulossa vetämään kaikkia turpiin.

Päähenkilön jatkuva hakkaaminen on vaativa komedian laji, koska päähenkilön hakkaaminen ei ole komediaa, jos se vain tapahtuu. Kung Fu Panda hymyilyttää ainakin silloin, kun Po tuntuu nauttivan turpiin saamisesta, hänen ottaessaan osumaa kunnioittamiltaan taitureilta. Noin kolmea vitsiä lukuunottamatta koko leffan huumori perustuu pahoinpitelyyn, joten vastaavanlaisia oivalluksia olisi tarvittu enemmänkin. Mainittu Nuija-Ninja kestää kaksikin katselukertaa siksi, että sen kyvytön, typerä ja läski päähenkilö luulee olevansa oikea ninja: ylpeyden kitkeminen pois jatkuvalla pieksennällä on hilpeää, toisin kuin Kung Fu Pandan edustama aidon reppanan mureuttaminen.

Huomautan nyt kuitenkin tässä vaiheessa, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, millainen elokuva Kung Fu Panda on aikuisten oikeasti. Tällaisen maun jättää suuhun ala-arvoinen suomenkielinen dubbaus. Mainospätkien perusteella Po ei ole englanninkielisessä versiossa läski Forrest Gump, vaan ylikierroksilla käyvä pullero nörtti, jonka kung fu -intoilu on vilpitöntä ja sympaattista. Jack Blackin ääni sopii tällaiseen tarkoitukseen kuin höpönlöpöfilosofia kung fu -roskaan. Alkuperäisessä versiossa kuullaan myös mm. Dustin Hoffmania, Angelina Jolieta, Jackie Chania ja Lucy Liuta, joista jokaista kaipaa kotimaisten klovnien lässytystä kuunnellessa.

Standardinmukaisen jättibudjetin myötä Kung Fu Panda on niitä elokuvia, joiden hengästyttävän yksityiskohtaista, jossain mielessä jopa ennennäkemätöntä kauneutta katselisi vapaaehtoisesti, vaikkei muilla osa-alueilla onnistuttaisi ollenkaan. Sääli kuitenkin, etteivät esimerkiksi viisi alkuperäistä oppilasta tunnu lainkaan niin persoonallisilta, kuin miltä he näyttävät. Tuskin tämä paljoa muuttuu englanninkielisessäkään versiossa, sillä suurin osa rainasta tosiaan keskittyy Po:n hakkaamiseen. Varsinaisia - ja varsin huimapäisiä - toimintakohtauksia latistaa vain se, ettei yksi pahaksi kääntynyt pehmolelu ole erityisen kiehtova vastus yhteensä seitsemälle taistelevalle sankarille.

Kung Fu Panda luultavasti vetoaa parhaiten siihen nuoreen yleisöön, joka nautti viime vuona Teini-ikäisten Mutanttininjakilpikonnien paluusta. Kung Fu Panda on ninjakilppareita pinnallisempi kokonaisuus, mutta ainakin pinta on komeaa ja Pandaa esitetään maassamme myös tekstitettynä versiona - joka ei taatusti ole ainakaan huonompi leffa kuin se, minkä minä näin. Myös kilppareiden seikkailua arvostin enemmän, kuin näin sen ensimmäistä kertaa oikeasti.