Miekka kivessä -piirretyn mukaan Merlin lomailee tulevaisuudessa. Säännöt eivät estä Matami Mimmiä tekemästä samaa. Merlin ja Mimmi ovat vanhuksia, joten olisi naiivia kuvitella, että he kaikkien tempausten jälkeen elävät alkuperäisessä ajassaan. Tarina Mimmin teinivuosista saattaa täten sijoittua vuoteen 2500. Ehkä hänen todellinen nimensä on Nimona. Loogista. Silkkistä.

Samaa ei voi sanoa tämän leffan ensimmäisestä vartista. Kun keskiaikafantasiaa on alustettu, leffa hyppää tulevaisuuteen ilman ilmeistä syytä. Maailman logiikkaan ei voi luottaa vielä, kun saamme kuulla Ballisterin olevan ritari syistä, jotka pitää selittää, vaikkei sen pitäisi olla mahdollista syistä, jotka pitää selittää. Hän on bonuksena homo (mistä lisää pian), joten huomiosta kisaa sekin teema - ja lisäksi visuaalinen tyyli vaatii totuttelua. Ahkeraa Ballisteria syrjitään yhä, kun hän valmistautuu... valmistujaisseremoniaansa... keski-ikäisenä ukkona? Hän ehtii toivoa parempaa, mutta kaikki menee pieleen. Ja nyt satu alkaa.

Nimona on ilkikurinen otus, joka Matami Mimmin tavoin voi muuttua miksi tahansa eläimeksi ja vaikka vaaleanpunaiseksi lohikäärmeeksi. Nimona julistaa itsensä lainsuojattoman Ballisterin kätyriksi. Joko tapetaan kaikki, hä hää, kihisee Nimona ja tekee sormilla pirunsarvet, mutta hän haukkuu pahemmin kuin puree. Ballister ihmettelee huuli pyöreänä, mutta tarvitsee apua. Miehen on ratkaistava murhamysteeri, ja muuta en vaivaudu sanomaan siitä.

Tietokoneanimaatio imitoi piirrosjälkeä karkeasti sanoen siten kuin videopelit ovat pitkään tehneet. Pysäytyskuva saattaa näyttää osuvalta, mutta toisinaan liikkuvat hahmot muistuttavat enemmän konseptitaidetta kuin Shrekiä, monien taustojen jäädessä jälkeen piirrettyjen taustapahveista. Tyyli myy itsensä, kunhan Nimona saadaan ruudulle. Muodonmuutokset ovat hauskoja, mutta vielä tärkeämpää on Nimonan provosoiva ilmeikkyys. Hän on tarkoituksella ärsyttävä. Perinteisesti on vaikea simuloida digimuovilla kynäilijän mielikuvitusta, mutta jos keskeinen hahmo "koettelee sietokykyä" ilmeikkyydellään, asiasta päästiin yli.

Mikä Nimona on virallisesti? Nimona. Mutku...? Nimona. Leffa on asian ytimessä tässä. Leffa on saarnaava, mutta vaikka erilaisuuden ja omapäisyyden puolustaminen on animaatioiden leipälaji, persoonalliset silaukset estivät silmiäni pyörimästä. Leffan voi tulkita eri tavoin kuten Disneyn Pienen merenneidon. Kuitenkin Nimona on melko selkeä vertaus joustavasta ja/tai vaikeasti määriteltävästä sukupuoli- ja/tai seksuaali-identiteetistä. Siksi Ballister on bonuksena homo. Ballister kuuluu vähemmistöön ja häntä on syrjitty muista syistä, mutta alussa hänkin vaatii Nimonaa selittämään itsensä ja olemaan normaali. Tämä on relevanttia 2023, kun ahdasmielisten perusnilkkien rinnalle on saatu sellaisia örkkejä kuin feministinilkki ("tasa-arvoa kaikille menstruoijille") ja homonilkki ("hurraa LGB, buu T").

Nimona on konseptiltaan kulttihahmo. Jos hän ei jää mieleen sellaisena, syy ei ole keskeisissä ideoissa tai niiden toteutuksessa vaan toiston puutteessa. Kestoa on 90 minuuttia. Fiiliksiä käydään läpi muikeasti, siirtymien ollessa mitä sattuu. Nollasta sataan. Teletappitoiminnasta anarkiaan. Ystävistä vihamiehiksi tai toisinpäin, katsojan sydämen kenties ollessa yhä edellisessä skenaariossa. Ruokavertaus: tarjoilija vie toistuvasti lautasen alta kesken 7 ruokalajin illallisen.

Keskiaikafantasian ja Blade Runnerin yhdistäminen on tarpeetonta. Se, että Ballister menettää käden alussa, mutta asentaa robottikäden, johtaisi epäilemättä johonkin tv-sarjassa, mutta nyt idea hukkaa 1-2 minuuttia. Kiireettömänä tv-sarjana Nimona voisi lähennellä umpihomon Centaurworldin mestarillisuutta. Ohimennen mielessä kävi, että nyt en tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta "se on se tv-sarja-versio" ja leffalle tulee kiire paketoida taru kliseillä. Leffan pitäisi väistää tilanteet, joissa se voidaan tuomita Kinseyn asteikon hengessä, mutta esimerkiksi Studio Ghiblin mystiikkaa mukaillessaan leffa on "pääasiassa ghibli-mystinen, enemmän kuin satunnaisesti rautalankainen".